Blogiarkisto

perjantaina, joulukuuta 09, 2005

Kukkia Kunnantalolle!

Hei,

Eilen keskiviikkona ripustimme Jyväskylän maalaiskunnan kulttuuri- ja nuorisotoimenjohtajan kanssa Kunnantalon kahvion uusittuihin tiloihin
betonimosaiikkia eli suositun Flower Power -sarjan.

Kulttuuritoimen johtaja Antti Kolu soitti perjantai-iltana ja kysyi haluanko pitää näyttelyn extempore ! Tottakai vastasin.Kävisikö keskiviikkoilta ripustuspäiväksi? Kyllä vain!

Pieniä ongelmia ilmeni: kunnan arkkitehti oli suunnitellut niin kauniit vaneriseinät
jotta ei naulata saa , ripustuskisko oli ja siinä pidikkeet , mutta keltaisella siimalla ei oikein onnistanut laittaa betonilaattoja roikkumaan, eipä juuri taulujakaan saa helposti laitettua. Siinä vääntelehttiin naurusta kun keltainen siima meni siksakkia seinällä!

Niinpä Antti painui Tourulan Rautakauppaan ja osti suosiolla vyyhden rautalankaa.
Eihän se estetiikan riemuvoitto ole, rautalankaripustus pienille teoksille ole, mutta eivätpähän tipu päälle!

Mikä sekin on tärkeää ripustettaessa.
Nyt laatat saatiin kuitenkin melko suoraan.

Kaunis valo seinään kohdistuu ja uusitussa tilassa on tarkoitus pitää säännöllisesti näyttelyitä.
Ripustuspintaa on noin 15 juoksumetriä!
Ja katsojia on taatusti, ihnmiset käyvät ruokailemassa ja samalla saavat silmän iloa!
Teokset ovat myytävänä!Kaipa tammikuun loppuun ovat betonikukat siellä esillä.Tervemenoa!


Soneran Laajakaista liitettiin heti aamulla uuteen osoitteeseen pienen ruuvinkiristyksen ja Elisalla uhkailun jälkeen!
Olisi tavanomainen aika kuulemma KOLME VIIKKOA!
Sillai!
Eihän Sonera enää valtion yhtiö ole.

Uudessa asunnossa on kuin elokuvassa.
Purkamattomat laatikot ovat kiehtovampia kuin puretut.
Tunne että kaikki muuttuu koko ajan on oikeastaan säilyttämisen arvoinen.

Kun tavarat ovat löytävinään sen oikean paikan , kaikki taika häviää.
Nyt voin leikkiä katselemalla laatikkoa ja arvailla mitä sen sisällä on ja miten monta eri paikka esineille löytäisin.

Muuton aikana kasvaa vahvasti tunne siitä , että roskis on ainoa kohde loputtomalle tavaralle ja asiakirjoille!

Yksi muuttomiehistä totesikin , että mappeja on niin paljon , että on täytynyt olla kovasti toimintaa ja yritystä.

Etten ole seissyt luukulla ja odottanut valmista.
Siinä hän osui naulan kantaan.
Paperitavaraa on niin paljon tarpeellista ,että päässä narske kuuluu.
Mutta minkäs teet.
Yrittänyttä ei laiteta. Jankutetaan sananparressa.
Mutta halvalla pannaan kyllä!
Että aina on toimeentulo auki muutaman kuukauden päästä.

Ihan kannattaisi katsella ruohon kasvua ja laskea lumihiutaleita ja väliajat näyttää tekevän jotain yleishyödyllistä työtä.


Huomenna Vaajakosken Uimahallin harjan-nostajaisiin!

Komea elokuva menee tv ykkösellä , Almodovar?Olen nähnyt aiemmin ja edelleen jaksaa kiehtoa, tunteet, värit, elämän vyyhti.

Hyvää yötä!

Marja

Ei kommentteja: