Blogiarkisto

tiistaina, lokakuuta 18, 2005

Spiidiä kyltyyriin!Taiteilijaeläke prosessissa!

Huomenta!


Puheilla on väliä!
Yllättävän nopeaa sain kriittiseen puheenvuorooni vastauksen;

Viikko sitten Keski-Suomen ja Etelä-Savon kulttuurirahastojen seminaari-iltapäivässä
käsittelimme Raija-Liisa Loisan Luovuuden Barometri -tutkimusta-Taiteen tekijän arkea maakunnissa ja puheenvuorossani muistutin mm kuinka tänäkin vuonna valtion varainministeri Antti Kalliomäki pyyhki taas kerran taiteilijoiden ja tieteilijöiden eläketurvan pois budjetista! Taiteilijoiden sosiaaliturvaa on junnattu 70-luvulta asti! Apurahat tulivat valtion talouteen 70-luvulla- apuraha on pysynyt alhaisena , 1200 Euroa kuukakaudessa synnystään saakka.

Apurahoilla on kuitenkin turvattu korkeatasoinen tieteellinen ja taiteellinen työ , joka muuten olisi mahdotonta toteuttaa.

Suomessa taiteen ja tieteen mesenointi on marginaalista verrattuna amerikkalaiseen ja keski-eurooppalaiseen vastaavaan.
Apurahajärjestelmämme taso on kehittämisen arvoinen ja toimiva systeemi.

Tänään uutisissa yllättäen kerrotaan , että apurahansaajat rinnastetaan yrittäjiin ja pakolliset eläketurvamaksut tulevat käyttöön vuonna 2007.
Eläketurvamaksun perusteeksi on HS:n mukaan saatu 19.800 Euroa.

Minun laskuopin mukaan tuolloin myös apurahojen summaa on nostettava , jotta raha riittää työskentelyyn ja maksujen maksamiseen.

Onkin kaavailtu , että valtio maksaa puolet ja apurahansaaja puolet eläketurvamaksusta.

Itse en kyennyt tännä vuonna maksamaan YEL-maksuja tarvittavaa määrää vaikka maksu oli minimi eikä kerryttänyt vielä edes tulevaa eläketurvaa, mutta on toiminimellä ja y-tunnuksella pakollinen.

En ponnisteluista ja huolimatta kyennyt myymään taidetta yhtä rivakkaan kuin esim auton renkaita tai perunoita!

Toivottavasti asiaa valmistelevat ottavat huomioon kaikki tarvittavan tiedon puolin ja toisin , jotta ikuisuusongelma saadaan inhimillisesti ratkaistua.


Toinen pikku-uutinen kertoo Keski-suomalaisessa , että Jyväskylän Kaupungin johtajisto puoltaa Jyväskylän kulttuuripääkaupungiksi hakua-
Lehden sivuilla sivistystoimenjohtaja ILOITSEE suopeasta ilmapiiristä .

Teemana on HYVINVOINTIA KULTTUURISTA!

Todella mielenkiintoista;
OLEMME KULTTUURILAUTAKUNNASSA TUNTIKAUDET KOKO SYKSYN KAMPPAILLEET 5 LÄHIKIRJASTON SÄILYMISEN PUOLESTA- LISÄKSI TEATTERI, ORKESTERI OVAT ISOJEN LEIKKAUSTEN KOHTEENA - MUSEOT ON MELKEIN LIKVIDOITU!


NÄMÄ KAIKKI LAITOKSET TUOTTAVAT TEKIJÖIDENSÄ VÄLITYKSELLÄ KORKEATASOISTA HYVINVOINTIA TASAPUOLISESTI KAIKILLE KUNTALAISILLE!

VIIVYTYSTAISTELU JATKUU -KUNNES VALTUUSTO PÄÄTTÄÄ KULTTUURIN MÄÄRÄRAHOISTA LOPULLISESTI!
Vastapuolet ovat olleet lehdissä useasti esillä.

Toivottavasti KULTTUURIPÄÄKAUPUNKIHANKE TARKOITTAA MYÖS HYVINVOINTIA KULTTUURINTEKIJÖILLE!

Hakeminen maksaa noin 200.000Euroa.

Kaupunki on lakkauttanut lähes kaikki taiteilija-apurahat ja julkisten teosten tilaukset ja Museon taidehankinnat ovat kutistuneet noin 25.000 Euroon tänä Vuonna.


Silleen sitä kenttää kuunneellaan.


Nyt lähden siirtämään puisen , muttei puisevan ESSU-veistoksen VAPON edustuspihalta - tilalle tulee sahan vanha, historiallinen hammasratas kivijalustalle- ESSU siirtyy talviteloille Ratamestarin Aukiolle.Hankasalmen Aseman taakse.

Veistos on myytävänä edelleen.Essussa on ruutukoristelu kuten puoliessuissa yleensä ja Essun hihnat ovat lennossa , Essu saa kyytiä välillä.

Martta-liitolle en ole vielä ESSUA tarjonnut.Enkä Nokialle. Hinta on nimellinen.


Katso kuva Kuvanveistäjäliiton verkkosivuilta.
Kestää ulkona ainakin 15 vuotta. Sisälläkin mahdollinen.

Lupaan Peppi Pitkätossu -annoksen iltapalaksi!

Tsemppiä kaikille Asunnottomille!


Stilllife Marja

Ei kommentteja: