Blogiarkisto

tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Lekkeripeliä ? Vaalikone paljastaa!

Huomio! Huomio!


Kun vaaleihin on enää muutama viikko ovat puolueiden vaalikampanjat täysillä vauhdissa!

Kun vertaa maailman tapahtumia, ilmastonmuutoksia , aidsin levinneisyyttä – Afrikassa hiv -tartuntojen seurauksena 15 miljoonaa orpoa -tai kansallisia ongelmia kuten pätkätyuöläisyys- nuorten työttömyys- asunnottomuus
ja suomalaisten vallassa olevien politiikkojen vaalitempauksia ja ehdokasesittelyjä -täytyy ihmetellä, miten hyvin mahtaa toimia suomen eduskunnassa esimerkiksin nk julkkisehdokas , jolla ei ole ensimmäistäkään kokemusta poliittisesta toiminnasta tai järjestötominnasta-ajatellaanko että julkkisehdokkailla valmiudet kansanedustajan työhön ovat äidinmaidossa imetty piilevä voimavara.
Julkinen esiintyminen ja ihmissuhdeverkosto riittävät pätevöittämään mm lainsäädäntötyöhön???

Kansanedustajan työ on muun muassa lainsaaädännän valmistelua , kansalaisten tasa-arvon ja oikeusturvan toteuttamista , kansainvälisten asioiden valmistelua ja päätöksentekoa, energiapolitiikkaa , ilmastomuutoksiin nopeasti reagoitavaa päätöksentekoa, kehitysapuun ja ihmisoikeusasioihin keskittyvää vaikuttamista-
vaatien edustajilta perehtyneisyyttä yhteiskunnallisiin asioihin , sekä henkilökohtaista intoa ja halua osallistua päätöksentekoon – tietoa runsaasti , kielitaitoa, esiintymiskyvyn lisäksi.

Sosiaalisia taitoja. Ahkeruutta. Ja erityisesti kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon ja yhä enemmän kiinnostusta koko maailmaa koskeviin asioihin.

Mielestäni kansanedustajan työ on vaativa pätkätyöpaikka.

Nyt vaalikampanjoissa ei keskitytä olennaiseen vaan kaikenlainen hupailu ja viihdyttäminen ja raflaavuus ovat etusijalla.

EI HÄTÄÄ - VAALIKONE PELASTAA JA PALJASTAA!

Vaalikoneilla surffailu antaakin lohtua ; Vaalikoneet ovat kehittyneet ja siellä on kiperiä, laajoja kysymyksiä, joista ei selviä pelkästään rasti -ruutuun menetelmällä.

VaalikoNEvastauksista löytyy hyviä kansanedustajehdokkaita myös nuoria ja kansainvälistä kokemusta työelämässä saaneita ehdokkaita , joilla on koulutus , kielitaito ja mielipiteet kohdallaan.

Sitten on leipävastauksia suoraan vaaliohjelmista antavia ehdokkaita, ja ehdokkaita jotka ovat viis veisanneet vaalikoneista.

Vaalikoneet lisäävät tietoa ehdokkaista tasapuolisesti , vaalikoneet antavat tietoa nopeasti ehdokkaista ilman että tarvitsee välttämättä jalkautua vaalitilaisuuksiin , vaalikonevastaukset päivittävät hyvin ehdokkaat päivän tapahtumiin.

Sitäpaitsi vaalikoneisiin voi vastata rauhassa, aikaa on ollut , kysymykset ovat tullet ajoissa , vaalikoneita on uskonnon vapaudesta, Animalialta , KEPA:lta , Itämeren suojelusta , Talouskoneelta.

Meille pienibudjettisille ehdokkaille vaalikone antaa mahdollisuuden tuoda esiin mielipiteemme ja tavoitteemme.

Vertailkaapa esim Nuorten Vaalikoneen Turkin EU:hun liittämiskysymystä eri ehdokkaiden kesken.

Turkin ihmisoikeuksia kuvaa hyvin Turkissa voimaan otettu lain pykälä 301 , jossa henkilö voidaan pidättää Turkkia ja turkkilaisuutta halventavista puheista ja Turkkia arvostelevista puheista ja kirjoituksista.

Tämä on johtanut toimittajien ja kirjailijoiden pidätyksiin , kuolemiin.
Kirjailija Orhan Pamuk on saanut useita tappouhkauksia.

Viikko sitten kiihkomielinen ryhmä sai 17-vuotiaan nuoren tappamaan armenialaisen päätoimittajan
Hrant Dinkin lehtensä toimituksen oven eteen. Päättoimittaja Hrant Dinkin virhe oli arvostella turkkilaisten suhtautumista armenialaisiin ja armenialisten kohtelua nykyturkissa. Murha kuvastaa asioiden kehittymistä Turkissa - VÄÄRÄÄN SUUNTAAN!

Mielestäni Turkkia ei voida hyväksyä EU:n jäseneksi ennenkuin maassa toimii mielipiteiden ilmaisuvapaus ja ihmisoikeudet.
Vaalikonevastauksissa aika moni ehdokas hyväksyisi Turkin jäseneksi jo nyt???


ILMASTO PUHUTTAA!

-Lumen puute ja Lumen pelko saa ihmiset ajattelemaan-

Entinen Nokian pääjohtaja ja nykyinen Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila on vaihtanut näkökulmaa suhteessa maailmaan reippaasti; Ollila vaatii tekoja hiilidioksidipäästöjen vähentämikseksi ja PIAN ilmastomuutoksen HILLITSEMISEKSI.
Muutoshalun on lähdettävä yritysten johdosta ja poliittisesta päätöksenteosta ja laajennuttava koskemaan kaikkia ihmisiä.
Rajoitusten muodossa.

Ollila oli myös pettynyt Yhdysvaltojen presidentti Bushin ilmastoa koskevaan vaisuun aloitteeseen USA:ssa : Bush pyrkii vähentämään maassaan polttoaineen kulutusta ja siinä kaikki.
Polttoaineen hinta on Yhdysvalloissa ollut maailman alhaisin ja kulutus sen mukainen – julkinen liikeenne on vähäistä tai sitä ei ole lainkaan – kaikki ajavat omalla ja usealla omalla autolla -mentaliteetti on vallalla.

Nyt siis kaikki olemme saaneet nauttia säästä kuin säästä.
Erona menneiden aikojen sään muutoksille on ,että osa ihmisistä ei ole jäänyt henkiin säätilojen muutosten rajuuden vuoksi.
Siitä on tullut pysyvä ilmiö ja se on laajentunut kaukomailta meille tänne kehittyneeseen Eurooppaan- Turvaa säänmuutoksilta ei ole!

Mutta voimme pysäyttää ilmastonmuutoksen.
Ja kuudes ydin voimala ei ole ratkaisu.
Kulutuksen raju vähentäminen on ainoa ratkaisu- kehitysavun lisääminen kehitysmaihin paikan päälle on toinen.Teknologia saattaa tulla avuksi , mutta ennekuin voimme muuttaa Marssiin pilaamaan ilmakehää on osattava elää täällä säästäen olennaiseen!


PÄTKÄTÖISSÄ- VIPPAA MULLE VIITONEN- saat sataen loppuviikosta-

Globaalista lokaaliin ; pätkätyöt ja toimeentulo ovat puhuttaneet nuorempaa sukupolvea.
Nyt sitten työministeriön asettama työryhmäkin on tullut viisaaseen johtopäätökseen , perusteettomista pätkätöistä on päästävä.
Sakon uhalla.
Määräaikaisa työsuhteitä ei voi ketjuttaa vuositolkulla.
VALTIO JA KUNNAT ETUNENÄSSÄ OVAT PÄTKINEET.
Vuokratyöfirmat on saatava kuriin.
Samoin korkean koron lainan vippaajat.

Näihin asioihin voivat uudet kansanedustajat vaikuttaa paremmin kuin edeltäjänsä.
Aivan liian hitaasti on edetty ja aiheutettu työsuhdekulttuurin rapautumista – taloudelliseen ahdinkoon jouduttamista ja liian pienellä tuloilla , epävarmuudessa elävien määrää on lisääntynyt.

Ihan turha taivastella pikavippifirmojen noususuhdannetta! ai Viina kulutuksen kasvua.
Sieltä runsaiden etuisuuksien ja useiden tuhansien eurojen kuukausipalkkojen takaa ja heristää sormea uusköyhällistölle.Ja uusalkoholisteille.

Jotain tarttis tehrä!

Ekana voi äänestää uusia, katu-uskottavia naamoja eduskuntaan , vaihtoehtoja on.

Käykää koneilla.


PS. Nyt kun ilmasto sallii , nauttikaamme sen hyvistä puolista- HIIHTÄMINEN LUMISESSA METSÄSSÄ ON TAAS MAHDOLLISTA JA KEINUMÄESSÄ HURAUTTELU!Siitä saa päästeetöntä energiaa!

HEIPS!

Marja

tiistaina, tammikuuta 23, 2007

UUSIA KULTTUURIN VIENTITUOTTEITA!

HEIPS!

Kurlaten kitaraa kaasuttaen ja lanne notkuen vaalivoittoon käy keskustan väki, jalkoihin tampataan jenkkakahvoin opiskelijat ja pätkätyöläiset.

Kulttuuriministeriössä on innostuttu musiikkiteollisuudesta;populäärimusiikkiteollisuuteen on luvattu runsaasti tukea.
OY UPEETA MUSIIKKIA FINLANTIA !
Pörssiin listaudutaan jo!


Muita hyviä,ainutlaatuisia,taatusti suomalaisia vientituotteita ovat KÖRTTILÄISYYS
JEHOVALAISUUS, HELLUNTAILAISUUS JA SYNKKYYS!

Näitä tuotteita ei pystytä vielä tuottamaan Kiinassa.

Hauskaa vaalikoneaikaa itse kullekin.
Vaalikoneita on KeskiSuomalaisella, MTV 3:lla, Nuorilla, Talouskone,ja vielä YLE:n hyvä kone avautuu tammikuun lopulla.

Nykyisellä vaalitavalla eivät menesty kuin päähallituspuolueet ja nukkujat !

Iloista illanjatkoa lumisilta kentiltä- nyt kannattaa suksia metsään!


Marja

maanantaina, tammikuuta 15, 2007

IMATRA ON EKSYJÄN HELVETTI!

HEI!

SAAPUMINEN IMATRALLE

Eniron reittikartasta huolimatta eksyin taas Imatran lukuisiin liikenneympyröoihin.
Ja niitä riitää kolmen keskuksen kaupungissa ja kaikkea halkoo synkän leveänä virtaava VUOKSI.
Yllätys, yllätys- Imatralla satoi vettä maanantaina. Pimeää riitti.
Saavuin klo 13 aikaan Imatran yhteen kolmesta keskuksesta.

Aina tie päättyy uuteen liikenneympyrään , on kuin karusellista toiseen joutuisi.
Kuvataidelinjan johtaja Juhani Järvinen kehui, että
Imatra on niin selkeä kaupunki orientoitua maantieteellisesti ja kaikkialle löytää helposti- kehotti minua katsomaan ENIRON reittikarttaan!- vastasin että on eri asia kerran vuodessa käypäläisenä käydä kuin hän taas on työskennelyt siellä parikymmentä vuotta.JA MINULLA OLI ENIRON REITTIKARTTA tulostettuna. Mutta katuja ei löytynyt!
Viikko kului nopeasti ja perjantaina tuli Imatrallekin talvi ja aurinko.

Oppilainani olivat nuoret kaksoistutkintoa suorittavat Etelä-Karjalan Ammattiopiston opiskelijat.

Aiheena TAITEILIJA JA YHTEISKUNTA.

Aikaa 32 tuntia.
Käytössä internet ja OPM:n tutkimuksia ja julkaisuja 25 kiloa paperitavarana.
Toteutus: luennointi ja tiedonetsintä ja lopuksi kuullun ja nähdyn kuulustelu.
Esseetyyppiset vastaukset kuuteen kysymykseen.

KÄSITELTÄVIÄ ASIOITA VIIKON AIKANA:

Taiteilijan määrittely -viranomaismäärittely.
Tekijänoikeusasiat KUVASTO:n esittely.
Näyttelynvaihtokeskus FRAME.
Taiteilijajärjestöt, valtakunnalliset ja paikalliset.
Verotus.
Työvoimapalvlut ammattitaiteilijalle.
Taiteilija ja moraali, eettiset kysymykset.
Taiteilija ja yhteiskunnan väliset konfliktit.
Muuttunut taiteilijan ammattikuva.
Kaskipuron vai Warholin malli?

12 ammattiopiston opiskelijaa ,yhteistutkintona artesaanitutkinto ja lukio.
Kaksi aikoi varmasti kokeilla kuvataiteilijan ammattia.
Muut aikoivat jatkaa opintoja muihin ammatteihin.

Tässä infoa kaupungin kotisivuilta:

Alvar Aallon kaavoittamaa kaunista kaupunkia rakennetaan yhä suomalaisen arkkitehtuurin perinteiden turvin. Arkkitehti Arto Sipisen suunnittelemassa Imatran Kulttuurikeskuksessa kohtaavat Vuoksi, city-keskusta ja kaunis luonto. Tilaa mielikuvitukselle.


Mistä on loistavat kulttuurikaupungit tehty?

Ne on tehty pohjoisesta valosta, karjalaisesta elämänilosta. Ne on tehty kokeneista kokousjärjestäjistä, sujuvista kokouspalveluista, slaavilaisesta eksotiikasta, Pietarin-tiestä, Saimaan sinisistä vesistä. Katariina Suuresta, tsaareista ja keisareista. Matkailijoista, vieraanvaraisuudesta.

Ne on tehty talven populaarimusiikkitapahtumasta, kevään kuulaista kamarimusiikkikonserteista, juurevasta Ugrijuhlasta, Semiotiikan Kansainvälisestä Kesäkongressista, kuumasta Big Band Festivalista, riemukkaasta kesäteatterista, loppukesän upeasta Balettigaalasta, syksyn taideviikosta, Imatran kosken kuuluista kuohuista.

Mistä kaksoiskaupungissa on kysymys?

Imatra ja Svetogorsk ovat tehneet yhteistyötä jo yli kymmenen vuotta. Ne muodostavat kaksoiskaupunkiparin, jollaisia on Euroopassa muitakin. Venäjän naapurina olevia kaksoiskaupunkeja on Imatra-Svetogorskin lisäksi vain Narva-Ivangorod.

PALUU IMATRALTA!

Lähtiessa taas tuntui ihan kirkkaalla päivänvalolla katsottuna , että kaikki kyltit ja liikenneympyrän liittymät osoittavat SVETOGORSKIIN- aina pyörähdin väärään, suuntavaisto katosi!

Runsaat puoli tuntia surffailin ympyröitä.
Joensuu-kyltti tarkoittaa Imatralla Mikkelin suuntaa Jyväskylää ja Kuopiota.
Liikenne taitaa olla pääasiassa kahteen suuntaan SVETOGORSK-IMATRA-SVETOGORSK.
Samasta syystä ALKON myymälöitä ei juuri löydy Imatralta.
Alkoholia saa edullisesti SVETOGORSKISTA.



Lisää Imatra -infoa

IMATRA PÄHKINÄN KUORESSA

Perustettu v. 1948
Kaupungiksi v. 1971
Kokonaispinta‑ala: 191,6 km²
(Maata 155,3 km², vettä 36,3 km²)

Asukasluku: 29.529 (31.12.2005)

Kaupungin vakituinen henkilökunta 1817 hlöä

Suurimmat työllistäjät: Stora Enso Oyj, kaupunki, Ovako Bar Oy Ab

Veroprosentti: 18
Historiaa

Imatran alueella on ollut asutusta kivikaudesta alkaen ja alueelta löytyy useita kivikautisia asuinpaikkoja. Ensimmäinen mainita Imatrasta on vuodelta 1541 veroluetteloista, joissa mainitaan Vuoksen lohenkalastus ja siitä kerätyt verot. Pysyvämpää asutusta Imatran seudulla on ollut jo 1500-luvulla ja kaikki Imatran alueen nykyiset kylät mainitaan 1600-luvun alussa alueelta tehdyissä kyläluetteloissa. Vuoksen rannoilla harjoitettiin tuolloin lähinnä kaskiviljelyä ja kalastusta.

Suomen vanhin matkailunähtävyys

Imatrankoski on Suomen vanhin matkailunähtävyys. Imatran matkailuhistorian voidaan sanoa alkaneen vuonna 1772, jolloin Venäjän keisarinna Katariina Suuri vieraili Imatralla koskea ihailemassa. Matkailu Imatralle oli suurimmillaan 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa, jolloin varsinkin rikkaat pietarilaiset matkustivat ahkerasti Imatralle. Pietarista oli matkaa Suomen rajalle vain nelisenkymmentä kilometriä eivätkä rajamuodollisuudet rajoittaneet matkustamista, koska Suomen suuriruhtinaskunta oli tuolloin autonominen osa Venäjää.

Jo tuolloin pietarilaiset harrastivat myös ostosmatkailua Suomen puolelle. Täällä tiet ja muutkin palvelut olivat paremmassa kunnossa kuin Venäjällä ja Suomi oli huomattavasti lähempänä kuin Keski- ja Etelä-Eurooppa.

Rautatien tulo Imatralle vuonna 1892 lyhensi matka-aikaa Pietarista puoleen. Vuonna 1903 valmistui uusi Valtionhotelli kosken rannalle ja matkailijoiden määrä olikin suurimmillaan ennen ensimmäistä maailmansotaa. Sota sulki rajan Venäjälle mutta suomalaiset löysivät Imatrankosken jälleen 20-luvulla, jolloin matkailijoiden määrät taas kasvoivat.

Imatrankosken patoamisen jälkeen 1929 koski on kohissut vain järjestelyissä koskinäytöksissä, joita on nykyisinkin kesäisin lähes joka päivä.

Teollistuminen

Imatran alueen teollistuminen alkoi 1880-luvulla, jolloin Tornator Oy perusti Tainionkoskelle puuhiomon, paperitehtaan ja lankarullatehtaan. Imatran Voimalaitoksen valmistumisen jälkeen vuonna 1929 Imatran seudulle perustettiin useita uusia teollisuuslaitoksia, puunjalostusteollisuuden lisäksi metalliteollisuutta mm. Imatran Rautatehdas 1936. Enso-Gutzeit Oy:n Kaukopään tehdas valmistui 1935.

Kauppalan perustaminen

Imatran kauppala perustettiin toisen maailman sodan jälkeen vuonna 1948 kolmen teollisuustaajaman ympärille, jotka olivat aikaisemmin kuuluneet Ruokolahteen, Joutsenoon ja Jääskeen. Suurin osa Jääsken pitäjää jäi rajan toiselle puolelle, myös silloinen Enson taajama, nykyinen Svetogorskin kaupunki, jossa oli mm. suuri puunjalostustehdas. Tehdas on edelleen toiminnassa ja sen omistaa amerikkalainen International Paper.

Imatrasta tuli kaupunki vuonna 1971. Imatra on vuosien kuluessa kasvanut hajanaisesta kolmen keskustan kauppalasta moderniksi ja vireäksi kaupungiksi.

Yleistä

Imatra ja Svetogorsk ovat toteuttaneet ja toteuttavat lukuisia yhteisiä EU-projekteja. Niiden tuloksena Svetogorskin maanalaiset putket ja johdot ovat hyvässä kunnossa. Imatran rooli on ollut tarjota asiantuntija-apua ja Svetogorsk on pääosin itse rahoittanut investoinnit. Joihinkin hankkeisiin Svetgorsk on saanut tukea Suomen ympäristöministeriön lähialuevaroista..

Koulujen välillä on vieraan kielen opetusta ja runsaasti muutakin yhteistoimintaa. Leirikoulut ja oppilasvaihto ovat osa yhteistyötä. Kulttuuriyhteistyön paras esimerkki on kaksi kertaan vuodessa järjestettävä Vuoksi- gaala, joka pidetään keväällä Imatralla ja loppuvuodesta Svetogorskissa.

Kaksoiskaupunki Imatra-Svetogorsk
- päämäärät ja strategiat

Hyödyt yrityksille

Imatra – Svetogorsk –kaksoiskaupunkiparin tarjoamat hyödyt yrityksille voidaan tiivistää seuraavasti:
- tuotanto Venäjällä
- Venäjän alhainen kustannustaso
- Venäjän kasvavat markkinat
- Venäjän vahva talouskasvu
- Imatran läheisyys
- osa toiminnoista voi olla Imatralla
- tukipalvelut saatavissa Imatralta
- henkilökunta voi halutessaan asua Imatralla
- joustava ja nopea rajanylitys

Svetogorskissa toimiva International Paperin omistama sellu- ja paperitehdas hyödyntää toiminnassaan edellä mainittuja hyötyjä.

Haluamme alueelle lisää vastaavanlaisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Näissä asioissa sinua palvelee Imatran seudun kehitysyhtiössä Ismo Pöllänen
puh. 020 495 2673.

Matkailu

Imatra tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet myös matkailun alalla. Suomessa käyvistä venäläisistä jo 25 % yöpyy Imatralla. Tax-free tilastoissa Imatra on noussut jo kolmannelle sijalle. Rajanylittäjien määrä saavuttanee miljoonan ylittäjän rajan parin vuoden kuluessa.
Matkailijan on helppo käydä Svetogorskissa, koska sinne on matkaa Imatran keskustasta vain 5 kilometriä. Venäläisestä eksotiikasta pääsee nauttimaan ns. venäläisissä illoissa, joita kaupunkien matkailutoimistot (Imatran Seudun Matkailu, 020 495 2507 ja Falkon, puh. 0400 680911 ) räätälöivät ryhmän toivomusten mukaan. Luvassa on aina hyvää venäläistä ruokaa sekä laulua ja tanssia kohtuuhintaan.
Niistä on loistava kulttuurikaupunki tehty.
LISÄÄ KULTTUURIA!

Imatralla toimii IMATRA BIG BAND!
26.08.2006

Jussi Virsunen IBBF:n puheenjohtajaksi 1.9. 2006

Katso IBBF 2006 -sivusto

25. juhlavuoden ohjelmiston suunnittelu on käynnissä!


VAIKUTA KESÄN 2007 OHJELMISTOON !

Imatra Big Band Festival viettää ensi kesänä 25. juhlavuottaan. Juhlavuoden kunniaksi ohjelmistoa rakennetaan idealla jotain uutta ja jotain vanhaa. Eli parhaita paloja menneiltä vuosilta ja jotain uutta ja raikasta ajan hermolla. Nyt sinullakin on mahdollisuus vaikuttaa ensi kesän ohjelmistoon. Lähetä ehdotuksesi Anna Palautetta -osiossa meille niin otamme selvää ko. esiintyjästä. Eli ehdotuksia Pop, Rock, Iskelmä, Rajaton musiikki, Swing, Jazz, Blues & Soul, Funk & Groove- ja maailmanmusiikin -iltoihin.

Noniin!

Vaalikonekysymyksiin saa vastata nykyään ahkerasti,kohta koneet avautuva äänestäjille!

Nyt on kyllä paljon tietoa netissä ehdokkaista. Vastaukset paljastavat kyllä ehdokkaan karvoineen!
ensi viikonloppuna eli lauantaina Vasemmistoliiton vaalikamppanajan avaus Kaapelitehtaalla Helsingissä.


Heips!

Marja

sunnuntaina, tammikuuta 14, 2007

Vessa –Vesiposti –keittokomero ja huone!

Oma koti kullan kallis-kuinka tosi tuo lause onkaan tänään!

Suomessa on 7000 asunnotonta.

Kukaan ei halua heitä kulmilleen, koska osa asunnottomista on moniongelmaisia alkoholisteja, narkkareita.
Iso osa kodittomista on kuitenkin asunnoton asuntojen kalleuden vuoksi.
Elämä on kulkemista kavereiden luota sukulaisin ja porraskäytäviin.
Jokainen ymmärtää miten raskasta elämää on olla vailla omaa asuntoa.

Nyt ollaan valtion taholta korjaamaassa tilannetta siten, että asunnottomien asuntoloiden ja palvelutalojen rakentamiseen annettaan tänä vuonna usea miljoona lisärahaa.
On aikakin tehdä asialle muutakin kuin esitellä vuodesta toiseen uutisissa hernesoppaa nauttivia asunnottomia teltoissa hytisemässä.
Ja muutama huolestunut kansalaiskannanotto ilmiötä kommentoimassa.
Asunnottomuuden ratkaisun avaimet ovat asuntoasioita vastaavan miniteriön ratkaistavissa.Poliittisten päätöksentekijöiden ratkaistavissa.

Kodittomille kertyy koko ajan lisää ongelmia asunnottomuuden jatkuessa.
Ihmisarvo on koetuksella samoin ihmis-suhteet.
Osa on menettänyt kodin ja elämänhalun avioeron seurauksena, yleensä yli 40-kymppinen suomalainen mies.
Miten tapaat lapsia, jollei ole omaa asuntoa.

Sellainen yhteiskuntapolitiikka ,jota nyt on harjoitettu ei ole onnisunutta; tuloerot ovat kasvaneet,ihmiset eivät nauti työnteosta, rahan palvonnasta on tullut hyve.
Verohelpotuksia ja tulonsiirtoja on järjestelty sille muutamalle tuhannelle hyvätuloiselle.
Puhutaan kunt-, ja kaupunkikonserneista.
Yhteisten asioiden hoito ei voi olla liiketoimintaa.
Bisnes on muualla

HS.ssä oli 12.1 juttua Valtion asuntorahastosta.
Toimittaja Marja Salmela kirjoittama.
Haastateltavana
Uusi asuntorahaston ylijohtaja Hannu Rossilahti , hän haluaa asumistuen perusteelliseen remonttiin.
Nykyisin asumistuki ohjaa pikkuasuntoihin ja isot jäävät tyhjilleen.

Asuimme 60-luvulla 70 neliön asunnossa kaksiossa.10 hengen perhe.
Kansakoulun yläkerrassa.Opettajaäitini työsuhdeasunto.
Vesi noudettiin kaivosta ja pihan peräällä sijaitsi puulämmitteinen sauna.
Vesi saunaan saatiin letkulla penkan takana virtaavaasta Kemijoesta.

Kesällä oli käytössä kaksi isoa aittaa; komeita punaisia kaskikerroksisia, hirrestä rakennettuja aittoja.Asuntoetuihin kuului valtava kasvimaapottupeltoineen.
Ahtaasti asuminen oli kamalaa. Ei mitään yksityisyyttä. Läksyt luin äidin luokassa tai vihanneskellarissa.

Luulin ettei nykyään kenenkään tarvitse asua ahtaasti enää.
Vuokra-asuntoja on rakennettu valtion tuella vuosikausia ja asumistuella avustetaan vuokran maksussa.
Mutta asumistuen suuruus määräytyykin asunnon koon, talon iän ja tuenhakijan tulojen mukaan – tuki kohdentuu pieniin asuntoihin ; ylipuolet 155 000 asumistuen saajasta on yksi asuvia ja lähes kolmannes yhden huoltajan perheitä.

Nyt siis henkilöluku määrää minkä kokoiseen huoneistoon tukea voi saada, nykyinen tuki ohjaa asukkaitta hakeutumaan pieniin asuntoihin
Kaupunkikeskusten ulkopuolelta löytyy kuitenkin isompiakin asuntoja, joiden vuokra on sama kuin keksuten pikkuasunnoissa.
Niihin saatava tuki on vain pienempi! toteaa haastattelussa Rossilahti.

1970-luvulla rakennetuissa aravavuokra-asunnoissa on hulppean tilavia asuntoja, jotka nyt ovat siis tyhjillään ,koska asumistukisäädökset eivät ole elävästä elämästä
Ahtaasti asuminen lisää sosiaalisia ongelmia ja ehkäisee lasten harrastuksia , läksyjenteosta puhumattakaan.

On järjetöntä,että 2000-luvulla köyhien pitäisi asua aiempaa ahtaammin ja vanhoja tilavia arava-asuntoja on tyhjillään jatkaa Rossilahti.
Lisäksi Rossilahti nostaa esiin etävanhempien ongelman; he eivät saa mitään tukea, koska lasten huoltajuus on toisella vanhemmalla ,.tällä tavoinko edistämme lapsiperheiden asemaa ja yhteistä hyvinvointia perheissä.

Vielä Rossilahti listaa yhden järjettömyyden; uusiin kerrostaloasuntoihin saa enemmän tukea kuin vanhoihin! Rossilahden mukaan tilanne on ristiriitainen , koska juuri vanhojen kerrostalojen remonttiin tulisi vuokrilla pystyä keräämään tulevia remontteja varten varoja.

SATO:n asuntoasioita vastaava toimialajohtaja Tuula entelä on riemuissaan Rossilahden avauksesta ; SATO on joutunut stailaamaan kolmioita kaksioiksi erottamalla kolmiosta yhden huoneen kevyillä seinärakenteilla, jotta asumistukinormeihin sopiva neliömäärrä saadaan aikaan!
PIMEETÄ!

Yleinen asumistuki on 230 Euroa keskimäärin ja tukea jaetaan 440 miljoonaa euroa , esim v.2005.
Keskimääräinen neliömäärä on 55 neliöä.
Ei siis mitään luxus-kokoisia asuntoja.

Kun ajatellaan, että Nurmijärven mallin idyllisissä omakotitaloissa on neliöitä useita satoja , on yhteiskunnallisen tasa-arvon ja hyvinvoinnin kannalta tärkeää turvata tarpeeksi laadukas ja tilava koti myös niille ,jotka eivät ehtineet kvartaalitalouden tiimellyksessä hamuta itselleen omaisuuksia optioilla vaan ovat toimineet pätkätöissä hoiva-alalla , kirjastoissa, museoissa , opetusalalla , yleensä humanistisilla aloilla, joissa palkkakehitys on jäänyt 80-luvun tasolle.Heasuvat ahtaasti.
Kaikki eivät halua omakotitaloa maaseudulle, suurimalle osalle riittää turvallinen, ihmisen mittainen asunto kerrostaloalueella kaupan, koulun, postin ja kirjaston lähellä.

Oman asuinalueeni lähipalveluihin voi lisätä vastapäätä olohuoneen ikkunaa sijaitsevan ruumishuoneen. Apteekin ja Keskus-Sairaalan.
Ihan hyvin viihdyn 51 neliön talossa.
Kohta väistän viemäri - , ja sähköremonttia kuukaudeksi.
Mutta onhan talo saatettava 40-luvun tekniseltä tasolta 2000-luvulle.
Muuten Kuopion Kaupungin Niiralan Kulman vuokra-asuntoyhtiötä ei voi kehua liikaa; asuntoja on eri puolilla kaupunkia, Petosella, Rönössä, on pienkerrostaloja, pientalokokeiluja.

Kilpailuttamalla ja erinomaisia suunnittelijoita käyttämällä asunnot on rakennettu kohtuukustannuksin viihtyisiksi.
Kaupungin vuokra-asuntoja ei erota yksityisellä rahalla rakennetuista omistusasunnoista.
Asunnot on sijoitettu ympäri kaupunkia;ei ole luotu mitään köyhien tai leimallisesti kaupungin vuokralaisten asuinaluetta.
Esim luonnon kauniissa Rönön saaressa on Kallaveden rannalla ryhmä kaksikerroksisia viihtyisiä Niiralan Kulman taloyhtiön pientaloja.
Vieressä yksityisten hulppeita omakotitaloja

On helppo yhtyä Valtion Asuntorahaston uuden ylijohtajan Hannu Rossilahden puheisiin. Hienoa että joku nostaa oikean asian esille ja aikoo tehdä korjaavaan liikkeen mahdollisimman pian.

Oma Koti on kaiken kivijalka.

Meille kaikille.

torstaina, tammikuuta 04, 2007

SITRAN OMALÄÄKINTÄPALVELUT AUKESIVAT!

Jessus sentään!


Ei ole pitkää aikaa kun Sitran johtaja kehotti kaikkia suomalaisia katsomaan peiliin ja etsimään sieltä aktiivisesti uutta NOKIAN kaltaista keksintöä.

Eli että jokainen kansalainen on oman onnensa seppä!
Eli työttömyys ja köyhyys on ikäänkuin itseaiheutettu tauti.
American Way of thinking! Mutta tää kyseinen herrahan taisi olla vuoden kutsuttuna Harwardin Yliopiston luennoitsijana?

Sitten innovaatiopuheenvuorot jatkuivat samalla vahvalla, terveellä pohjalla; jokainen ylipainoinen, tupakoiva, juoppo, laiska ,syöppö joutukoon kovennetuun maksuluokkaan terveydehuollossa
- sama filosofia eli ihminen on itse syyllinen paheisiinsa ja heikkouksiinsa- Arjalainen, tahkopihkaslainen puhdasotsaisuus siintää tämän ajattelun pohjalta.

Ei helkuta soikoon tämä ole SOOMI-pojan puhetta!

Eilen uutisoitiin SITRA:n uusin luovan luokan tuottama innovaatio eli jokaiselle avoin , ilmainen terveyskirjasto lääkärijärjestö DUODECIMIN tuottamana avattiin nettiin.DUODECIM sitoutuu päivittämään tietoja jatkuvasti.

Ylen uutisissa hyväntuulinen Sitran virkamies perusteli 300 000 Euron sijoitusta kansan terveyskirjastoon sillä että HALUTAAN LÄÄKÄRIN JA POTILAAN välistä kontaktia enemmän kansanomaiseksi - riisutaan TURHAA MYSTIFIOINTI LÄÄKÄRIN TYÖSTÄ POIS TÄLLÄ TAVOIN-

JES SÖÖÖR!

Uutsissa haastateltiin tervesykeskuslääkäriä, hän näki myös uhkia tällaisessa palveluntarjoamisessa, hän sanoi, että jo nyt on yhä kasvava määrä potilaita, jotka "tietävät " taudistaan paljon ja osaavat jopa " lääkkeetkin " määrätä,

Sitten on potilaita, jotka luulottelevat erilaisia sairauksia ja löytävät alan julkaisuista vahvistusta " taudeilleen".

Tautien määrittely ja hoito on aina yksilö-, ja tapauskohtaista ja taudin yksiselitteinen määrittäminen on ammattilaisillekin usein hankalaa.
Asiantuntija saa netistä hakemansa tiedon ja osaa tulkita ja käyttää sitä oikein , mutta maallikko voi luonnollisesti saada kokeiluilla ja omalääkityksellä aikaan huonovointisen ruumin.

Olen samaa mieltä.

Mielestäni lääkäri -potilasuhteeseen ei liity nykyään enää minkäänlaista mystiikkaa , muuta kuin se , että lääkäreitä ei tahdo terveyskeskuksiin saada töihin, eli jonot ovat mystisen pitkiä , vaikka siis Suomi on vauraampi kuin koskaan.

Mutta tärkeintähän on että hyvin toimeentulevan eliitin terveydenhoito toimii- köyhät voivat tavata hoito-ohjeet ilmaispäätteeltä vaikka työvoimatoimiston nettipalvelussa.

Miksihän SITRA on aktiivinen juuri terveydehuollon suhteen - luulisi että sitä huolettaisi maahanmuuttajien kehno sijoittuminen työelämään tai pakolaiskiintiöiden pieni määrä tai Suomen kehitysavun pienuus jne.

Miksi SITRA ei ala kehittää Suomen yhteiskuntamallista kauppatavaraa; hyvinvointia kaikille ilman sosialismia !
Esim mallikas vuosikymmeniä rakennettu kirjastolaitoksemme ja sen toiminta olisi hyvää immateriaalista kauppatavaraa. Tai hyvät PISA-tulokset saavuttanut PERUSKOULU!
Oikea kansallinen kruununjalokivi vientitavaraksi!

Miksi tyytyä nyhräämään innovaatioita kansallisesti kuin koko EU:n alue on markkinalueena oiva hyvinvointiyhteiskuntamallille.

Tosin USA.ssa on outo suomikuva vallalla, minulle vanhempi naishenkilö väitti Suomessa vallitsevan sosialismin.
Sanoi , että tehän huolehditte köyhistä ja työttömistä.
Ja kertoi USA:n sauurimman ongelman olevan laiskat ja paljon lapsia tekevät mustaihoiset( hän tosin käytti rasisitisempaa ilmaisua)
Mustat laiskottelijat vievät maan kuulemma perikatoon.
Tämä ihminen oli kaukana New Yorkista.

Eli SITRALLE olisi töitä ihan Suomikuvan korjaamiseksi rapakon tuolla puolen ja toimivan systeemin valtavat markkinat koko maapalolla.
Kasvatetaan koko maapallon kattava SOOMI-valtio.
Ollaan globaaleja ja lokaaleja.



Sitran esittely

* Perustettu vuonna 1967
* Eduskunnan alainen rahasto
* Puolueeton
* Tehtävät määritelty laissa
* Toiminta rahoitetaan peruspääoman ja yritysrahoituksen tuotoilla
* Noin 100 työntekijä
Tämä on Sitra
Rakennamme huomisen menestyvää Suomea
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, jota eduskunta valvoo. Toiminnallaan Sitra pyrkii edistämään Suomen taloudellista hyvinvointia ja rakentamaan huomisen menestyvää Suomea. Sitran tavoitteena on olla arvostettu kumppani osaavan ja innovatiivisen yhteiskunnan rakentamisessa.
Toiminta keskitetty ohjelmiksi
Sitran toiminnot on keskitetty kuudeksi ohjelmaksi, joista jokainen sisältää useita eri hankkeita ja toimenpiteitä. Ohjelma-alueet:

* Innovaatiot
* Terveydenhuolto
* Elintarvikkeet ja ravitsemus
* Ympäristö
* Venäjä
* Intia

Ohjelmien keinovalikoimaan kuuluvat mm. tutkimus ja koulutus, innovatiiviset kokeilut, uuden liiketoiminnan kehittäminen, pääomasijoittaminen ja muu yritysrahoitus. Käytettävät keinot vaihtelevat ohjelmakohtaisesti.
Tausta ja rahoitus
Sitra perustettiin Suomen Pankin yhteyteen vuonna 1967 Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Sitra siirtyi eduskunnan alaiseksi itsenäiseksi rahastoksi vuonna 1991.

Sitran toiminta rahoitetaan peruspääoman ja pääomasijoituksen tuotoilla.


Vaeltelin Jyväskylän Kirjaston musiikkiosastolla.En ole koskaan ehtinyt nauttimaan musiikkiosastosta, olen kipaissut kirjastolla muutaman kerran vuodessa . lähikirjastoissa useammin ja opettamassa olen käynyt samassa rakennuksessa ny siis vuoden.Mutta nyt siis pääsin ylimpään kerrokseen. Ja heti palkittiin.

Löysin Garbarekkiä, Missisippi Johnny Hurtia, Mingusia, Piirpaukea
Stockenhausia!
Kertakaikkisen jazzibluesitaivas!
Musiikiosaton johtaja on ilmeisen fuusiojzziblueskokeellinen musiikki orientoitunut.

VinyyLeissä löytyy esim John Coltranen BYE BYE BLACKBIRD!
SITÄPAITSI KUULOOKKEET JA SOITTOVEHKEET OLIVAT HYVÄT.

Hienoa istua ylhäällä keskellä urbaania vilinää ja kuunnella lempimusiikkia.Se on yhteisen kirjaston iloja: olla joukossa ja yksin. Ei tarvitse hilata kotiinsa kaikkea cD:tä, vinyylejä ,voi kuluttaa yhteisiä.


Kaivoin PUNAISEN BANDEROLLIN portretin taustalle , kotiin tultua luin puoluetoimiston kuvausohjeet : valkoinen heijastamaton tausta ......NONIIN.Mutta mulla on nyt punainen ja pysyy.
Tunnustan väriä.


Heips!

Marja

tiistaina, tammikuuta 02, 2007

TAPPAJA-ANANASPURKKI AND THE EDGE MAY BE SHARP!!!

HEI!

Kuluttajaystävällistä; ananspurkissa on kuten kaljatölkeissäkin kätevä metallirinkula , joka nostetaan ylös ja nykäistään tölkin kanteen aukko, josta kalja kitataan kurkkuun-kätevää- tosin minä kuulun niihin, jotka onnistuvat katkaisemaan aina rinkulan juurestaan ennenkuin tölkin juoma-aukko on avautunut .....
ja silloin täytyy ottaa käyttöön mora , kirves tai muu terävä esine!
Avasin muutama viikko taaksepäin ananaspurkkia -siinä oli sama nerokas idea ;rinkula ja nykäys- avautui tosin muutakin , peukalo avautui puolen sentin syvyydestä!

Ananaspurkin kansi on teräväreunainen kuin Giletten terä !
Tsiiisös!

3 KOHDAN OHJE JA VAROITUS ON on englanninkielistä väestöä varten kannessa :
1.LIFT TAB TO RIM 2. PEEL BACK CAREFULL 3. USE CARE, EDGES MAY BE SHARP-
MAY BE SHARP!!!!!!!!

Pitäisi lukea KILLING SHARP!

Tapasin kuvanveistäjä Pauno Pohjolaisen joulun alla marketin heviosastolla ja esittelin aukinaista peukaloa, ja totesin ettei oikein kättely suju, reikä peukalossa aukeaa pienestäkin, Pauno pani paremmaksi , hän näytti rannetta hänellä oli livennyt terä -ei tosin ananaspurkki-aika liki tärkeitä suonia-Paunon poika katseli innostuneena meidän viiltelyesittelyä Siinä tuli savolaiselle heviosastolle tilaa , kun kävimme molemmat aika pieniääniset keskusteluun vähän muustakin!

No neuvoksi meille tumpeloille, omenat voi ostaa vielä kokonaisina ja banaanin kuoret eivät käy kimppuun. Paitsi jos lattialle viskelee .....

Tänään pääsin metsäänkin jo.
Laajavuoren lenkkipolku oli valkeana lumesta , mutta latu(j)a oli vain 1,2 km ja sekin maksullinen kiekka. Tyydyin sauvakävelyyn. Hienoja kengänpohjakuvioita oli ilmestynyt uuteen lumeen. Tungosta ei ollut enää iltayhdeksältä. Kiva ilma - yllätys,yllätys - ei satanut vettä.



Sitten loppuun musiikkimainos, onnistuin löytämään John Coltranen cd:n BLUE TRAIN käytettynä Levykauppa AX:sta. Hieno.Nyt se kiertää kavereilla.

Radiosta tuli muutama viikko sitten ohjelma Coltranesta - ei mikään pikajuttu vaan ihan tunnin sessio.

Suosittelen.
Tuossa faktaa poimittuna wikipedian tietolaarista.

Varhaisvaiheet

John Coltrane syntyi Hamletin kaupungissa Pohjois-Carolinassa 1926 ja vietti varhaisimmat vuotensa High Pointin kaupungissa, missä hänen isällään oli varsin menestyvä vaatturinliike. Coltranen lapsuutta väritti perinteinen etelävaltiolainen kasvatus, jonka korostettu uskonnon merkitys vaikutti myöhemmin Coltranen musiikilliseen tuotantoon. Coltranen äidinisä William Blair oli tunnettu karismaattinen saarnamies. Coltrane menestyi koulussa varsin hyvin, mutta häntä pidettiin hiljaisena ja syrjäänvetäytyvänä lapsena. Hänen seitsemäntenä kouluvuotenaan Coltranen perheessä sattui kolme kuolematapausta: hänen tätinsä, isoisänsä ja isänsä kuolivat. Hänen äitinsä oli pakko muuttaa yksin Philadelphiaan, mistä hän sai varsin hyväpalkkaisen työn, jonka avulla hän pystyi elättämään High Pointissa asuvaa perhettään.

Perheen kuolemantapauksien aikoihin nuori Coltrane ryhtyi harjoittelemaan soittamista lähes pakkomielteenomaisesti. Hän soitti ensin klarinettia mutta kiinnostui pian jazzista ja vaihtoi soittimensa saksofoniin. Kesäkuussa 1943 Coltrane seurasi äitiään Philadelphiaan muutamien ystäviensä kanssa ja pääsi opiskelemaan saksofonia Ornsteinin musiikkikouluun. Hän hankki elantonsa työskentelemällä sokeritehtaassa. Vuonna 1945 Coltrane värväytyi armeijaan, missä hän soitti klarinettia havaijilaisessa laivaston orkesterissa. Coltrane teki ensimmäisen levytyksensä, Tadd Dameronin "Hot Housen", tämän orkesterin kanssa 13. heinäkuuta 1946. Rhino Records julkaisi levyn vuonna 1993 antologiallaan The Last Giant.

Palattuaan siviiliin 1946 Coltrane jatkoi opintoja Ornsteinissa ja soitti samalla muun muassa King Kolaxin ja Eddie ”Cleanhead” Vinsonin johtamissa rhythm and blues -yhtyeissä, joissa hänen soittimekseen vakiintui tenorisaksofoni. Coltranen varhaisia esikuvia olivat Dexter Gordon ja Lester Young. Vuonna 1949 Coltrane sai paikan Dizzy Gillespien big bandin saksofoninsoittajana. Hän kiersi big bandin kanssa sen vuonna 1950 tapahtuneeseen hajoamiseen asti. Sen jälkeen hän jatkoi Gillespien pienemmässä kokoonpanossa tenorisaksofonistina vuoteen 1951, jolloin hän palasi Philadelphiaan ja jatkoi musiikin teorian opiskelua Granoffin musiikkikoulussa. Coltranen ensimmäinen äänitetty soolo on 1. maaliskuuta 1951 Gillespien kanssa tehdyllä "We Love to Boogie" nauhoituksella. Vuonna 1952 hän työskenteli Earl Bosticin johtamassa tanssiorkesterissa ja Johnny Hodgesin johdolla aikana, jolloin Hodges oli juuri lähtenyt Duke Ellingtonin yhtyeestä.

Coltrane oli tullut riippuvaiseksi heroiinista, ja vuonna 1954 Hodges erotti Coltranen yhtyeestä, koska tämä oli toistuvasti esiintynyt lavalla tokkuraisena. Kaksikymmentäkuusivuotias Coltrane myös tupakoi ja käytti alkoholia runsaasti. Hän lihoi ja poti hammassärkyä, koska söi jatkuvasti makeisia ja joi Coca-Colaa. Vaikeuksistaan huolimatta Coltrane meni vuonna 1955 naimisiin ystävänsä siskon Juanita Grubbsin kanssa, joka myöhemmin muutti nimensä Naimaksi.
Vuonna 1966 Coltrane julkaisi kaksi albumia: Kulu Se Mama ja Meditations. Meditations jäi hänen viimeiseksi elinaikana julkaistuksi levykseen, vaikka hän hän sai valmiiksi ja henkilökohtaisesti hyväksyi seuraavan levynsä, Expressionin, vain muutamaa päivää ennen kuolemaansa.

Coltrane kuoli maksasyöpään Huntingtonin sairaalassa Long Islandilla 7. heinäkuuta 1967 vain 40-vuotiaana. On arveltu, että Coltranen nuoruuden runsas alkoholin ja heroiininkäyttö olisivat vaikuttaneet sairauden puhkeamiseen. Vuonna 1968 Albert Ayler kertoi haastattelussa, että Coltrane kävi hindulaisella henkiparantajalla eikä turvautunut sairautensa hoidossa länsimaisen lääketieteen apuun.

Coltranen uskonnollisuus

Coltrane syntyi syvästi kristittyyn perheeseen ja oli lapsuutensa ja nuoruutensa kosketuksissa hengellisyyden kanssa. Nuorena hän esiintyi omassa etelävaltiolaisessa, pääasiassa mustien kirkossaan. Vuonna 1957, 30-vuotiaana, Coltranen uskonnollinen vakaumus alkoi muuttua. Hän meni naimisiin Naiman kanssa, joka oli kääntynyt muslimiksi, ja joutui kosketuksiin islamin kanssa, mikä auttoi häntä pääsemään irti heroiini- ja alkoholiriipuvuudestaan. Tämän uskonnollisen kääntymyksen kautta Coltrane pystyi palaamaan jazz-musiikin pariin ja myös luomaan suurimmat teoksensa. Coltrane perehtyi islamin ja erityisesti sufismin lisäksi hindulaisuuteen, kabbalaan, Jiddu Krishnamurtiin, joogaan ja astrologiaan, mutta myös matematiikkaan, Platoniin ja Aristotelekseen. Coltranen itsensä mukaan Jumala ilmoitti hänelle unessa erilaisia musiikillisa ideoita ja kokonaisia teoksia, niiden joukossa A Love Supreme. Coltrane koki olevansa Jumalan lähettiläs, jonka tehtävänä oli julistaa Jumalan sanaa musiikinsa kautta. Hänen mukaansa 90 prosenttia hänen soitostaan oli rukousta.

Keskeisin Coltranen uskonnollisista teoksista on albumi A Love Supreme. Professori Moustafa Bayoumin näkemyksen mukaan Coltrane jopa laulaa levyllä sanat Allah Supreme. Lokakuussa 1965 Coltrane levytti albumin Om, joka sisältää 29 minuuttia Bhagavad-Gitasta otettuja runoja. Coltranen kuoleman jälkeen julkaistussa levytyksessä hän laulaa vuonna 1966 Pharoah Sandersin kanssa buddhalaista mantraa ”Om mani padme hum” ja lukee rukouksen ”May there be love and peace and perfection throughout all creation, oh God” ("Olkoon koko luomakunnassa rakkautta ja rauhaa ja täydellisyyttä, oi Herra").

Uskostaan huolimatta Coltrane oli koko elämänsä hyvin ristiriitainen ja sisäisesti rikkinäinen persoona. Ravi Shankar, jonka huhuttiin harkitsevat yhteistyötä Coltranen kanssa, sanoi hänestä kuultuaan Ascension-levyn: "Olin järkyttynyt hänen musiikistaan. Hän on luova ihminen, joka on kasvissyöjä, joka opiskelee joogaa ja lukee Bhagavad-Gitaa ja silti kuulen hänen musiikissaan paljon ahdistusta".

Coltranen musiikin erityispiirteet

John Coltrane oli teknisesti äärimmäisen taitava muusikko, ja hän harjoitteli soittamista tuntikausia päivässä. Harjoitellessaan Coltrane soitti ensimmäisen tunnin ajan vain kokonuotteja keskittyen äänien sointiin. Toisen harjoittelutunnin aikana hän soitti puolinuotteja, kolmannen tunnin aikana kahdeksas- ja kuudestoistaosanuotteja ja nopeampi juoksutuksia. Tämän jälkeen hän kävi muutaman tunnin läpi muille soittimille, kuten harpulle ja viululle, tarkoitettuja harjoituskirjoja. Lopulta hän kävi vielä muutaman tunnin läpi varsinaisia sävellyksiään ja muita kappaleita. Teknisestä taituruudesta huolimatta tekniikka ei ollut Coltranelle itseisarvo vaan keino, jolla hän saattoi ilmaista itseään uusilla tavoilla.


ILTANI HUIPENTUI VAALIKONEVASTAILUIHIN, NYT ON SE AIKA KONEET AVAUTUVA YLEISÖLLE TAMMIKUUN AIKANA!
Kehitysapuyhteisöllä- siellä oli ahkeroinut vastauksia minun lisäkseni Toimi- oli oma vaalikysely samoin Animalialla ja uskonasioilla!

Keskisuomalaisen vaalikone tuli parissa tunnissa vastattua läpi!
Vasemmistoliiton kone on myös vastattu -
Tunnelma nousee !Ainakin netissä!

Muuten ei kai huomaisi vaaleissa olevankaan , jos koneet ei muistuttaisi.


No !

Käykää lukemassa vastauksia, jos vielä jaksatte valveutua!

Aika paljon on kello!

Guudbai!

Marja