Blogiarkisto

keskiviikkona, elokuuta 31, 2016

KUVATAITEILIJOITA PAKOTETAAN PÄTKÄTÖILLÄ YRITTÄJIKSI

Hyvät taidealoilla työskentelevät , meiltä odotetaan ihmeitä pienellä korvauksella .Palkat ovat alkaneet tippua - koko ajan tulee lisää näitä esim Taikelta; esim viime vuonna yhteisötaiteen työpajoja  viidessä kaupungissa .Näihin oli sata hakijaa ( töitä ei ole ammattikuvataitieilijoille tarjolla, ei julkisia taidehankintoja tms)
Olin yksi valituista. Meille luvattiin aloituskokouksessa Taiteen edistämiskeskuksen taholta eritysiasiantuntija Henry Terho ,että jos yhteisötaiteen pajat toteutuvat hyvin niin jatkossa rahoitus on parempi  ja nyt vain 7000Euro /projekti ,jossa siis myös korkeat tavoitteet; lisätä lähiöiden asukkaiden yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, tutustumista toisiinsa ,toteuttaa yhdessä asioita.
Aikaa oli toteutukseen kolme kuukautta -markkinointi ,tiedotus, raportoinit, yhteisöpajoen vetäminen yhden taiteilijan voimin. Ja sokerina pohjalla  oli työsuhde. Toivomuksestani huolimatta ei tehty työsuhteista sopimusta vaan palkkioperusteella -tästä ei kertynyt  työssäoloehtoa siis sosiaaliturvaa niille päiville, kun ei ole töitä! 
Eikä tämä ole väärin käyttää hyväksi tilannetta, jossa tiedetään, että taiteilijat elävät toimeentulon rajoilla ja töistä on oman alan töitä ei ole  ja hakijoita kaikkiin projketeihinkin on näin paljon ! ?
 Eikä ole tekopyhää olla huolissaan työvoimatoimiston menettelytavoista taiteilijoiden luokittelemisessa yrittäjiksi kun Taiteen edistämiskeskuskin luo työtilaisuuksia, joiden vastaan ottamiseen on parasta olla y-tunnus. Yritys. 

Näin pienillä palkkioilla ei tule toimeen jos siis työ tehdään laadullisesti kunnianahimoisesti- eikö olisi järkevää määrällisesti tuottaa vähemmän projekteja ja laadullisesti ja palkan suhteen nostaa tasoa. 
Ja jotain rajaa tavoitteisiin. Jossain suhteessa tavoitteiden pitää olla rahoitukseen ja resusseihin - nyt on tämä haku yhteisötaideprojekti maahanmuuttajatyttöjen kanssa Lahdessa haussa - miten oletetaan , että kahdeksan viikon aikana syntyy pysyviä kontakteja ja miten näin pienellä palkalla joku lähtee muualta Suomesta tekemään tuon työn kun asuminen ja matkat sisältyvät tuohon 3800 Euron palkkaan - itse on siis kustannettava.ne.
  Haloo ! Enemmän laatua ! Enemmän palkkaa !Vähemmän projekteja - Taikesta on tullut kaikkea syleilevä, joka nurkkaa korjaava laitos, mutta entä me taiteen tekijät!Voiko meidät sivuuttaa tietäen ,että aina löytyy , joka tekee ja on kiitollinen.
Tässä alla Lahden työpaikkailmoitus

SINÄ SIELLÄ TAIKESSA


Minä täällä! -hanke- onko tosiaan tarkoitus teettää taiteilijoilla kahden viikon aikana vaativa työ monessa eri paikassa ja palkka matkakuluineen on kahdelta kuukaudelta 3800 Euroa-vielä lisätään,että mahdolliset matkakulut kuuluvat tuohon summaan .Majoituksesta ,esim pitkämatkalaisen osalta ei ole mainintaa?Tämä on ties kuinka mones tällainen taiteilijan ammattityötä aliarvioiva työtarjous - ja ainahan joku ottaa vastaan tai on jopa kilpailu töistä.
Voisiko joku nostaa esiin tämän Taikessa ,että palkkoja ei näin härskisti poljettaisi?
Minä täällä!
Taiteilijahaku maahanmuuttajatyttöjen kanssa toteutettavaan yhteisötaideprojektiin.
Haemme Minä täällä!- projektiin yhteisötaiteilijaa toteuttamaan taideprojektin maahanmuuttajatyttöjen kanssa Lahdessa. Taiteilija suunnittelee ja toteuttaa 8 viikon mittaisen projektin alakoululaisryhmien kanssa Kirkonkylän ja Jalkarannan kouluilla, sekä yläkoululaisille Lahden kansanopistolla koulupäivien jatkeena 3.10- 2.12 välisenä aikana.
Taiteilijalle maksetaan kolmella koululla toteutettavasta projektista 3800 €:n suuruinen palkkio sisältäen mahdolliset matkakulut.
Materiaaleihin ja avajaiskuluihin on varattu oma budjetti.
Projektin toteuttaa Taiteen edistämiskeskus yhteistyössä Lahden kaupungin perusopetuspalveluiden, maahanmuuttajapalveluiden ja kulttuuripalveluiden sekä Lahden Kansanopiston kanssa.
Projektin tavoitteet
Kahden kuukauden projektin tarkoituksena on taidetoiminnan avulla tukea tyttöjen omaa identiteettiä uudessa elämäntilanteessa ja ympäristössä. Taidetyöpaja on turvallinen ja vapauttava tila tytöille. Työpajassa tytöt saavat etsiä tapaa ilmaista itseään rakentavasti ja purkaa kulttuurien välisten ristiriitojen, turvapaikkaprosessin ja uudenlaisten sosiaalisten paineiden aiheuttamia tunteita taiteen kautta.
Tytöt saavat mahdollisuuden löytää itsestään piileviä voimavaroja sekä tukea opiskelumotivaatiolleen ja ystävyyssuhteilleen. Tavoitteena on kahdensuuntainen kotoutuminen, työpajaan osallistuu myös kantasuomalaisia saman ikäryhmän tyttöjä.
Jokaisen ryhmän taiteellisen prosessin tulos tai dokumentaatio esitetään julkisesti, jotta nuoret pääsevät näyttämään teoksensa perheilleen ja ystävilleen.
Taiteilijalta odotetaan kokemusta yhteisöissä toimimisesta, itsenäisestä projektityöskentelystä, taiteellista osaamista ja sosiaalisia taitoja. Hakemuksesta tulee kuvata millaisen taidehankkeen lasten ja nuorten kanssa toteuttaisi ja millaista kokemusta taiteilijalla on aiemmasta toiminnasta.
Hakemukset on toimitettava 31.8.2016 klo 16:00 mennessä liitteineen osoitteeseen elisa.lientola@taike.fi
Kts. liite
Lisätiedot: läänintaiteilija Elisa Lientola
puhelin: 0295330894 elisa.lientola@taike.fi
Tässä alla facebookin keskustelua aiheesta
Top of Form
TykkääNäytä lisää reaktioita
Kokemuksella voin sanoa tuon hakuilmoituksen perusteella ,että on runsaasti työtä. Kykyä itsenäiseen työskentelyyn, ,kolme koulua , maahanmuuttajia ja tietenkin taiteilijalle tuntemattomia lapsia ja nuoria ja tavoitteet taas nostettu hyvin korkealle. Jo tämän hankkken työpajojen suunnittelu vaatii kymmeniä tunteja. Ilmoituksissa puhutaan nykyään palkkioista - no verot ja kaikki muut sivukulut nykyään pyritään Taikenkin projekteissa maksattamaan taiteilijalla.Kyllä 3800 Euroa on näin monen tahon yhdessä järjestämän hankkeen näkökulmasta todella pieni- eikai niitä tuntimääriä voi pienentää kun vaatimustaso on tuo ja lopputulemana näyttely. Aivan oikeasti voisit käydä neuvotteluja ,että palkka on säällinen - Ei tämä ole ainoa - näitä alipalkkkatehtäviä tulee koko ajan lisää. Aina joutuu joku jonka on pakko ottaa vastaan.
olen toiminut kahdeksan vuotta mm läänintaiteilijana ja hankkien työtilaisuuksia taiteilijoille sekä ammattitaiteilijoiden orgnisaatioissa taiteilijoiden valitsemana edustajana useita vuosia- kyllä tuon ilmoituksen perusteella kannattaa nostaa esiin seikka että edistääkö Taike kuvataiteilijoiden ,taiteilijoiden alipalkkausta.Ja miten realistinen on tämä luonnehdinta Kahden kuukauden projektin tarkoituksena on taidetoiminnan avulla tukea tyttöjen omaa identiteettiä uudessa elämäntilanteessa ja ympäristössä. Taidetyöpaja on turvallinen ja vapauttava tila tytöille. Työpajassa tytöt saavat etsiä tapaa ilmaista itseään rakentavasti ja purkaa kulttuurien välisten ristiriitojen, turvapaikkaprosessin ja uudenlaisten sosiaalisten paineiden aiheuttamia tunteita taiteen kautta.

Marja Kolu @Karoliina Maria Suoniemi.Kiitos ,että sallit vielä yhden kommentin.Toisaalta tämä kuuluu  tänne osaksi -aivan kuten työpaikka /apurahailmoittelu.Ei ole toisia kanavia Vai onko?Täällä on hyvä pohtiamitä työstä maksetaanloppujen lopuksi.Olen TAKU ry:n taiteilijoiden edustajana Valtion neuvottelukunnassa ja usean vuoden yrittänyt saada taitelijoille työehtoneuvotteluissa esimmääräaikaisille,projekti työläisille,läänintaiteililijoille korjauksia työehtoihin,palkkoihin ja matkustusaikaa työajalle kun mennään satoja kilometrejä työajoissa.Tämä tällainen ns palkkiotyö ilman työsuhdetta useimmiten meidän palkkoja.Siirrämme keskustelua Cuporen ja Takun sivuille ?Jos jatkuu rakentavana?