TAITEEN VARASTOINNISTA

Heips!

Kiirettä on pitänyt toimeentulon ja muun elämän kanssa ja niinpä pahoittelen uskollisille lukijoilleni etten ehdi tauotta kommentoida elämänmenoa niin usein,
mutta tuossa alla kopsattuna ARSIS -lehden juttu , löytyy oikein kuvien kanssa Taiteen keskustoimikunnan sivuilta osastolta julkaisut , mutta tuossa siis juttu ja seuraavassa TAIDE-LEHDESSÄ on ainakin yksi lyhyt kritiikki minulta.
Että hengissä ollaan.
Ja ajatellaan.
Kiusallakin.

Kevättä Rintoihin !

T. Marja



A R S I S 1 / 0 9
34
Vastuu teosten säilyttämisestä on
taiteilijoilla itsellään, mutta usein ollaan
tilanteessa, jossa ammattitaiteilijan
omat varat ja tilat eivät riitä vuosikymmenten
varrella syntyneiden teosten
säilyttämiseen. Entä kenellä on vastuu,
kun perikunnan käsiin jää vaikeasti
realisoitava ja tilaa vievä teoskokoelma?
Museolle saatetaan tarjota lahjoituksena
merkittävää taidekokoelmaa,
mutta sillä ei välttämättä ole varaa ottaa
kokoelmaa vastaan. Taideteokset
vaativat luettelointia, konservointia,
varastointia, tutkimista.
Edulliset teollisuushallit ja liikehuoneistot
ovat historiaa. Yhä useampi
taiteilija joutuu pohtimaan teostensa
säilyttämistä ja varastointia jopa omien
työ- ja asuintilojensa kustannuksella.
Ääritapauksessa edessä on teosten hävittäminen.
Rahaa ei saa polttaa, mutta
apurahalla tuotettuja teoksia saa...
Museot
Museoiden hankintamäärärahat ovat
vuosien saatossa selvästi supistuneet,
eivätkä teostilauksetkaan ole kasvaneet
odotetusti. Kuopion taidemuseon johtaja
Aija Jaatinen toteaa, ettei taidemuseoilla
ole keinoja eikä mahdollisuuksia
ratkaista taiteilijoiden työ- ja varastotilakysymyksiä.
– Se ei myöskään kuulu taidemuseon
tehtäviin, eikä museokokoelmien
hankintaperiaatteena voi olla esimerkiksi
yksittäisen taiteilijan tilaongelma,
hän perustelee.
– Taidemuseon tehtäväksi jää
teosten dokumentointi, kuten on
myös tehty.
Suuria puuveistoksia työstävä,
Suomen kuvanveijästäjäliiton uusi puheenjohtaja
Maija Helasvuo on kuvauttanut
kaikki veistoksensa jo usean
vuoden ajan. Osan veistoksistaan hän
varastoi, osan purkaa osiin ja käyttää
puun uuteen teokseen. Hänen mielestään
paras ratkaisu olisi museoiden taidehankintamäärärahojen
huomattava
lisääminen, mikä auttaisi taiteilijoita
työllistymään omassa ammatissaan ja
täten kustantamaan keskeisten teostensa
varastoinnin.
Yhteisvarasto ja muita ratkaisuja
Yhtenä mahdollisuutena on nähty taideteosten
yhteinen varasto.
– Varasto voisi toteutua esimerkiksi
taiteilijajärjestöjen yhteistyönä.
Kuvataiteen varasto voisi toimia samalla
taiteen välittäjänä keräilijöille,
säätiöille ja taidemuseoille. Mutta tuskin
saadaan niin suurta varastoa, jolla
ongelmat kokonaan ratkaistaan, sanoo
Aija Jaatinen.
Valtion taideteostoimikunnan
puheenjohtaja, kulttuuriasiainneuvos
Liisa-Maria Hakala-Zilliacus opetusministeriön
taideyksiköstä ei ainakaan
heti innostu varastoideasta.
– Toimivan keskusvaraston toteuttaminen
vaatisi museotason tiloja
ja riittävästi asiantuntevaa henkilökuntaa.
Kyseessä olisi kallis ja mittava
hanke, joka edellyttäisi vuosittaisia
toimintamäärärahoja, hän kommentoi.
–Taidevarasto, jolla olisi kolme
funktiota – säilytyspaikka, myyntikokoelma,
lainaamo – on ideana mielenkiintoinen.
Valtion varaston perustamiseen
ja ylläpitämiseen liittyy kuitenkin
monia ongelmia, enkä usko sen
olevan tällä hetkellä mahdollista.
Yhteisvarastointia voisi hänen
mielestään kokeilla esimerkiksi perustamalla
yhdistyksen, osuuskunnan
tai yrityksen.
– Jos se osoittautuisi toimivaksi
ratkaisuksi, sille voisi yrittää saada
julkistakin tukea. Myös säätiöiden
ja rahastojen rahoitushalukkuutta
kannattaisi tutkia, Hakala-Zilliacus
ehdottaa.
– Teosten tuhoamista ja kaatopaikalle
viemistä positiivisempaa olisi
lahjoitus ns. hyvään tarkoitukseen
ja sellaisille laitoksille, joilla ei ole varaa
hankkia taidetta. Esimerkiksi sairaalat,
koulut, päiväkodit ja vankilat
voisivat olla kiinnostuneita lahjoituksista
ja myös talletuksista, jolloin
omistusoikeus säilyisi taiteilijalla,
hän pohtii.
– Ihan kaikkea ei kannata säästää
ja säilyttää. Minusta on hyvä, että osa
taiteestakin ”katoaa”. Valtion taideteostoimikunta
on jo hankkinut määräaikaisia
taideteoksia, mm. Roi Vaaran
Lumipallokauppias-performanssin
ja Terike Haapojalta mediateoksen, jolle
taiteilija on määritellyt kymmenen
vuoden elinkaaren.
Myöskään taidemaalari Juha Okko
ei innostu yhteisvarastoajatuksesta:
– Mielestäni ajatus valtion taideteosvarastosta
on kammottava. Ensiksi:
mihin se tulee näinä alueellistamisen
aikoina? Toiseksi: millä sen rakentaminen
maksetaan ja ylläpito katetaan?
Pelkkä normien mukainen eli
museovarastoa vastaava tila maksaisi
vähintään kymmenkertaisesti Valtion
taidemuseon hankintamäärärahojen
Mitä pitäisi tehdä, jotta jälkipolville
jäisi kuva vivahteikkaasta ja monipuolisesta
nykytaiteestamme? Kuinka
nykytaiteen säilytys- ja taltiointiongelmat
tulisi ratkaista?
MARJA KOLU
PUHEENVUORO
A R S I S 1 / 0 9
36
ja taideteostoimikunnan vuosibudjetin
verran ja sen ylläpito saman verran
kuin suurehko museo tilakustannuksina
ja palkkoina, Okko toteaa.
Keski-Suomen taidetoimikunnan
pääsihteeri Tiina Nurminen heittää
pallon taiteilijajärjestöille.
– Taiteilijaseurat voisivat järjestää
vaikkapa poistomyyntinäyttelyitä.
Alueelliset taidetoimikunnat voivat
toimia asiassa yhteistyökumppaneina,
hän ehdottaa.
Jotain on jo tehty
Museonjohtaja Taina Myllyharju
Tampereelta pohtii jo käynnistettyjä
toimia museoiden näkökulmasta:
– Taidemuseoiden säilytystilat (eivät
siis varastot) ovat monessa kaupungissa
parhaillaan työn alla. Eri
paikoissa rakennetaan isoja yhteisvarastoja
tai kokoelmakeskuksia, niin
myös Tampereella. Säilytystiloissa
ovat kaikki museaaliset ja kansainvälisetkin
vaatimukset täyttävät turvallisuus-,
ilmastointi- ja kosteusolosuhteet.
Samassa yhteydessä on pohdittu
myös muiden (pienempien) museoiden,
säätiöiden ja yksityisten kokoelmien
säilytysratkaisuja. Konkreettisia
ratkaisuja on pyritty tekemään esimerkiksi
Varsinais-Suomessa, Oulussa ja
Tampereella.
Tampereella asiasta on puhuttu
Tampereen taiteilijaseuran kanssa
ja asia on heitetty mietittäväksi myös
John Nurminen Oy:lle, joka on Tampereen
kaupungin yhteistyökumppani
kokoelmakeskusasiassa. Nurminen
on tulossa mukaan Tampereen museotoimen
hankkeeseen vielä tarkemmin
määrittelemättömällä tavalla. Joka tapauksessa
yhteistyökuvio tulee liittymään
taidelogistisiin palveluihin,
museoesineistön säilytysratkaisuihin
tai konservointipalveluihin. Tässä yhteydessä
on mietitty myös sitä, miten
Nurminen voisi vuokrata säilytystiloja
esimerkiksi yksityisille taiteilijoille
tai toimijoille.
Valtiolla on menossa kansallinen
hanke museoiden kokoelmien digitalisoimiseksi.
Hanke kestää useamman
vuoden ja tarkoituksena on muodostaa
digitaalinen arkisto, jonka aineisto
olisi myös kaikkien kansalaisten
käytettävissä.
Ongelmat teosten säilyttämisessä
ovat erilaisia. Hailuotolainen kuvataiteilija
Anni Rapinoja on työskennellyt
yhdessä luonnon kanssa kohta
20 vuotta.
– Teokset voivat aluksi säikäyttää
konservoijaa. Kerran vanha kimalainen
etsiytyi ”pajunkissakengän” sisäpehmusteisiin
viimeiseen leposijaansa.
Annoin sen jäädä sinne. Kimalaiseen
oli myöhemmin ilmestynyt
pieniä ötököitä, joille ei kuitenkaan
paju kelvannut. Pakasteessa käyttämisen
jälkeen sovimme konservaattorin
kanssa, että kimalainen saa pitää kauniin
leposijansa. Tähän mennessä ei
ole ollut muita ongelmia.
Entä miten hän aikoo säilyttää tuleville
sukupolville erityistilaa ja huolehtimista
vaativat teoksensa? – Viime
kädessä voin kuvitella palauttavani teokseni
takasin luontoon.
Kenen teokset jäävät?
Mikä on tulevaisuuden näkökulmasta
arvokasta nykyisessä ajassa työskentelevien
taiteilijoiden työssä?
– Perinteinen taiteen kerääminen
perustuu ajatukseen ajan keskeisistä
taiteilijoista, joiden uran eri vaiheita
kokoelma sisältää, toteaa taidemaalari
Juha Okko.
– Ajatuksena on, että edes näiden
taiteilijoiden työstä syntyy jonkinlainen
zeitgeist. Käytännössä näin koottujen
kokoelmien työt määrittävät
sen, ketkä ja mitkä työt muodostavat
epävirallisen mutta aktuaalisen kaanonin.
Jos ei muuten, niin kuvamateriaalin
ja tiedon saatavuuden tähden.
– Kun teoksia ostetaan, tilataan
tai otetaan deponoitavaksi, kyse on
subjektiivisista valinnoista. Vaikka puhutaan
asiantuntijuudesta, on esimerkiksi
suomalaisen nykytaiteen kattava
seuraaminen liki mahdotonta taiteilijamäärän
takia. Siksi kukin taiteen toimija
tai toimijaryhmä luo oman käsityksensä
keskeisestä taiteesta ja taiteilijoista.
Kuopion kulttuuritoimen johtaja
Pekka Vähäkankaan mielestä kysymykseen
taideteosten säilyttämisestä
olisi löydettävä periaatetason ratkaisu.
Vähäkankaan mukaan taloudelliset
realiteetit tulevat vastaan niin
varastoinnissa kuin kokoelmapolitiikassakin.
– Taide on pitkälti yhteiskunnan
rahoittamaa. On iso kysymys, miten
ja mitkä henkiset tuotokset tulee säilyttää
tuleville sukupolville.
Kirjoittaja on Jyväskylässä asuva kuvataiteilija.
PUHEENVUORO
Museoita ja kokoelmia
Vuonna 2006 museoissa oli esillä 1 279 vaihtuvaa näyttelyä.
Museoissa esillä olleiden näyttelyiden ja valmistuneiden
kiertonäyttelyiden kokonaismäärästä taidemuseoiden
osuus oli 38 %, kulttuurihistoriallisten museoiden
37 %. Näyttelyistä hiukan yli puolet oli museoiden
omaa tuotantoa.
Ammattimaisesti hoidetuissa museoissa kävi vuoden
2006 aikana 4,5 miljoonaa kävijää. Käyntejä oli 188 000
enemmän kuin vuonna 2005. Kävijöistä 31 % vieraili taidemuseoissa,
39 % kulttuurihistoriallisissa museoissa.
Museoiden kokoelmat antavat mahdollisuuden monentyyppisten
näyttelyiden rakentamiseen. Kulttuurihistoriallisten
museoiden ja erikoismuseoiden kokoelmien
laajuus oli vuoden 2006 lopussa lähes 4,5
miljoonaa. Taideteosten määrä oli noin 286 000, josta
vuoden kartunta oli 3 861.
Lähde: Museotilasto 2006