MARSKIN KANSSA KÄVELYLLÄ MIKKELISSÄ RUISPIIRAKOITA MUIKUILLA!

HEIPÄHEI!

Olipas se elämys , Mikkeli- enpä olen erityisen ihastunut aiemmin ollut- liekkö tullut käyneeksi liian pikaistuksissa!

Nyt nautimme minä - JA kuvataiteilijat Petäjäniemen Jussi ja Mikkosen Eero Jyväskylän Taiteilijaseuran Vierailunäyttelyssä Mikkelin Valokuvakeskuksessa mikkeliläisestä ja eteläsavolaisesta ,slaavilaiselta vilahtavasta kulttuurista kaksi päivää.
Kunhan ennen lähtöä oli pientä kiirettä ja jännitystä;ehti Jussi levittää dieseliä 60 litraa Keljon Ostarin ja Vihtavuoren väliin ja minä diesliä ihan maantieajossa Kuopijossa ja Jyväskylässä ja hermoja pilaantui alituiseen löytyvien tekemättömien töiden takia- joku tuo aina uutta eteen-
ja uskon puute ja junnaavien asioiden täyspysähdys paneepaatuneenin vartalon vavahteleen.
Suoraan sanoen paine alkoi kohota äärimittoihin-

Kirjastoadressin luovutus ja tiedotus oli hoidettava ja teoksia pakattava ja luetteloita tehtävä ja marmoroinnin esivalmistelut naistenhuoneessa saatava ajan tasalle- ei viitsisi kusettaa naisia miesten wc:ssä koko marraskuuta-


Mikkelin suunnalle minulta pyydettiin -extempore -mosaiikkieni esittelykäyntiä ensi kesän näyttelyä varten. Tottakai se kanntti hoitaa samalla reissulla , kun kelitkin olivat vielä hyvät.
Onhan on toki mieluista hiljaiselossa kun joku osoittaa kiinnostusta -muuten kun myymällä ei tapahdu pääoman kasaantumista ja valmistelin materiaalia mukaan kiireessä sinnekin.

Muistin kuitenkin kysyä Jussilta, että onhan mukanan Galleria Beckerin ja Seuran Esitteitä.
Eipä ollut.
Perässä tulivat sukkelaan postissa.
Hienoja esitteitä kun on seuralla painettuna ja seuran historiikki on todella hyvä edelleen.
PR :rrää pitää hoitaa alituiseen.


Mikkelissä majoituimme uusiin tilaviin huoneisiin torin laidalla sijaitsevaan Vaakuna-hotelliin ja nauttimme iltakaljat alakerran lobbybaarissa ja kylpeä sai ihan uudessa saunassa yksin Mikkelin kattojen yllä ja vilvoitella alasti pimenevässä illassa lumisateessa. Ja nukkua makeasti ja aamulla oli aamiainen puuroineen katettu-
yltäkylläistä vaihteeksi.

Mikkelissä kaikki toimintamme keskittyi Torin ympärille.

Upea se onkin ja yhdellä laidalla ottaa kävelyaskelta hanskat kourassa ja pussihousut laskokoksilla sekä suikka päässä itse marsalkka Carl Gustav Mannerheim.

Mannerheimin on veistänyt kuvanveistäjä Kalervo Kallio 1967.
Eipä kyllä pärjää virmakalle kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen ratsastavalle Mannerheimille Kalervo Kallion askeltava Mannerheim-veistos.

Mutta tori on komea- tulee mieleen Turun tori ja Kuopion tori.
Klassista tyylisuuntaa edustava rakennuskaunokainen -reunustaa yhtä torin laitaa- Etelä-Savon lääninhallituksen rakennus(?) kaunis vaalea keveä-
tulee Pietarin arkkitehtuuri mieleen
-Olen käynyt Mikkelissä lääninhallituksen talossa maaherran vastaanotolla kerran merkittävänä kulttuurihenkilönä bussilla maaherra Pirjo Alakapeeta kättelemässä Uuden Vuoden juhlissa.Joskus 1999.
Nythän on vain Itä-Suomen Lääninhallitus olemassa , taisi silloin olla eka vuosi kun läänit uudistettiin.
Muistan hyvät eväät ja musiikin ja tanssit.Ja pitkän bussimatkan pienssä sievässä takaisin Kuopioon!

Maineikas Mikkelin Valokuvakeskus - Jyväskylän Luovan Valokuvakeskuksen savolainen serkku sijaitsee Mikkelin linja-autoaseman sydämessä ja torille ovat Valokuvakeskuksen silmät eli akkunat- akkunoista näkyvät torille teokseni KOLME PESÄÄ-kolme turkkia ylösalaisin-
Kuka viitsii katsettaan nostaa.

Valokuvakeskuksen rakennus kohoaa korkeana kerman värisenä tornina torin laidalla ja vierellä on toinen tornimainen rakennus-Mikkelin kaksoistorni-
nekin klassista tyylisuuntaa ja tyylikkäät rakennukset.

Mikkelissä oli torilla vaalenapunaisella latexilla maalattuja betonikaiteita.Siinäkin idän vaikutus näkyy.

Portaikko valokuvakeskukseen oli kuin Pietarin Repin -instituutista suoraan- hienoa. Porrastasanteisissa ja ovissa kulkijoiden muokkaamia painumia.


Ensi tilassa ennen ripustusta tutustuimme Valokuvakeskuksen alakerrassa sijaitsevaan vilkkaaseen ja herkullisilla hajuilla kyllästettyyn Kauppahalliin-siellä oli ihan valtavia rukiisia karjalanpiirakoita- siis 15 cm pitkiä ja minkämakuisia-jumalaisia,päällisenä vielä sai muikkuja tai broilereita- siinä vastaisku valmispizzoille.

Aiheutimme syödessämme sopivaa turistimökää ihasteluhihkuilemalla sitä ja tätä.

Valokuvakeskuksessa
meidät otti vastaan lämpimästi sopivin virvokkein Mikkelin valokuvataide ry:n
puheenjohtaja Olli Jaatinen ja kuvataiteilija Päivi-Maarit Jaatinen.

Saimme ripustettua ja kuvattua näyttelyn ja lähdimme kaupungille etsimään kuka laturia-kuka viiniä ja lopulta mukava sänky vei voiton.

Seuraavana päivän jäi aikaa tutustua Mikkelin Taidemuseoon.
Avajaisissa oli sopiva määrä ihmisiä ja seurustelua kahdeksalle pirskatelevalle viinille.
Mikkelissä oli syysloma.

Niinpä aiemmin jyväskylässä vaikuttanut työkaveri Ars Labin projektityöntekijä Jari Tuononen vaimonsa ja lastensa ennätti kunnioittamaan avajaisia , samoin Etelä-Savon eläkkeellä oleva , mainiota ruokaa valmistava Raimo
Manninen pistäytyi porisemassa.Samoin taiteilijoita oli kymmenisen paikalla tervehtimässä.

Ravintolaelämää ei Mikkelissä tiistai-iltana ollut joten jouduimme ajoissa grillin kautta yöpuulle.

Aamulla kiertelimme torilla vettä vihvomassa tuulessa ja ostimme valtavia rukiisia karjalanpiirkoita ja marskin leipää tuliaisiksi ja minä vielä ostin hyvän, Suomessa tehdyn katuharjan Mikkeliin torilta kympillä ja sellaisen mainion muovista tehdyn puunkantokassin -samoin Suomessa tehty-tosin se palvelee minulla mosaiikin kantokassina.

Keskiviikkona klo 11.45 ahtuduimme minun pirssiini ja ajelimme Jyväskylään ja saavuimme Matkakeskuksen pihaan kolo 13.15.

Siitä sitten lennähdimme tyytyväisinä ja virkistyneinä omille tahoillemme.

Että sadan kilometrin päässä on toisin-

Niin ja pääsimme kaikki isoihin kuviin Länsi-Savon lehteen- minä ihan kansikuvatytöksi- Mainion jutun kirjoitti toimittaja Karmen Runonen.

Menkää Mikkeliin vaikka Taidemuseoon tai Kenkäveroon tai Torille ja Kauppahalliin.

Idän Eksotiikkaa ja seikkailua läheltä haettuna.

Heips

Marja
















Mikkelin valokuvakeskus on vuonna 1989 toimintansa aloittanut taidekeskus, jonka galleriassa on ollut lähes sata näyttelyä. Pääpaino on ollut suomalaisessa valokuvataiteessa, mutta esillä on ollut niin Hugo Simbergin valokuvia kuin myös prahalaisen Viktor Kopaszin kuvapäiväkirjoja. Viime vuosina yhteistyö Itä-Suomen muiden kuvataiteilijoiden kanssa on lisääntynyt. Yhteistyön myötä keskuksen puolivuotiseksi vakiintunut näyttelykausi (toukokuu-lokakuu) jatkuu tänä vuonna joulukuulle saakka. Keskuksen tuotannollinen osa on digipaja, joka on tarkoitettu taiteelliseen työskentelyyn. Pajassa on käytössä erittäin säilyviä värejä käyttävä pigmenttimustetulostin. Keskuksen kirjasto on myös yleisön käytettävissä.Gabriel Porthanin kuvaus
Mikkelistä vuodelta 1779



"Suomen historian isä" Henrik Gabriel Porthan (1739-1804) julkaisi seuraavan Mikkelin seurakuntaa koskevan kirjoituksensa toimittamassaan Aurora-Seuran sanomalehdessä Åbo Tidningar vuonna 1791. Porthan oli kirjoittanut artikkelin jo vuonna 1779, mutta se julkaistiin painettuna vasta 12 vuotta myöhemmin hänen vuodesta 1771 toimittamansa ensimmäisen Suomessa ilmestyneen sanomalehden Tidningar utgifne af et sällskap i Åbo lakkautumisen takia. Porthan kirjoitti tämän ensimmäisen Mikkeliä koskevan paikallishistorian esityksen ruotsiksi. Kirjoituksen on suomentanut Kyösti Väänänen ja se julkaistiin suomeksi Länsi-Savossa 8.9.1985. Kursivoidut korjaukset, lisäykset ja huomautukset tekstissä ovat suomennoksen suorittaneen artikkelin laatijan.

Åbo Tidningar. N:o 15. Maanantaina, 11. huhtikuuta 1791.

Lyhyitä historiallisia ja taloudellisia tietoja Mikkelin seurakunnasta Kyminkartanon maaherrakunnassa. Kirjoitetut vuonna 1779.

Tämä Mikkelin pitäjä on vanhimpia ellei kaikista vanhin Savossa; jo paavinvallan aikana sillä on ollut oma kirkko ja omia opettajia. Mitään historiallisia tietoja ei ole saatavissa siitä, milloin se on ensiksi saanut asukkaita. Oletettavasti on siellä, kuten kaikkialla Savossa, muinaisina päivinä asunut lappalaisia; mitä useiden pitäjissä sijaitsevien paikkojen vanhat nimet osoittavat.

Yleisesti kerrotaan rahvaan keskuudessa, että uudisasukkaita Suomen eteläisestä osasta olisi sinne muuttanut, ja ensiksi pysähtynyt sille paikalle, missä nyt kirkko sijaitsee, Saimaan järven erään lahden rannalle; sinne heidän sanotaan rakentaneen talonsa, pirteiksi kutsutut [Pirtit eller Pörten kallade], jonka vuoksi myös paikkaa vielä kutsutaan Pirtinniemeksi [Pirtinniemi eller Pört-udden]. Edellä mainittua Saimaan järven lahtea kutsutaan nimellä Sauwu-Laaxi; siitä uskotaan koko maan saaneen nimensä.

Viisitoistasataaluvun alussa, ja myös myöhemmin, on tätä pitäjää kutsuttu Suur-Savoksi, sekä kuninkaankirjeissä että muissa asiakirjoissa. Sauwulahden pohjukkaan on ensimmäinen kirkko rakennettu; mutta on se sitten siirretty ensin Visulahteen ja sieltä Pellosniemen kylänmaalle; minkä vuoksi myös seurakuntaa silloin kutsuttiin vuoroin Visulahdeksi, ja vuoroin Pellosniemeksi.

Tämä ja Ristiinan seurakunta ovat vuoteen 1646 olleet yksi pastoraatti, ja niillä on ollut yhteinen kirkko; mutta tulivat tällä vuosiluvulla, arvattavasti merkittävin ja tämän maan kehityksestä paljon huolta pitäneen valtakunnandrotsin kreivi Pietari Brahen vaikutuksesta, toisistansa erotetuiksi.

Seurakunnan itäinen osa, jota kutsutaan Anttolan lääniksi, on ollut Brunoun perheen rälssimaata; mutta se peruutettiin kuningas Kaarle XI:n hallitusaikana kruunulle. Suurimman osan pitäjää kirkon eteläpuolella on valtakunnandrotsi kreivi Brahe omistanut, muun osan von der Pahlenin perhe; mikä kaikki on reduktion kautta palautunut kruunulle. Ja ovat nyt von der Pahlenin hovitilat (kuten niitä kutsuttiin) Liuhola [= Liukkola] ja Rantakylä, muutetut edellinen Savon kevyen jalkaväkirykmentin majurin ja jälkimmäinen saman rykmentin vänrikin virkataloksi. Sairala [= Sairila], joka nyt on kaksoissäteritila, on ennen ollut kuninkaankartano.

Seurakunnan halki kulkee Maanselkä, joka tulee Mäntyharjun pitäjästä ja edelleen Pieksämäen läpi kulkee ylös Pohjanmaalle. Tämä Maanselkä erottaa Päijänteen ja Saimaan järvien vesistöt: niistä edelliset laskevat etelään Hirvensalmen kappelin ja Kolakosken [Kålakoski] virran kautta Päijänteeseen, jälkimmäiset laskevat itään Saimaaseen; mutta niiden kautta on venereitti Venäjän puolelle Lappeenrantaan.

Ukonveden rannalla ja Tiusalan [Tjusala] talon luona on jonkin vanhan linnoituksen sortuneita muureja, linnoituksen, joka kertoman mukaan kuuluu olleen pystytetty jonkin Venäjän kanssa käydyn sodan kestäessä, mutta aika, milloin se on tapahtunut, on tuntematon [kysymyksessä on Otralan linnavuori Mikkelin eteläpuolella Laitilan kylässä Ukonveden itärannalla].

Sen lahden yli, joka osuu yllämainitun kylän rajalle, on pystytetty kivimuuri (siinä kahden kyynärän mittainen läpikulkuaukko), joka nyttemmin on rappeutunut, niin että sen ylitse voi kulkea veneellä. Tämä muuri on järven rannasta ulottunut itse linnoitukseen; mutta tämä väliosa on nyt tyystin hajotettu maan tasalle; pelkkiä kiviröykkiöitä on jäljellä.

Tänne perustettiin 1750-luvulla triviaalikoulu [todellisuudessa triviaalikoulu oli Mikkelissä jo edellisen vuosikymmenen lopulla], joka sittemmin muutettiin Rantasalmelle (ja äskettäin Kuopion kaupunkiin).

Täällä on myös kuninkaallinen postikonttori, perustettu vuonna 1745, rajatullikamari on tänne siirretty Lappeenrannasta, vuonna 1746, sekä Loviisan kaupungin markkinapaikka.

Maa on epätasaista ja täynnä vuoria; se on sangen kiviperäistä maata. Tasangot ovat suurimmaksi osaksi hiekkakangasta. Kaskeaminen, asukkaiden ikivanha elinkeino, on sen varomattomasta käyttämisestä johtuen suureksi osaksi hävittänyt metsät, niin että metsänpuute useimmilla paikoilla on aivan huomattavissa. Erityisesti on täysikasvuinen tukkipuu sangen harvinainen. Myöhempinä aikoina on peltoviljely lisääntynyt jonkin verran; mutta valitettavaa on, että karu maa ei suostu antamaan siitä niin riittävää satoa, että asukkaat sillä, ilman kaskeamista, voisivat tulla toimeen. Suoviljelys, jota kaikkialla nyt puuhataan, on melkoisesti auttanut rahvaan elatuksen saannissa ja vapauttanut maan monilta hallanpesiltä.

Suuria ja huomattavia järviä ei ole tässä seurakunnassa; mutta lampia, lahdenpoukamia, puroja ja jokia on sitä suurempi varasto. Niin on myös monia alavia soita ja rämeitä, joita ei voi laskea kuiviin eikä viljellä. Kalastus ja riistanpyynti ei ole mitenkään merkittävää. Saimaan järven lahdissa on jonkin kerran lohia tullut pyydystetyksi.

Niistä monista vuorista, joita siellä on, ei ole mitään malmisuonta löydetty. Niissä on enimmäkseen sarvivälkettä, joissakin kiillettä. Itsestään syöpynyttä kiveä on kaikkialla; useilla paikoilla näkyy selvästi, miten se on rapautunut hiekansekaiseksi mullaksi.

Kaksikymmentä vuotta kestäneet Venäjän kanssa käydyn sodan [1700-1721] aikana ovat useat tuhojaan tekevät laumat kasakoita ja kalmukkeja harjoittaneet kaikenlaista väkivaltaisuutta tässä seurakunnassa turvattomia, sekä mies- että naispuolisia, kohtaan sekä autioittaneet useita paikkoja. Niin kutsutut kivekkäät [Kiwikaner = Kivekäs-nimisestä inkerinmaalaisesta sissipäälliköstä nimensä saaneet suuren pohjan sodan aikaiset suomalaiset talonpoikaisjoukot] ovat samanlaisella julmuudella käyneet näiden kuljeksijoiden kimppuun; mutta he eivät ole sillä muuta saaneet aikaan kuin sen, että ne joukot, jotka ovat päässeet heidän käsistään, vielä enemmän kiihotettuina ovat olleet vieläkin epäinhimillisempiä.

Lähimpään merikaupunkiin, Loviisaan, on tästä seurakunnasta matkaa 21 ja yksi neljäsosa peninkulmaa.



Taloja on 410, savuja 714.

(Länsi-Savo 8.9.1985 - Kyösti Väänänen)


Lähde:

Punkaharjulta Päijänteelle. Mikkelin läänin historian lukemisto. Toimittanut Pentti Ruohonen. Julkaisija Mikkelin läänin maakuntaliitto r.y. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1986. s. 278-281.

© Internetix / Heikki Myyryläinen / Mikkeli-seura