Blogiarkisto

keskiviikkona, lokakuuta 28, 2009

PAKOLAISENA OMASSA MAASSA!

PAKOLAISENA OMASSA MAASSA- TOIMEENTULOKYSYMYKSIÄ-AMMATINVALINTOJA-


Alan entistä enemmän ymmärtää maahanmuuttajien sopeutumisongelmia Suomeen.
Tunnen nykysuomessa itseni muukalaiseksi.
Jos täällä hieman eri tavalla ajattelee ja elää niin potee hengen ahdistusta pikkukaupungissa äkkiä- enkä nyt tarkoita pelkästään boheemia elämää kuppilassa vaan elämän arvoja ja asenteita.
Rasismi ja eriarvoisuus Suomessa ovat lisääntyneet.
Laki ei ole kaikille sama.

En tunnista Suomea Suomeksi muusta kuin laajoista metsämaisemista ja järvien sinisellä lätäköittämästä maisemasta Laajavuoren rinteeltä katsoessani- Metsät ja järvet ja kansallispuistot ovat nekin tällä hetkellä uhan alla.
Lähtekäämme barrikaadeille lopultakin jonkun yhteisen asian vuoksi.Kansallismaiseman ja kansallispuistojen!

Maa on muuttunut täydelliseksi pekkarlandiaksi, jossa on suomineidon vyötärölle levinnyt vanhassaareke.
Pohjoisessa rulettaa väsymätön väyrynen ja sirkkaliisanttilasikalandia revittelee varsinais-suomessa.
Värikästä on.
Kotimaan berluskonit jyrää meitit ja meitin metät ja koskien kuohut.
Sordiinoa vetelevät katainen, niinistö,risikko.

Olen sijoittanut kaiken arvokkaan elämässäni kuvataiteilijan työhön.
Koska olen mieltänyt työn arvokkaaksi, toimeentulolta vaatimattomaksi ,mutta kunniakkaksi ja haastavaksi elämäntehtäväksi ja asenteeksi.
Ajattelin aina, että elämme maassa, jossa olen tasavertainen, vaikka ammatinvalintani olisi sontakuskin ammatti.

Olin myös eriomaisen tietoinen seikasta ,että taiteiljan ammatti on riskialtis.
Yhä usemman taiteilijan kohtalo parrasvaloissa kylpemisen sijasta on päätyä taiteilijamatrikkeliin- Uudenmaan puhelinluetteloa muistuttavan ammattitaiteilijoiden hautaluetteloon -keskinkertaisena lahjakkuutena , kiihkottomana, ehkä opiston tai muun oppilaitoksen alati innostavana taideliekkinä.

Olen toimnut kuvataiteilijan ammatin kaikissa tehtävissä, taiteilijaseurojen puheenjohtajana kahdessa eri kaupungissa, läänintaiteilijana, kuraattorina, opettajana, asiantuntijana.
Olen kirjottanut taiteilijoiden toimeentulosta, itseäni kiinnostaneista näyttelyistä, taiteilijoista.

Nuo työt ja luottamustehtävät ovat lisänneet pörssiarvoani taidemaailmassa.
Mutta tulojani ne eivät ole kasvattaneet.
Päinvastoin vanhemmiten tuloni ova pudonneet. Yksin elävä naistaiteilija vajoaa köyhyyteen helpommin kuin perheellinen.
Palkkiomme ja palkkamme ovat jääneet kauas jälkeen yleisestä tulokehityksestä. Sitäkään taiteilijoiden apurahoja kadehtivat henkilöt tuskin ottanevat koskaan huomioon, että myyntitulot ovat keskimääräisesti satunnaisia tuloja , apurahaa nauttii murto-osa taiteilijoista
Kuvaavaa on , että Valtion kulttuuribudjetti lisääntyy ensi vuonna 34 miljoonaa euroa- kuvataiteen osuus lisääntyy 304 000 Euroa.

Täytyy muistaa ,että gallerioiden ja museoiden näyttelyiden kiinnostavuus ja sisältöjen rikkaus on täysin riippuvainen taiteilijoiden henkisestä panoksesta.
Taiteilija hankkii yleensä apurahan näyttelyn tuottamiseen ja hänelle ei makseta näyttelyajalta palkkaa kuten kaikille muille työtä tekeville.
Tämä on jäänne romanttiselta, yhteisölliseltä 70-luvulta.
Sex and Art an Rock and Roll for free!

Aloin pohtia omaa toimeentuloani joka tänä vuonna on pudonnut lähelle SIIS MIINUS – 100 000 ,velat ja menot ovat suuremmat kuin tulot eka kerran näin rajusti elämässäni ja olen jo 52 v.
Niin, että mitä järkeä on rakentaa näyttely, jonka vuosi sitten on sopinut ilman mitään tuloja.
Saatikka tietoa tulosta. Silkkaa hullun hommaa. Järjenvastaista.
Sopimuksen purkaminen olisi maksanut myös ja sen jälkeen olisi saanut ainakin vaihtaa heti ammattia.
Homma jatkuu ,minun jälkeen tulee seurava ja sitten seuraava ainakin ensi vuoden.
Rakentaa näyttely , valmistaa tiedote, näyttelyesitteet , kutsukortit , huolehtia tiedottamisesta jatkuvasti saavuttaakseen edes sen 500 henkilön kävijämäärän.
Käteen jäävät laskut.

Miksi meillä tällä Luovan maakunnan toimijoissa ei ole yhtään kuvataiteen manageritoimintaa!
Teatterilla ja sinfonialla homma osataan , toki rahoituskin on vakaampaa. Mutta ilmaiseksi ei joudu kukaan esiintymään.
No siellä joku kysyy MIKS LÄKSIT? Se kysymys kannattaa esittää vaikka kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkälle
Sieltä tulee vastaus tyhjentävänä.
Niin- unelma olisi, että
taiteilija tuottaisi rauhassa näyttelyn ja esiintyisi managerin sopimina aikoina ryhmille tilausperiaatteella. Tuottaja laatisi taiteilijan kanssa tolkullisen tiedotusstrategian.
Nyt tuntuu siltä ,että kuvataide jää kaiken jalkoihin ja taiteilijoiden omalle vastuulle ei voi syytä sälyttää.

Millä taiteilija tulee toimeen jos ei ole apurahaa , myyntiä , opetusta omalta alalta.Ukko tai akka rahottaa. Pankkilainalla???Kuvataiteen tuottaminen ei voi perustua liiketaloudelliselle toiminnalle.

Työvoimatoimisto ei vastoin suurta hulabaluuta vuosi sitten taiteilijoiden ja tieteilijöiden sosiaaliturvan paranemisesta hyväksy taiteilijaa työttömäksi työnhakijaksi.

Hänet katsotaan aina yrittäjäksi ensisijaisesti
Vaikka ei olisikaan näyttöä. Taiteilija ja tutkija kerää todistusaineistoa seuraavaa työvoimatoimiston käyntiä varten ,eroaa alv-rekisteristä , luopuu työhuoneesta, työvälineistä, todistaa ja vannoo ,että otetaan mitä tahansa työtä vastaan.

Työvoimavirkailijalla on aikaa setviä tekemisiäsi – joskus tuntuu , että aivan kuin etsittäisiin heinää neulasuovasta ja AAAH ! Joskus virkailijalla on suurenmoinen onni ja euforinen ilme kasvoillaan hän ilmoittaa löytäneensä Seurakunnan teostilauksen hautakivestä vuoden puolivälissä ja ryhtyy tivaamaan montako hautakiveä olette yrittäjänä kuoleman pellolle valmistaneet.
Täytyy tuoda kirkkoherralta tai itse Jumalalta todistus , että kyseessä oli yksi ainoa hautakivi seurakunnan pitkäaikaiselle suntiolle tilattu kunnioituksena. Erikoiskivi.

Jos saat virkailijan myöntämään tappionsa ja kirjoittamaan todistuksen, että olet työtön työnhakija ja oikeutettu peruspäivärahaan tai ansiosidonnaiseen päivärahaan silloin kun ei ole töitä olet jo sosiaalipelissä pitkällä.
Jos nautit liiton kassan päivärahaa , edessäsi on liiton sääntöjen tulkinta ja todistusaineiston täyttö.
Siellä yritetään kovasti löytää syy miten sinut saadaan kammettua pois kassan päivärahan saajista.
Yrittäjäkortti on täälläkin käytössä.
Vaikka luulisi Akavan erityialojen luovan alan ammattiliittojen julkaisuja silmäilessä , että mikään ei ole ihanampaa ja palkitsevampaa ja oikeudemukaisempaa taiteentekijälle kuin kuulua liittoon!
On liiton jäsenistönsä kehittämiseksi järjestämiä mielialan sparrausseminaareja , iloisia sauvakävelyretkiä, makkaranpaistoa ,pyllymäkeä, lounaita yhdessä
Kaikkea KIVAA, mitä eläväinen liiton jäsen vain saattaa toivoa.

Mutta joku saattaa ajautua hakauksiin jo alkumeterillä sekä työvoimatoimistossa, että ammattiliitossa. Se ei ole hyvä asia.
Molemissa putiikeissa istua hyvin koulutettuja lakimiehiä ja pilkuntarkkaan hakemuksia syynäviä ja niitä kassan sääntöihin vertaavia virkailijoita.
Voi vierähtää vuosi , toinenkin ennenkuin korkeimmasta oikeudesta tulee korjaava päätös , että olette oikeutettu 7 Euron päviärahaan 5 päivänä viikossa.

Ai miksikö kirjoitan loppuun kalutusta aiheesta.
No siksi, että 30 vuoteen tilanne ei ole muuttunut -pahentunut ja saivartelu sanavalinnoissa on jo yltänyt taiteen tasolle.

Ja itse jouduin kokemaan tuon prässin toistamiseen kaksituhatluvulla ja vaikka olin koko 40 vuotisen työelämän uran aikana kerryttänyt verotuloja ja oman liittoni kassatuloja ja työttömyysvakuutustuloja – löytyikin porsaanreikä , enkä ole yllättäen oikeutettu mihinkään.

Jos ohjeita luetaan kuin piru raamattua – ja niin sitä tänä taantuma-aikana luetaan.
Pätkätyöläisten, taiteilijoiden asema ei ole parantunut työministeriön puheista huolimatta.

Silloin kun tarvitsee samanlaista tukea kuin muut palkansaajat saavat , joutuu taiteilija ja tutkija todistamaan perinjuurin koko elämänsä.
Repimään esiin ja esittelemään kaikki oman elämän yksityiskohdat.

Yleensä kuvataiteilijat ovat sopeutuvaa joukkoa ja suurin osa tekee leipänsä eteen kahta kolmeakin hanttihommaa elannon vuoksi ja hyväksyy sen.
Mutta nyt ei ole tarjolla hanttihommiakaan.
Silloin työvoimatoimiston luukulle saapuu myös siellä jo kertaalleen kärvennetty taiteilija. Mutta vasta kun kaikki kulutusluotot ja duunit on tsekattu.Ja ei ole muuta vaihtoehtoa.
Silloin on pakko palata määriteltäväksi.

Kaikkia sivutöitä on tullut kokeiltua opetusta, siivousta, lehdenjakoa, puhelinmyyntiä, haamushoppailua.
Niissä on vain yksi vika ; ne ovat alipalkattuja ja työaika tiivistahtinen ja pitkä. No nyt nuokin hommat ovat tavoiteltuja. Joten on kai aika nostaa kytkintä- taas tuli tuhlattua tuloja muutamaan näyttelyyn – kaksi gallerianäyttelyä ja yksi yhteisnäyttely.
Myyntiä ei nykyään tapahdu jos ei ole jo ollut yleisön suosikki.
Vaikka palaute näyttelyistä on hyvää sitä ei voi syödä eikä sillä voi rahoittaa asuntoa.Elämää.Täytyy opetella ajattelemaan, että ei ole varaa toimia taiteolijan ammatissa.

Suosittelen lämpimästi kaikille tuleville taiteilijoille ja tutkijoille , hankkikaa toinen ammatti esim siistijän , lähihoitajan , lakaisukoneen kuljettajan ,pulttimaakarin tai inisijän , vartijan tai terapeutin ammatti – niitä tarvitaan aina.
Älkääkä ikinä erehtykö ilmoittautumaan työvoimatoimistoon taiteilijana.
Olkaapa yhtä kekseliäitä kuin virkailijat pahimmillaan ja kertokaa aina joku muu ammatti kuin taiteilija, pankaa sormet ristiin selän takana.
Ja menoksi toimeen tuloa kohti.

Kateeksi käy kirjailijoita- niillä on valtavia yleisömääriä ja julkisuutta kerääviä messuja , hyvä toimeentulo, ja paljon palstatilaa viime aikoina. Vai mitä sanotte allaolevasta HS:n kolumnistikirjailija Soifi Oksasen jutusta:
Samoille linjoille kuvantekijät!


SOFI OKSANEN
Olen yksi WSOY:n johdon toimintamalleja kritisoineen kirjeen kirjoittajista. Kysymys oli kustantamon työolosuhteista ja hyvien kirjojen maailmaansaattamisen perusedellytyksistä.
Antti Majander analysoi tilannetta (HS 24.10.) sukupuolittamalla sen otsikolla "Vanhat pojat vastaan uudet tytöt". Feministinä ja naistutkimuksesta alati kiinnostuneena osasin odottaa, että tällainen retoriikka nousisi esiin varsin nopeasti.
Ammattimainen asennoituminen työhön ei kuitenkaan ole sidoksissa sukupuoleen.
Jim Thompson pitää kustantamoa bisneskumppaninaan. Hänen päätöksensä allekirjoittaa kirje oli puhtaasti taloudellinen. Koska kustantamolla on oikeus olettaa Thompsonin kirjoittavan hyviä kirjoja, kirjailijalla itsellään on oikeus olettaa saavansa tarpeeksi markkinointia.
Se olisi reilu diili. Lukijoiden on hankala löytää kirjoja, mikäli he eivät tiedä niiden olemassaolosta.
Thompson työskentelee useiden eri maiden kustantamojen kanssa, ja ne kaikki ovat hioneet Thompsonin ensi vuoden markkinointisuunnitelmia jo kuukausia. Ainoa poikkeus on WSOY, joka julkaisee Thompsonin seuraavan romaanin vuoden alussa.
Thompson on kysellyt markkinointistrategian perään lukuisia kertoja – vastausta ei ole tullut. Miksi kansainvälisen läpimurron kynnyksellä oleva Thompson ei kiinnosta kotimaansa kustantamoa sen vertaa, että edes hänen kysymyksiinsä vastattaisiin?
Myös itselläni on kokemusta monien muiden maiden kustannustavoista: hyvä talo aloittaa markkinointistrategian miettimisen jo kustannussopimuksia allekirjoittaessa. Kaikkiin kysymyksiin ja sähköposteihin vastataan.
WSOY:ltä en ole saanut vastausta vaikkapa siihen, miksi kustantamoni kirjailijoiden messujärjestelyt tyrittiin. Viimeksi kysyin asiasta viime viikolla. En ole saanut vastausta, en viestintä- ja markkinointijohtajalta enkä toimitusjohtajalta, joka käytti messuviikon lomailuun – niin paljon häntä kiinnosti tavata kirjailijoita messuilla.
Minulle tuollainen asenne tarkoittaa välinpitämättömyyttä. Minua häiritsee myös välinpitämättömyys, jolla uusi johto on suhtautunut kustantamon ilmapiiriin.
En pidä siitä, että kirjojeni kanssa tekemisissä olevat ihmiset työskentelevät piinallisissa olosuhteissa, että heitä pompotellaan järjettömästi tai että irtisanomisuhka roikkuu niskassa koko ajan.
En myöskään pidä ikärasismista, joka on Bulevardin kulmilla haiskahtanut. Ja katson myös niiden kirjailijoiden, jotka eivät ole bestselleristejä, ansaitsevan edes säällisen markkinoinnin enkä puhu nyt itsestäni.
Siksi minä allekirjoitin

Kirjoitusta lyhennetty . Koko kirjoitus HS:ssä


Marja Kolu


PS Muuten kuvataiteilijoita tylsempiä ihmisiä on tavallisten ihmisten joukossa harvassa.
Vastoin yleistä luuloa,kuvantekijät eivät ole hauskoja , värikkkäitä, välittömiä , rohkeita vaan usein itsekeskeisiä pieruja, nynnyjä , katkeria, ilottomia.
tyhmiä. Enkä puhu vain itsestäni.

Hyvää Yötä!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvät tulothan sulla on jos 100 000 lähelle PUTOAT. :)

Kolu kirjoitti...

Siis siinä on miinusmerkki edessä.
Joo minulle riittäisi jopa 40 000Euron vuositulot mainiosti.