Seminaarisarja kuraattorin työstä alkaa Kiasmassa 12.3.2010
KONE NIMELTÄ KURAATTORI: Itsenäisen kuraattorin arvoverkko
Aika: Perjantai, 12.3.2010 klo 12–16:30
Paikka: Kiasman Seminaari-tila
Järjestäjätahot: Suomen Kuraattorien Yhdistys SKY ry ja Nykytaiteen museo Kiasma
Seminaari on maksuton ja avoin kaikille!
Suomen Kuraattorien Yhdistys SKY ry ja Nykytaiteen museo Kiasman museopedagoginen osasto järjestävät vuoden 2010 aikana yhteistyössä neliosaisen KONE NIMELTÄ KURAATTORI -seminaarisarjan, jossa tarkastellaan kuraattorien ammattikuvaa useista eri näkökulmista. Seminaarisarjassa pohditaan alan ammattilaisten kanssa muun muassa kuraattorin työskentelymahdollisuuksia ja -metodeja sekä työoikeuksia ja -velvollisuuksia. Lisäksi seminaareissa käydään läpi kuratoinnin työprosessia sekä globaalin työskentelykentän mahdollisuuksia. Seminaarisarjan kautta SKY pyrkii vakiinnuttamaan kuraattorien ammattinimikkeen sekä tekemään kuraattorien työtä ja työnkuvaa tunnetuksi.
Seminaarit järjestetään Kiasman Seminaari-tilassa perjantaisin 123., 7.5. (huom.! muuttunut päivä), 10.9. sekä 12.11.2010.
Seminaarisarjan avauksessa perjantaina 12.3. aiheena on itsenäisen kuraattorin arvoverkon määritteleminen. Tähän sisältyy muun muassa kuraattorin ammatillinen toiminta sekä oman ammattilaisuuden määritteleminen suhteessa taiteen kenttään ja työmahdollisuuksien luomiseen. Ensimmäisen seminaarin kolme pääpuhujaa ovat Kiasman vs. kokoelmaintendentti ja vs. johtaja Pirkko Siitari, pariisilaisen Jeu de Paume -museon kuraattori Manuel Cirauqui (ES/FR) sekä kuvataiteilija ja itsenäinen kuraattori Minna L. Henriksson. Puhujat esitelmöivät omasta työstään sekä oman kuraattoriutensa määrittymisestä. Kommentaattorit Otso Kantokorpi, taidekriitikko ja kuraattori, sekä Henna Paunu, Rauman taidemuseon amanuenssi, avaavat esitelmät yleisön keskusteluun.
Seminaari järjestetään yhteistyössä Helsinki International Artist in Residence Programme HIAPin kanssa.
Seminaarin puheenvuorot sekä keskustelut pidetään suomeksi ja englanniksi. Jokaisen puheenvuoron jälkeen on varattu aikaa sekä kommentteihin että yleisökysymyksiin.
Ohjelma:
12.00 Seminaarisarjan avaussanat ja esittely: SKY:n puheenjohtaja Aura Seikkula sekä Kiasman vastaava museolehtori Sanna Hirvonen
12.30 Pirkko Siitari, vs. kokoelmaintendentti ja vs. johtaja, Nykytaiteen museo Kiasma
13.30 Manuel Cirauqui, kuraattori, Jeu de Paume, Pariisi
14.30 Kahvitauko
15.00 Minna L. Henriksson, itsenäinen kuraattori ja kuvataiteilija
16.00 Yhteenveto
16:30 Tilaisuus päättyy
MUISTIINPANOJA SEMINAARIN PUHEENVUOROISTA
Tilaisuus alkoi Kiasma-auditoriossa Suomen kuraattoriyhdistyksen puheenjohtajan lyhyellä esittelyllä kuraattoriyhdistyksen toimintaperiaatteista, päivän seminaarin sisällön esittelyllä.Puheenvuorot sisälsivät pohdintaa itsenäisen kuraattorien ja museoissa toimivien kuraattorien työn eroavaisuuksia sekä kuraattorien arvomaailmoja, toimintaympäristöjä.
Kokoelmaintendentti Pirkko Siitari aloitti puheenvuorollaan kertoen omista kokemuksistaan kuraattorina toimimisesta, näyttelyiden rakentamisesta,sisältöjen synnyttämisestä. Siitari on toiminut parinkymmenen vuoden ajan kuvataiteen eri tehtävissä.
Siitarin ura kuraattorina alkaa pohjoisesta Oulusta, Pohjoisen valokuvakeskuksen toiminnanjohtajana- Suomessa toimii tällä hetkellä kymmenen itsensä valokuvakeskukseksi laskevaa yhdistystä http://fi.wikipedia.org/wiki/Valokuvakeskus.
Pirkko Siitari on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän on opiskellut taiteen teoriaa Jan van Eyck Akatemaissa Hollanissa.
Kuraattorina Siitari on toiminut seuraavissa näyttelyissä Ajan kuva- väkivalta 1994, Reading Room 1995 yhteistyössä Renee Turnerin kanssa , MAP- Media Art Project 2007 yhteistyössä Leena-Maija Rossin kanssa, vuosina 2004 -2008 hän toimi ensimmäisenä ammatimaisena museon johtajana Keravan Taidemuseossa.
Siitari on toiminut Suomen Valokuvataiteen museon näyttelypäällikönä.
Eli varsin monipuolinen ja moniolosuhteinen tausta puhua päivän aiheesta: Kone nimeltä kuraattori.
Pirkko Siitarin aloitti kuratoinnin 90-luvulla. Suomessa vallitsi tuolloin lama.
Siitarin mielestä kuratointiin vaikuttaa merkittävästi missä toimintaympäristössä työ suoritetaan, milloin ja mitä esitellään.
Hänen mielestään on oivallista työskennellä kuraattorina työpareina.
Kuraattorin työ ei ole työskentelyä tähtenä tähtien kanssa vaan työ voi käsittää siivousta, tiedottamista, taiteilijatapaamisia, matkajärjestelyjä - mitä tahansa inhimmillistä toimintaa taiteilija- ja teosvalintojen lisäksi hänen kokemuksestaan.
90-luvulla kun hän aloitti kuraattoritoiminnan valokuvataide nosti suosiotaan ja yhteiskunnallisen valokuvataiteen esiinmarssi monine muotoineen tuli yhä enenevässä määrin osaksi suomalaista näyttelytoimintaa museoissa ja gallerioissa- toisaalta oli yhteiskunnallista tilaustakin ,valokuvaamalla pystyttiin nopeasti dokumentoimaan ja ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin tapahtumiin kansallisesti ja kansainvälisesti. Valokuvan keinoin oli nopeaa olla ajankohtainen. Teemoja olivat Ajan Kuva Väkivalta 1994, Bosnia, lama, työttömyys.
Kolmas sektori alkoi tuottamaan näyttelytoimintaa Oulun taidemuseon ohella.Näyttelytilat saatiin Oulun Taidemuseolta.
Tyypillistä ajalle oli yhteistyö eri julkisten toimijoiden kesken kuten yhteistyö Jyväskylän yliopiston Valtio-opin laitoksen kanssa / Matti Vuorio -Rosa Liksom :Tappo.
Siitari korosti laajaa yhteistyötä tutkijoiden , taiteilijoiden ja kirjailijoiden kanssa.Syntyi Rovanimen taidemuseolle näyttely Siirtymiä kuraattoriparina Leena Lohiniva.Metodi -Call for Papers 1994.
Ei ollut käytettävissä tuolloin googlea taiteilijahakujen apuna - tietoja taiteilijoista haettiin erilaisten kontaktipintojen välityksellä, viidakkorumputekniikalla.
Siitarin mukaan näyttelystä tuli sillisalaattia, mutta kokemus oli monimuotoisuutensa vuoksi merkittävä ja opettavainen.
Nykyisin valokuvakeksukset ovat enemmän tuottajan rooliin; on syntynyt kansainvälisiä valokuvataiteen residenssejä, joiden yhteydessä vieraileva taiteilija järjestää näyttelyn ja mahdollisesti työpajoja.
Valokuvakeskuksissa ja muissa aiemmissa eri kuvataiteen toimintaympäristöissä Pirkko Siitari koki,että kuraattori teki kaiken maan ja taivaan välillä ja sisällöille jäi liian vähän aikaa. Nykyaikana taas museoissa työskeneteleviltä toimijoilta vaaditaan tuloksellisuuden ja houkuttelevuuden nimissä yhä tiuhempaan vaihtuvia näyttelyitä , mitä Siitari piti huonona ilmiönä nykyajassa.
Enemmän pohdittuja, syvällisiä , kestäviä näyttelyitä hitaamassa syklissä hän linjaa.
Valokuvataiteen museon näyttelypäällikönä työskennellessään hän pohti eroja valokuvakeskuksissa toimimiseen. Erona oli tietenkin isommat resussit ja runsas asiantuntijajoukko,joilla kaikilla oli omat erityistehtävät - enää ei tarvinnut suoriutua kaikesta,sai keskittyä sisältöihin. Teemoja olivat tuolloin kotialbumit ja valittiin aiheiksi yleisölle esimerkikiksi Minä ja Eiffel-torni.
90-luvulla tuli myös lakiuudistus samaa sukupuolta olevien parien mahdollisuudesta rekisteröityä ja aiheesta valmistui valokuvateoksia.
2004 siirtymisestään - Keravan Taidemuseotlle Siitari luonnehti , että museo oli enemmän unelma museosta kuin museo; rahaa ei ollut lainkaan käytettävissä. Kaksi palkattua työntekijää. Tuolloin tuotettiin omia näyttelyitä yhteistyössä taiteilijoiden kanssa.Yhdessä hankittin rahat ja toteutettiin näyttelyt.Kuten näyttely Havainto ja Utopia -nykytaidetta Mongoliasta- näyttelyssä mukana muukin näkökulma kuin maantieteellinen.Instituutio avasi ovensa , antoi tilat , Keravan taidemuseon nimen , taiteilija-kuraattoriparityöskentely oli jo Siitarille tuttua- uskalsi ottaa riskin , vaikka Mongolian nykytaide ei herättänyt innostusta rahoittajissa.
Kiasmaa toimintaympäristönä hän luonnehti kokoelmanäyttelyiden esittelypaikkana ja hänen mielestään kokoelmanäyttelyiden kokoamiseen tulisi olla riittävästi aikaa ja niiden tulisi olla esillä pitempään eli näyttelyiden vaihtoaikataulu on nykyisellään liian kiivas ja sisällöt kärsivät.
Miten määritellä kuraattori?
On väitetty, että kuraattori vie taiteilijan aseman näyttelyssä , kuraattori rakentaa oman taideteoksen käyttäen astinlautanaan taiteilijoita.
Kuraattorin tehtävä on sijoittaa kuvataiteilija näyttely-ympäristöön siten , että taiteilija on näyttelyssä mukana omalla teoksellaan, sisällöt määrittyvät teoksen ehdoilla, ei niin mitä viereen viritetään. Kuraattori ei tee työtään yksin painottaa Siitari. Kolmikanta Taiteilija -Yleisö - Taidelaitos - ne kolme asiaa toimivat hyvin suunnitelussa ja rakennetussa näyttelyssä.
Haasteiksi Siitari toteaa laitosten ja järjestelmien ajan viemisen , kuratoinnin lisäkai taidelaitosten tulee taipua ja olla muutakin kuin valkoinen laatikko tai musta laatikko- muunkinlainen suhde taiteeseen esim taiteeseen , jota ei toteuteta seinien sisällä.
Yhteenvetona Siitari totesi , että yleisö saattaa loukkkaantua ja närkästyä kantaaottavista teoksista.Esim Ympäristökatastrofeja tai väkivaltaa käsittelevät kuvat saavat yleisön reagoimaan mielipidesivuilla .
Onko kahdenkymmenen vuoden aikana muuttunut yleisön taiteilijoiden välinen vuorovaikutus?
Siitarin mielestä on. Kantaaottava nykytaide ei tökkää yleisöä silmään. Hän muistuttaa , että työskennellessään Pohjoisen Valokuvakeskuksessa parikymmnetä vuotta sitten , pyrittiin valkuvataiteella rikkomaan rajoja.
Kun taas Valokuvataiteen museolla hän sai olla enemmän historioitsijan roolissa ja keskittyä enemmän sisältöihin.
Miten olennaista kuraattorille on tuntea museon, taidelaitoksen toimintaympäristöt?Päästä ylittämään ennakkoluuloja? Onko itsenäinen kuraattori vapaampi kuin kulttuurilaitoksissa työskentelvä?
Siitari haluaa lisää poikkitaiteellista ja - tieteellistä toimintaa ja lisää seminaareja aiheesta.
Käytäntö ja teoria -näyttelyprosessin kuvausopus tekeille!
Osa II seminaarista lähiaikoina
Marja
