Blogiarkisto

torstaina, helmikuuta 25, 2010

PASKAN HEITTO EI OLE TAIDETTA EIKÄ PASKAN JAUHAMINEN OLE OSALLISTUVAA TAIDEKESKUSTELUA

Kantaaottava kuvataide – poliittinen taide ? Mitä se on ?
Missä?

Useimmilla kuvataiteesta ja politikasta muistuu mieleen vanhahavan harmaa kuvataide ja kantaa ottava taide –1970 -luvun neukkutyylinen työläiskuvaus, rauhan puolesta-aiheiset maalaukset.
Osallistuva, poliittinen kuvataide tarkoitti usein maalausta sosialistisen realismin tyyliin ; hiki pinnassa maalattu aito työläinen tehdastyössä sorvin ääressä, tukkimetsässä- onnettoman näköisenä.

Itse onnistuin asumaan nuoruuteni 70-luvulla Kemissä ja kaikkihan tietävät , että siellä nykyinen vasemmistoliitto ,entinen SKP ja SKDL oli jakaantunut enemmistöläisiin ja vähemmistoläisiin – saarislaisiin ja taistolaisiin. Punapaitoihin ja sinipaitoihin – osapuolet vihasivat toisiaan silmittömästi.
Sivusta oli surkuhupaisaa seurata älytöntä aateriitaa , jolla ei tuntunut asiaan vihkiytymättömästä lukiolaisesta olevan mitään tekemistä todellisen elämän kanssa.

Muutama paremman perheen nuori tuttavapiiristä liittyi ajan hengen mukaisesti Kemissä taistolaisiin ja oli nenä kiinni Marxin opeissa ja ihaili Neuvostoliittoa. sokeasti
Toisaalta muistan Kemin Taidemuseon näyttelyt- olivat kineettistä, absraktia ja modernia kuvataidetta. Saksalaisten sodan aikana osaksi tuhoaman , jälleen rakennetun kaupungintalon ylimmässä kerroksessa sijaitsi pieni kaupungin vaihtuvien näyttelyiden tila.
Punaisuus ei näkynyt päällekäyvästi ainakaan taidemuseon näyttelyissä – näin lukiolaisen muistikuvissa.
Aku Ankan hahmojen housuttomuus ja siveettömyys sensuroitiin Kemin päiväkodeissa sitten myöhemmin. Aku Ankka on poliittista sarjakuvaa vai?

Tukholmaan Kemistä muutettuani tutustuin itselleni merkittävään suomalaiseen kuvanveistäjän Rauni Liukon tuotantoon – kaikki muistamme hänen jo klassikoksi muodostuneet kantaa ottavat teoksensa kuten päiväkotilapset avain kaulassa , ruuhkaratikat, maahanmuuttajat.
Liukon veistosnäytely oli keskellä Tukholmaa, Sergelin torin reunalla sijaitsevassa Kulturhusetin näyttelytilassa. Vaikka näyttelytila oli iltaisin suljettu , pystyi näyttelyä katselemaan Sergelin torin aukiolta valtavien ikkunoiden läpi.
Näyttely oli todentuntuinen herättäen minussa voimakkaita tunteita, sosiaalisen välittämisen ja myötäelmisen tunnetta. Olinhan itsekkin vieraassa maassa työn ja toimeentulon vuoksi ja koti-ikävä vaivasi.

Elämme 2000 -lukua ja suomalaista kulttuuriväkeä kuohuttaa taide-elämän klikit , niiden värit punaisesta,vihreästä , sinisestä aina sateenkaaren väreihin väitetään vaikuttavan suomalaisessa apurhojen jaossa,
taideostoissa ja nimityksissä kukin vuorollaan. Jopa sukupuolella tai sukupuolisella suuntauksela on ollut väliä suomalaisen taidepolitiikan käänteissä ! Rohkea , ennenkuulumaton väite!Ei missään muualla tällä tavoin......

Myrsky vesilasissa .
Kun kaikki käy oikein tyhjää – yritetään väkisin saada väkevä , voimalliselta näyttävä keskustelu aikaan. Viis syvällisyydetä tai uskottavista , perusteluista. Kunhan päästään otsikoihin!Lööppeihin!
Suurta eroa ei enää sensaatiolehtien tasoon ole.
Huhuh …..
Huomaa ,että Suomessa menee joillakin tosi hyvin ja paras -hanke etenee ja konsensus kohisten vallitsee.
Verrataanpa keskustelun tasoa vaikka lihanjalostuksen ja turkistarhauksen ongelmista keskusteluun.
Siellä eivät riitä leveät puheet ja kutrit – täytyy olla näyttöä ja osaavaa , tietoon pohjautuvaa todistetta eläinten kohtelusta tarhoissa ja maatiloilla.
Nyt sitten pumpulissa elävät, hyvin syötetyt taiteilijat ja kulttuuriväki näykkivät toisiaan tyhjänpäiväisesti.
Joku kulttuurin sisäpiirissä säestää keskustelua ,maiskuttelee päivälehdissä suupieliään.
Myhäillen tyytyväisenä,kehaisten ,että onpa hienoa kuinka värikästä ja vilkasta keskustelua kuvataiteen sisällöistä, näyttelyistä ja ostoista käydään Suomessa. Kaikkien mielipiteet pääsevät esiin ja sanavaihto on vilkasta ja raikasta!
Jos tämä käyty keskustelu on värikästä ja mielenkiintoista niin sitten Matti Vanhanen ja Jutta Urpilainen ja Mauri Pekkarinenkin ovat värikkäitä,voimallisia sanataiteilijoita.

Maailmalla tapahtuu , mutta ikävät tapahtumat menevät Suomen sivu – mitä nyt lunta ja pakkasta on yllättäen pohjoisessa. Seurauksena , että kaikki ovat sekaisin.
Lisäksi huono olympiamenestys kuokuttaa pientää , mitaleihin tottunutta kansakuntaa.

Maailmalla on taiteilijoita , jotka osaavat ja taitavat henkensä kaupalla poliittisen kantaa ottavan taiteen teon.
Esimerkiksi ihmisoikeuksista , Guantamonista, Tsetseniasta. Naisten aemasta elokuvantekijänä , poliitikkona. Esimerkiksi performanssitaiteilija Adva Drori- Israel.

Hyppivät kauriit ,lasten syöntiä, hyväksikäyttöä ja pahoinpitelyitä kuvaavat,murjovan dekadenssit teokset maailman tai kotoisten tapausten kauheuksen allegorioina eivät ole nykyaikaista,kantaa ottavaa taidetta,joiden vaikutuksesta Maailma pelastuu!
Guernica on tehty- Goya maalasi katolisen kirkon hirveydet.
Meillä kirjailija Hannu Salama ja kuvataiteilija Harro Koskinen olivat kantaa ottavan taiteen edelläkävijöitä 60 -luvulta ja esimerkkejä yhteiskunnan silloisten siveelliisyys- ja kunnianloukkaussäädösten ankaruudesta tekijöiden joutuessa pitkään oikeusprosessiin ja pannaan.

Tietoisesti tehty, väkisin -vaikka taitavastikin tehty -osallistuva taide on kuollutta.
Enemmän säväreitä ja vallankumouksellisia ajatuksia ja pakaroiden kuumotusta saa hyvin tehdyistä kukkamaalauksista,maisemamaalauksista.
Kannattaa kysyä: Poliittinen taide , kantaaottava taide ? Missä ilmenee , miten?
Mitä se on ? Kehen se vaikuttaa?
Poliittiinen, kantaa ottava taide ei synny siten, että tekijä itse julistautuu arkirealistisen teoksen äärellä maailman pelastajataiteilijaksi päivälehden sivuilla tai A-talkissa.

Toinen henkinen taidehuijaus tapahtuu yhteisötaiteen nimissä, kahvinkeitto ja sen tarjoileminen mummon reseptipullan kanssa suurelle yleisölle ei tee kahvihetkestä millään tavoin yhteisöllistä taideteosta –Yhteisöllinen -sanan merkitys ja sisältö kannattaa tekijän ensin selvittää itselleen.
Esimerkikisi Valituskuoro on hyvä esimerkki onnistuneesta ,vaikuttavasta , yhteisöllisestä teoksesta: Complaints Choirs of the World
This project was initiated by Tellervo Kalleinen and Oliver Kochta-Kallleinen in 2005 The First Complaints Choir was organized in Birmingham followed by ...
www.complaintschoir.org. Performanssitaiteilija Roi Vaaralla on useita teoksia, jotka ottavat kantaa ihmisoikeuksiin, asunnottomuuteen, taiteen filosofisiin kysymyksiin.

Matalaotsaisilla,sisällöllisesti löysästi toteutetuilla nykytaiteen teoksilla on taideteosten arvoa ja merkittävyyttä heikentävä ja yleisöä vieraannuttava vaikutus.
Nyt käy mikä vaan – tuntuu olevan ajan trendi – kunhan isot massat liikuvat , harmaana aaltona edestakaisin.
Kissa on nostettu pöydälle!

Vaasassa 25.2.2010 pakkasen laskettua – 29 -15 :sta asteeseen.
Marja