Tämä Blogi heräsi eloon!
Joulun alusviikolla kävin kahvilla entisessä työpaikassani ja tapasin muutamia ihmisiä
-vilkkaan keskustelun lomassa yksi pöydässä tokaisee minulle, että Marja on kuin munaton mies!
Jäin hämmenyksestä haavi auki. aivan kuten se pääosan esittäjä EXTRAS -tahtoo tähdeksi kanssa-brittihuuumoria esittävistä taiteilijoista, tahdikkuus ei ole hyve siinä ohjelmassa
- nousin ylös ja vastasin koko kehollani että tämä ei jää tähän.
Ihminen on tavannut minut lyhyesti kolmisen kertaa- ja on valmis luokittelemaan minut.
Koin olevani vähättelyn ja alistamisen kohteena hetkenä jolloin oletin tapaavinani ystäviä kahvipöydässä - en siis ollut suojautunut tai varautunut mahdollisia hyökkäyksiä vastaan.
Vastasin hänelle, että kyllä minulla pillu on ja on sitä ainakin joskus käytetty koska olen synnyttänyt yhden pojan 23 vuotta sitten!
Munaton mies meilläpäin tarkoittaa kaikinpuolin kyvytöntä ja aikaansaamatonta miestä.
Nainen ilman munaa kaiketi tarkoittaa samaa.
Munaton mies -luonnehdinta naisen kohdalla tarkoittaa ties mitä.
En ole koskaan ollut immareteltu -siis siitä lähtien,kun tajusin että mies ei tiedä kaikkea - kun minua on kuvailtu joissain piireissä hyväksi jätkäksi - pari vuosikymmentä taaksepäin hyvä jätkä oli kulttuuripiireissä yleinen kehu naisille , muillekin kuin rokkarinaisille , joille annetaan hyvä jätkä- arvonimi tänä päivänäkin.
Mutta.
Munaton mies- lause herätti eloon muistoja:
Lapsena isä parturoi kesätukan meille tytöille ja pojille , kaikille samalainen sillä hienolla parturileikkurilla eli mahdollisimman vähän tukkaa, takaa ihan lyhyt, sängelle kynitty.
Niinpä pienenä minut sekoitettiin usein veljiini.
Keskikoulussa sain kokea kiusausta hyvin kehittyneistä rinnoista.
Aikuisena Kuopiossa olin Kummisetä-nimisen ravintolan avajaisissa ja tukkani oli leikattu lyhyeksi.
Baaritiskillä oli valtava tungos ja hipaisin tarkoituksella edessäni olevaa miestä takamuksesta, jotta saisin tilaa tilata.
Mies kääntyi rivakasti ympäri ja pamautti minua nyrkillä silmien väliin raivo silmissään ja huuti että saatanan homot eivät käy käsiksi.
Hän yritti hakata lisää, mutta pääsin tungoksen suojaan.
Meni tietenkin heti pyytämään henkiläkunnalta , että soittavat poliisin pahoinpitelyn vuoksi- meni tunti eikä poliisia kuulunut - baarin väki ei ollut soittanut poliisia
Koska menisi ekana aukioloiltana imaine.
Pakotin heidät soittamaan.
Poliisi tuli ja osoitimme lyöjän ja poliisit jututtivat häntä ja hän virnuili minulle ovelta poliisien viereltä vahingon iloisena - hänet poistettiin ravintolasta ja annttiin porttikielto.
Ystävän avustuksella menin tutkituttamaan vammat nenästä terveyskeskuksen päivystykseen ja promilleni mitattiin-ettei voitaisi vedot humalatilaan oikeudessa ja sitä käsityskykyyn tapahtuneesta.
Aamupäivällä menin poliisilaitokselle kuvattavaksi ja tekemään ilmoituksen - silmä oli jo punaisen sininen ja turvonnut umpeen. Menin avopulisoni saattamana poliisilaitokselle kuvattavaksi- poliisi otti polaroidkuvan ja totesi samalla, että ei kannata viedä asiaa oikeuteen ,siellä on tärkeämpääkin tekemistä kannattaa sopia - miehille kun sattuu näitä huonoja päviä ja nauroivat poliisit sitten keskenään, että olipa osuvat avajaiset Kummisedälle.
Alkoi kuukauden mustien lasien aika.
Töihin ei ollut menemistä kuukauteen -työtehtäviin elokuvatominnanohjaajan kuului lasten elokuvien esittäminen päiväkodeissa ja monitoimitaloilla 16 mm:llä.
Työnantaja ei tietenkään maksanut palkkaa tältä ajalta.
Oletettiin rikoksentekijän korvaavan.
Jostain järjettömästä syystä pelkäsin pitkään tapahtuneen jälkeen keskellä päivääkin liikkua ulkona - ajattelin, että joku tulee ja lyö ja itseäni hävetti ja koin syyllisyyttä tapahtuneesta.
Röngtenkuvissa nenäluussani todettiin lievä murtuma.
Mutta ei parantumatonta vammaa.
Kipu kyllä oli mahtava muutaman päivän.
Vein tietenkin tapauksen oikeuteen koska mies oli huutanut ja todennut , että saatanan homoja saa vetää turpaan-tuo lause on kirjattu oikeuden pöytäkirjoihin, jotka ovat minulla edelleen tallessa.
Kuuulin, että en ollut ensimmäinen nainen , jota mies oli pamauttanut - muut olivat jättäneet syyttämättä-
kuinkas muuten jos mieli on jo säikky lyömisen vuoksi ja viranomaisten taholta vähätellään tapahtunutta.
Oikeudessa mies väitti, että minä en ole se, jota hän löi vaan hän löi jotain homoa.
Ja että hänen uusi, punainen nahkakravatti oli tuhoutunut tiimellyksessä ja hän vaati korvauksia siitä.
Minulla oli todistajan kaksi naista , jotka olivat nähneet tapauksen vierestä - toinen oli kauneudenhoitaja ja toinen erikois-.sairaanhoitaja - molemmat tulivat työajallaan oikeuteen ja todistivat yhtäpitävästi miehen lyöneen minua kuvaamallani tavalla baaritiskillä.
Lainatakseni tuota tiettyjen miesten luonnehdintaa toteaisin, että niillä naisilla oli munaa.
Oikeus totesi miehen syylliseksi ja korvauksiin.
Arvatkaa olenko saanut penniäkään - en - sillä miehellä ei siis ole munaa !
Valtion konttori korvasi työajan palkan minulle anomuksesta, koska lyöjä todettiin varattomaksi.
Mutta lyöjälle tuli merkintä pahoinpitelystä ja se hillitsee lyömäkättä toivon mukaan hiukan.
Komedian aineksiakin oli.
Asianajajani oli nainen.Sukunimi Känninen ja jossakin alkuvaiheessa poliisin edustaja oli Kankkunen.
Lyöjän nimi ei ollut K. Rapulainen.
Hyvää Uutta Vuotta Kaikille sukupuolille!
PS Helsingin Sanomissa käsiteltiin sunnuntaina 30.12 Jaakko Lyytisen LYYTINEN palstalla otsikolla TOISET MEISTÄ mm luokitusten lätkimistä.
Hän toteaa mm , että " luokitusten lätkimisessä on kuitenkin oltava kohtuullinen, sillä väärinkäytettynä ne ovat alistuksen apuvälineitä".
Ja Lyytinen jatkaa
"Silloin puhutaan toiseudesta. Termi viittaa siihen , että toine kokee olevansa vähempiarvoinen tai ulkopuolinen suhteessa ensimmäiseen.
Käsitteen kantaäitinä pidetään ranskalaista feministi-filosofia Simone de Beauvoiria, joka pohtii naisen alisteista asemaa tanakassa teoksessaan Toinen Sukupuoli vuodelta1946.
Toinen on de Beauvoirin mukaan käsitteenä yhtä vanha kuin ihmisen tietoisuus.
Nainen on nainen, joka määrittyy suhteessa mieheen, de Beauvoir väitti.
Saatesanoissaan hän siteerasi katolisen kirkon kärkiteologia Tuomas Akvinolaista, joka julisti
1200-luvulla , että " nainen on epäonnistunut mies, vahingossa luotu olento"."
" Toisinaan vaikuttaa , ettei katolisen kirkon naiskäsityksessä ole tapahtunut edistystä sen koommin." Lyytinen jatkaa.
Toisinaan vaikuttaa että miestaiteilijoiden naiskäsityksessa ei ole tapahtunut edistystä lainkaan.
Ei ollut ensimmänen kulttuurimies , joka pyrkii alistamaan minua.