Heips!
Helsingin Sanomissa oli pieni uutinen aiheesta ,miten tuleville sukupolville viestitään maan sisälle kätketyn ydinjätteen tappavasta vaarasta!
On tutkittu ,että inhimmilliset ilmeet ovat pysyneet samankaltaisina jo tuhansia vuosia, kalliomaalauksissa ja muissa säilyneissä kuvissa kauhua, vaaraa ja pelkoa on kuvattu samalla tavoin kuin nykyäänkin, sama ilmiö toistuu apinoiden ja gorilloiden ilmekategorioissa: lautasiksi laajentuneet silmät, kädet kasvojen molemmin puolin, suu auki ja kauhusta jähmettynyt asento.
Nyt on siis tultu tulokseen, että tämä nimenomainen historian ja ajan kestänyt kestoilme , kauhua ja pelkoa kuvaava ilme on paras myös tulevaisuuden ihmisille tai olioille viestimään tappavasta vaarasta, esim nykyinen ydinjätettä kuvaava symboli ei vättämättä avaudu tuhannen vuoden päästä kenellekkään.
Ydinjäte taas pysyy yhtä vaaralisena aina!
Uusi mielleyhtymä syntyy, kun olemme jännityksellä seuranneet ja osaksi kauhulla , palautuuko Norjalaisen taidemaalarin Edvard Muchin varastettu HUUTO -maalaus takaisin Oslon Munch -museoon, mistä se varastettiin pari vuotta sitten oikeastaan kävelemällä sisään ja nappaamalla kassiin museon seinältä- turvatoimina toimi narunpätkä taulun edessä.
Nyt taulu on saatu takaisin-ei kerrota miten - ja teos on uusittujen huipputurvavälineiden suojaamana esillä taas Munch -museossa.
Ja tässä maailmakuulussa taulussa kuvataan kauhun ja pelon ilmettä juuri siten
kuin tulevaan ydinjätteiden varastoon aiotaan varoituskuvaksi laittaa tuleville sukupolville.
VAI EI KUVILLA VÄLIÄ!
Esim inho-, tai Yäk-ilmeinen naamakuvio ei saa ihmistä suojautumaan kuin ehkä nenäliinalla ja pyykkipojalla.
Jännittävää ! Onko tämä nyt sitten semiotiikan osastoon kuuluvaa juttua, ei ainakaan seminologin.
Yksi tuttu kauan sitten kehui , että Tukholmassa on kiva asua, kun voi kulkea ihan synonyyminä kaupungilla.....
Jep , aika synonyyminä sai Jyväskylänssä vasmmistoliiton pj Matti Korhonen ja kansanedustaja Matti Kangaskin viime tiistaina esiintyä jYVÄSKYLÄN kÄVELYKADUN KOMPASSILLA. Ja me muut vasemmistoliittolaiset.
Ei auttanut kovaääninen eikä punainen väri.
Olisivatko politiikot itse - eivät toki nämä kaksi yksinään -vieraanuttaneet kansalaiset politiikasta, joka alunperin tarkoittaa yhteistä asioiden hoitoa - aika pyytettömästi.
Nyt kansanedustjat nostivat omia liksojaan.
Sen sijaan opiskelijat saivat tyytyä jonkulaiseen ruokahätäapuun ja työttömille annettiin 5 euroa kuussa.
Nyt niitataan viimeinen niitti myös taiteilijoiden ja tutkijoiden toimeentuloon , kaavailtu yrittäjäeläkeuudistus tullee kattamaan apurahojen saajat , jolloin apuraha sotumaksujen jälkeen jää 950 euroon kuussa,jolla tulisi elää ja tehdä taide-, tiedetyötä.
Apurahan aikana ei saa olla muuta virkaa tointa.
Nyt tulee kysyntää varakkista taiteilijoiden ja tutkijoiden puolisoista.
Mitä jos löytäisi avarakatseisen ,kulttuurin ja taiteeseen hurahtaneen rikkaan politiikon tai pankkiirin tai teollisuusmiljonäärin.
Hyvän elämän jakautuminen Suomessa on suhteellista.
Kannattaa kattoa kenen kanssa kaveraa entistä tarkemmin- siinä sitä taiteilijan vapautta.Esim apurahat jaetaan isoksi osaksi pärstäkertoimen ja polittisen asennon mukaan.Osa taiteilijoista tosin väittää olevansa kaukana ja pysyvänsä kaukana arkiseta paskasesta politiikan teosta. Myös ulkopuolisena seisominen on kannanotto.
Näkemisiin ja allekirjoittakaa PRO LÄHIKIRJASTO adressia!
Osoite www.lafka.fi/adressi
Marja
9/14/2006
Edit
VANHAMUOTOINEN UUSMUOTOINE
Vapaamuotoista kirjoittamista kuvataiteesta,pohdintoja, kommentteja -,näyttelybongauksia,oman taiteen esittely,piirustuskommentteja
Blogiarkisto
torstaina, syyskuuta 28, 2006
torstaina, syyskuuta 14, 2006
VANHAMUOTOINEN UUSMUOTOINEN NYKYMUOTOINEN
Hei!
Käytiinpä maakunnassa KeuruuullA SATUMAA-KAHVILASSA JA SANTUN TUVALLA JA KAMANASSA.
Käytiinpä Mäntässäkin , hakemassa PESÄT pois.
Samalla sain Mäntän Kuvataideviikoilta 50-vuotissynttärilahjan- he olivat sen kanssa heinäkuun lopulla minua etsineet piilopirtistä Keuruulta , mutta tuloksetta . Näin sitten sain taideteoslahjan Honkahovin pihalla auringon paisteessa Sampolta.
Eilen oli illalla Lohikosken Työväenyhdistyksen järjestämä avoin keskustelutilaisuus Lohikosken kirjastossa lähikirjastojen lakkauttamisista.
Luin sattumoisin Keski-Suomalaisen nettisivuilla käytyä vilkasta lähikirjastokeskustelua ja siellä oli jonkun kehotus tulla sankoin joukoin keksustelemaan ,ajattelin käydä vakoilemassa ja mahdollisesti jotain lohkaisemassa tilaisuudessa.
Minä menin sinne kutsumatta, Henna Virkkunen ei tullut vaikka oli kutsuttu !
Paikalla oli puolisen sataa tulistunutta asukasta.
Sosiaalidemokraatteja valtuutettuja 3 ja Kauko Tuuppainen.
Nyt sana nykymuotoinen on noussut lähikirjastoasiassa tärkeään rooliin ja aiheuttaa hämminkiä, tilaisuudessa puheenvuoroja pitäneet sosiaalidemokraatit valtuutetut Jukka Louhivuori, Jari Blom ja Reijo Laitinen olivat sitä mieltä , että Kirjastotoimenjohtaja Liisa Laatu on ennenaikojaan ja hätäisesti mennyt tiedottamaan Kypärämäen ja Lohikosken lähikirjastojen sulkemisista- heidän mielestään Kaupungin valtuusto halusi säästää kirjastot ja sana nykymuotoisten tarkoittaa siis suomennettuna, että tilalle on tulossa uusi kirjastomalli , joka käsittää pienkirjaston lisäksi mahdollisesti neuvolaa, terveyspistettä, seurustelutiloja, näyttelyitä jne.
Tiloja toimintoihin ei tosin ole , Tilapalvelu on turhaan etsinyt !
Ja Tilapalvelu haluaa luopua nykyisistä kalliista tiloista Lohikoskella !
Tilapalvelu määrittää palvluiden laadullisia sisältöjä tässä kaupungissa enemmän kuin kukaan muu!Mutta politiikkoja sielläkin on huseeraamassa päätöksenteossa.
Valtuutetut eivät pitäneet Jyväskylän Kaupunginhallituksen päätöstä lakkauttaa kaksi nykymuotoista lähikirjastoa Kypärämäessä ja Lohikoskella sulkemispäätöksenä vaan kehittämispäätöksenä ja että uusi kirjastomalli tulee käyttöön ja näin ollen emme voisi puhua lähikirjastojen sulkemisista.
Kansanedustaja Reijo Laitinen vieläpä oli vihaisen sävyinen , ja totesi edelleen lähikirjastojen säilyvän valtuustopäätöksellä auki Jyväskylässä , eikä siis suljeta yhtään kirjastoa!Hän totesi painokkaasti kirjastotoimenjohtajan hätiköineen sulkemispäätöksen kanssa.
Kirjastotoimenjohtaja Liisa Laatu totesi toteuttavansa kh:n päätöstä ja että asianomaiset päätöspöytäkirjat sulkemisista on tehty Elokuun 28.
Ja pöytäkirjat löytyvät kun osaa kysyä oikealta luukulta!
Ja lisäksi sosiaalidemokraatit valtuutetut totesivat että Valtuuston keväällä kirjatotoimelle myöntämä lisäraha 80.000 Euroa on käytössä kirjastotoimessa tänä vuonna.
Kauko Tuuppainen taas totesi , että asiakirjojen mukaan lähikirjastojen kh:n lakkautuspäätökset ovat tosia , samoin että 80.000Euron Valtuuston myöntämää lisärahoitusta ei käytetä tänä vuonna kirjastoimessa lähikirjastojen aukipitämiseksi vuoden loppuun!Kypärmäen kirjaston toiminta lakkaa vuodenvaihteessa ja Lohikosken esitetään jatkuvan kunnes on kehitetty uusi " pienkirjastomalli"
eli Lohikoski sai jatkoaikaa jos kh ja valtuusto sen hyväksyvät!
Pyysin puheenvuoron ja kerroin istuneeni lähes kaikissa kulttuuri-, ja nuorisolautakunnan kokouksissa ja meille lautakunnassa on tullut selvä käsitys ja viesti siitä ,että lähikirjastojen sulkemiset alkavat tänä vuonna Lohikoskelta ja Kypärämäesä ja meille esitettyjen tulevaisuuden suunnitelmien mukaan jatkuvat ensi vuonna koskien taas kahta lähikirjastoa.
Itse olen kaikkien lähikirjastojen säästämisen kannalla.Jo siitä syystä , että pääkirjasto on ruuhkainen paikka jo nyt.Jätettäisiin edes kirjastot peruspalveluina lähelle!
Lasten on hyvä osata kulkea oman lähiön kirjastoon vaikkapa itsekseen ja sen mahdollistavat pienet ja turvallisen tutun reitin päässä olevat kirjastot.
Lapsethan joudutaan kuljettamaan vaarallisen liikenteen takia usein autoilla kouluun , joten hyötyliikunta on olematonta.
Tämä ei ole voinut olla kenellekkään lautakunnassa istuvalle epäselvä viesti!
Samoin kh:n jäsen keväällä minulle heidän kokouksensa jälkeen ilmoitti , että yksityinen tietokonekokoelmatuki lähti pois kaupungin kukkarolta lopullisesti!
-Mutta hän jatkoi, sinä et varmaan pidä siitä ,että kh myös totesi että kirjastotoimelle ei annettakaan tänä vuonna Valtuuston budjettiin lisäämää 80.000Euroa.
Nyt siis on tehtyjen päätösten selvittämisen aika ,onko kyse nykymuotoisesta,vanhamuotoisesata vai uusmuotoisesta lähikirjastosta!Aivankuin YO-kirjoituksissa , näissäkin lopputuloksena häämöttää arvosanat , valtuustopaikka , lautakuntapaikka , kansanedustajanpaikka!
Vielä on kolme kuukautta aikaa saada väärinkäsitykset oiottua ennen budjettivuoden loppua ja uutta lyödään kansiin marraskuun puoleenväliin, Sivistystoimen ( siinä sisällä on kulttuurimenot ) säästövelvoite on 600.000Euroa.
Keväällä ovat Vaalit ! Se vilkastuttaa politiikkojen verenkiertoa ja kielenkantoja ja voihan olla ,että eduskuntavaalien siivittämänä saamme nauttia kaikki lähikirjastoista nykymuotoisina.
Lohikosken tilaisuus päättyi valtuutettujen yhteiseen lupaukseen , että lähikirjastot säilyvät!Kaupungina hallitustakin uhmaten!
HIENO PÄÄTÖS TILAISUUDELLE!
Heips!
Marja
PS.
Yllättävältä
taholta jouduin tuiman paheksunnan kohteeksi.
Yksi 83 -vuotias naishenkilö tuli luokseni ja sanoi ikänsä käyneensä kirjastossa jkeskustelemassa ja kovisteli minua tilaisuuden politistisoinnista - kun pyuheenvuorossani totesin , että lähikrjastoasia tulee vaalien alla politiikkojen sydämenasiaksi yllättäen ja että tässäkin tilaisuudessa tehdään politiikkaa erityisesti kulttuuripolitiikkaa - tosin puolueista ei ollut runsasta edustusta lukuunottamatta demareita.
Mummo nyhti minua hihasta ja oli palavan vihainen!
Minä totesin hänelle että alunperin politiikka on sanana tarkoittanut yhteisten asioiden hoitoa ja on myönteinen asia.
Hän ei rauhoittunut vaan paineli WC:hen . Kirjaston toimihenkilö yritti selvittää hänelle ,että kulttuuripolitiikka on hyvä asia ja että tarkoitus on säilyttää kirjastot poliittisella päätöksenteolla!
Toinen vanhempi nainen pyysi minua lukemaan puolestaan( sanoi olevans ujo)alleviivaamnsaa Truffautin elokuvan Fahrenheitin( 1966) esittelytekstin , jossa sanottiin että samoin kuin elokuvassa poltetaan kirjoja ja suljetaan Suomessa kirjastoja , tällä tavoin ihmisiä on helpompi hallita , kun ne pysyvät tyhminä tietämättöminä!Elokuva esitettiin tällä viikolla.
Että tällaista!

tiistaina, syyskuuta 12, 2006
SIENIEN PUUTE JA KIRJASTOJEN HÄVIKKI!
Metsäsienien puute haittaa porojen kiimaa - porot eivät jaksa sienien puutteessa naida!
Uutinen Lapin Kansassa menneiltä viikoilta.
Minä en edes tiennyt,että porot syövät sieniä, ajattelin,että jäkäliä.
Onhan sekin jonkin sortin sieni!
Aiheuttaakohan sienien puute täällä Keski-Suomen Jyväskylässä aivotoiminnan lamaantumista, luetun ymmärtämisen vaikeutta tai muistinmenetystä, lukekaapa vain Keskisuomalaisen lähikirjastokeskustelua!Puheenvuoropalstalla!Netissä.
Eilispäivästä!
Nelisenkymmentä kuulijaa oli milenkiintoisella luennolla Kirjasaton Minna-salissa maanantaina.
Enmmänkin olisi mahtunut!
Hienoja kuvia,assosiaatioita ja ajattelulle aihetta !
Itse jouduin kesken luennon pompaamaan kolme kerrosta ylemmäs maalausta opettamaan , mutta tunnin ehdin nauttia!
Pitäisiköhän tuo järjestää Taiteilijaseuran Syyskokoukseen hengen nostatukseksi?
Ps Marjo -Riitta Simpaselta oli kirjoitus KAUKANA KAVALA MAAILMA -näyttelystä 10.9 UUTISAPÄIVÄ DEMARISSA!
Näyttely on Saarijärven Museolla vielä 1:een lokakuuta asti.
Eli
11.9.2001 – Kaukana kavala maailma?
Kaupunginkirjaston pieni luentosali
Tarja Pääjoki, FT, taidekasvatuksen assistentti
Teija Isohauta, FM, museolehtori
Kaksi taiteen tuntijaa pohtii turvan ja turvallisuuden tunteen luomista ja esittämistä nykytaiteessa. Tarja Pääjoki tutkii aihetta taidekasvatuksen näkökulmasta. Teija Isohauta käsittelee tilan, ympäristön ja arkkitehtuurin suhdetta turvallisuuden kokemiseen. Luento liittyy Saarijärven museon näyttelyyn Kaukana kavala maailma (11.6.-1.10.).
Kaupungin Valtuuston johdossa on kulttuurivihamielisiä voimia. Pyöräilevä Valtuuston puheenjohtaja Henna Virkkunen säästäisi vain Säynätsalon lähikirjaston-
Ei kai se pyörän vika ole jos.....sillä XXXXXXX kulkee!
Yhteisessä kh:n rintamassa ovat kaikki sivistyspuolueet , vasemmistoliitto, vihreät, sdp, keskusta,kokoomus,kristillliset eli yhtäköyttäyhdistys!
Käykäämme kulttuurin puolustustaisteluun , allekirjoita edes adressi www.lafka.fi/adressi ja pilaa maineesi kulttuurin puolesta!
Kulttuuriterveisin Marja Kolu

tiistaina, syyskuuta 05, 2006
TERVEISIÄ SIVISTYNEESTÄ RAUMASTA! JA SEVETTIJÄRVELTÄ!
hifolks!
Olin Jyväskylän Kulttuuri- , ja nuorisolautakunnan edustajana Raumalla elokuun 22,23,24.
Aiheena ELINVOIMAA KULTTUURISTA ALUEKESKUSTEN ;niiden kehittäminen yhteistyössä alueen kulttuuritoimijoiden kuten kulttuurihallinnon , kaupunkien ja kuntien kehittämistyöryhmien ja kulttuurintuottajien ja tekijöiden kanssa. Alustuksia oli Lapin Yliopiston nuorelta rehtorilta Mauri Yläkotola- hänestä on laaja puffi viimeisessä NYT-liitteessä.
Opetusministeriön ja sisäministeriön grand old leidit olivat napakoita ja tiesivät paljon ja osasivat esitellä asiat selkokielellä.
Muuten jostain syystä seminaari oli
naisvaltainen-------onhan kyse pienipalkkaisesta,ihmisläheisestä elämän alueesta , kulttuurista , jossa osa palkkaa siis katsotaan hoituvan naisten osalta siitä mielihyvästä ,että saa tuottaa kauniita asioita ja tapahtumia lähiyhteisölle.eräänlaista hoivatyön jatketta siis???
Joka tapauksessa kateeksi kävi Raumalaisia- hieno , perusakorjattu , nykyaikaistetulla kunnallistekniikalla varustettu Vanha Kaupunki , jossa on 600 pientaloa eläväisine pihoineen ja avoinna kadulle ohikulkijan katseelle auki.
Lisäksi Raumalla toimii kaksi Taidemuseoa , joissa molemmissa olivat hienot kansainväliset näyttelyt ja molemmissa oli hyvät tilat esitellä nykytaidetta sekä Rauman Taidemuseossa WAKE UP! - näyttelyssä ja LÖNNSTRÖMIN TAIDEMUSEOSSA KIRJAHDUKSIA-taiteilijoiden taidekirjoja - näyttelyssä .
Kaupungin johtaja tervehdyspuheessaan osoitti olemuksellaan ja puheenvuorollaan oikeasti kunniotuksen taiteen tekijöitä ja kulttuuria kohtaan .Illanvietto oli Rauman kaupungin järjestämä Hollmiongin rantahuvilalla ja paikalla olivat Valtuuton puheenjohtjaja ja runsas joukko muita päättäjiä , nautimme Lapskoipihvejä ja muita herkkuja hyvän viinin kera , ohjelmakaan ei ollut tyypillistä pönötystä vaan nuorista miehistä koostuva GAY-kuoro lauloi upeaäänisesti Raumalaisia juomalauluja ja muuten riehakkaita laulelmia!
Rento ja hilpeä tunnelma jatkui yökerhossa, jossa esiintyi LOS TUMPELOS- bändi , jossa kukaan ei kuulemma osaa soittaa mitään!. No Sinne en enää jaksanut , jalat sanoivat että stop! Ja keelahdin hotelli Vanhan Rauman ylelliselle parisängylle ja aamulla olin iloinen päätöksestäni mennä ajoissa pehkuihin , sillä sain nauttia aamukahvia Rauman Torin Pystökaffessa kaupungin tarjoamana.
Luennot ja puheenvuorot käsittelivät myös Rauman seutua:
Muistutettiin , että Raumalla työttömyysaste oli 90-luvun laman aikana 22% ja he , raumalaiset päättäjät sensijaan että voivottelemaan alkoivat ,ryhtyivät Raumalla heti miettimään kurssinkorjausta ja yhteistyötä alueen kuntien kanssa ja vetovoimaisia yrityksiään kuten meriteollisuus, metalliteollisuus ja niin voimat ja äly yhdistämällä Rauma sai työttömyyden alle 10% ,jota se on nytkin ja yhteistuumin oli päätetty pitää huolta myös kaupungin ja alueen sivistysimagosta eli kulttuurilaitosten elinkelpoisuudesta , ei suinkaan lähdetty niitä kutistamaan kuoliaaksi.
Raumalaiset ovat aina lähteneet merille jo 1400 -luvulta ja tutustuneet uusiin kulttuureihin ja tuoneet vaikutteita kotiväelle aina Egyptiä myöten - , niinpä kielikin on sukúa virolle, ruotsille , englannille ,saksalle .
Eikä sitä ulkopaikkakuntalainen hevin ymmärrä lainkaan. Mutta aina on siis lähdetty merta edemmäs kalaan kauas mutta maalla sisämaahan on päästy korkeintaan Lavialle asti!
Niinpä Raumalaiset ovat identiteetiltään vahvoja ja ylpeitä omista juurista ja siitä varmaan johtuu vahva kulttuurin kunnioitus ja sen säilyttäminen osana arkea!
Kirjahduksia -näyttelyssä loistivat meidän kaikkien tuntemat vielä elossa olevat suomalaiset jo klassikot kuten Kapa, Ismo Kajander , Karel Kunc.
vielä ehtii kokemaan näyttelyn !
Siis pakosta joutui vertailemaan meidän Jyväskyläläisten taikinamaisen apean tuntuista museopolitiikkaa!
Jotain radikaalia täytyisi tehdä, esim, että Taidemuseo muuttaa takaisin Alvar Aalto-museolle ja museot yhdistävät resussejaan ja markkinointia todella ihan uudelta konseptilta.
On hyvä päästä kulttuurilautakunnan jäsenenä tällaisiin tilaisuuksiin , joissa todella voi saada tietoa ja mallia toisenlaisesta, verevästä kulttuuritoimen työskentelystä ja lisäksi saimme virallisen ohjelman aikan kuulla hyviä valtakunnalllisesti mielenkiintoisia hankkeita eri puolilta Suomea.Jospa ne yltävät uudet tuulet Keski-suomeenkin. Ministeriöt lupasivat tulla paimentamaan kullttuurin toimijoita ja suunnitelijoita tänne lähiaikoina.
Seminaareissa käynti lisää omia vahvuuksia " päätöksentekijänä" , mikä välillä kun liikaa pyörii yhden ympyäräkehän sisällä , tuntuu tosi ahdistavalta. Ikäänkuin mitään todellista ei saisi sanoa , tehdä.
Näytösluontoista on vaikuttaminen kuin entisajan Neuvostoliitossa. Jännittävää kuinka demarit ja kokoomus ovat kuin yhtä puoluetta tässä kaupungissa.Sopimukset pitää.
Osa vasemmistoliitonkin päättävissä elimissä on yhteiskuntaeliitin pyörteissä unohtanut etuosan vasemmisto ja nojaa sanan jälkimmäiseen osaan liittoon.
Viime viikolla irrotauduin kertakaikkiaan kaikesta ja marssin Kolttasaamen alueelle Sevettijärvelle patikoimaan.
Siellä Lapin luoja oli meille armollinen ja saimme nauttia joka polun varrella suuren suurista, makeista mustikoista, Harjuksista iltapalana ja Taimenista päivällä.
Ja majapaikassa lopuksi poroa käristeenä, kiusauksena , pyöryköinä.
Lopuksi kävimme Kolttasaamelaisten piskuisessa museossa ja tuhlasimme perinteisesti mummojen kutomiin sukkiin ja lapasiin kymmeniä euroja ostokoriin sujahti myös Kolttasaamelaisten oman kuvakirjaan MATTI SVERLOFFIN SUENJELIN - SAAMELAISTEN PERINTÖ!
Suosittelen aluetta niille kyynisyyden ja luonnon oikean olemuksen unohtaneille , jotta palautuisi mieleen miksi olemme täällä aikamme!Ja mitä tarkoittaa hyvyys ja kauneus, ihmisyys ja kulttuuriperintö!Ja sivistys.
Kolttasaamelaisten yhteiskunnan alkulähdettä ei voida tarkoin tieteellisesti määrittää ,on vain olettamuksia.
Selvää on että tämä pieni heimo on asuttanut jotain eteläisempää aluetta aikoinaan.
Kuolanniemen , Äänisen, Petsamon ja Näätämön alueelta löytyy tutkimustietoa jo 8000 vuoden takaa - siis ennen ajanlaskumme alkua!
Kohtaamisiin!
Marja
PS Huhtasuon kirjastossa on tehty merkittävä löytö : PRO LÄHIKIRJASTO ADRESSIKIRJA , joka oli kadoksissa runsaan viikon , löytyi, virkailija löysi kirjan lehtikaapista, joka on päivittäin käytössä!
Nyt nimiä kirjaan Huhtasuolla!
MAINOS!MAINOS!MAINOS!
Kirjahduksia – taiteilijakirjanäyttely
on sana on kuva on muoto on ääni on väri on liike on sana on kuva on ääni on muoto
Lönnströmin taidemuseo
10.06.2006-24.09.2006
Näyttelyn verkkosivusto:
http://www.lonnstromintaidemuseo.fi/kirjahduksia
Lönnströmin taidemuseon Kirjahduksia –näyttelyn aiheena on taide, jossa kuva ja sana yhtyy. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut suuria muutoksia tiedon välittymisen tavoissa. Sanoja ja niiden muodostamia mielikuvia risteilee yhä enemmän katumainonnassa, televisiossa, bittiavaruudessa ja lehdissä. Maailma on pienentynyt, kielet sekoittuvat toisiinsa, visuaalinen kuvatulva puskee eri kielten kirjaimia ja kuvakirjoitusta verkkokalvoillemme. Internet tiedon ja viihteen lähteenä on ravisuttanut kirja-esineen asemaa: vai onko? Olemme saaneet seurata runouden nousua. Taiteilijakirja on taas ajankohtainen.
Taiteilijakirja on käsintehty uniikkikappale, keräilijän fantasia; tai se on aktivistien underground-painate, jonka jakelu tapahtuu kädestä käteen, joka ottaa kantaa ja pyrkii vaikuttamaan. Taiteilijakirja on kirjoista tehty veistos tai kirjaimia vilisevä animaatio. Runo-installaatio tai arkistolaatikko. Henkistynyt intiimi harvinaisuus tai maailmanmenoon kiihkeästi reagoiva kuvatykitys. Taiteilijakirja on poliittinen, poeettinen, henkilökohtainen ja kansainvälinen taidemuoto.
Kirjahduksia –näyttelyyn osallistuu noin 70 taiteilijaa eri puolilta maailmaa. Näyttelyn painopiste on kansainvälisessä nykytaiteilijakirjassa ja kirja-installoinneissa, mutta myös historiaa loihditaan esiin. Oman typografisen teoksensa muodostaa Jenni Erkintalon suunnittelema näyttelyn dada-vaikutteinen grafiikka.
Näyttelyn yhteydessä on avattu uusi museoshop, josta voi ostaa näyttelyyn liittyviä kirjoja sekä raumalaisia Hannas-tuotteita.
Näyttelyn suunnitteluun ja toteutukseen ovat tekijöinä ja neuvonantajina osallistuneet: Tatjana Bergelt, Taneli Eskola, Kati Kivimäki, Emmi Martin, Maarten Patteeuw, Alan Prohm, Arja Roivainen, Kristiina Wallin.
Näyttelyn taiteilijat ovat: KristofferAlbrecht, Mette Ambeck, Frans Baake, Tatjana Bergelt, Biblioteko (Silja Ahola, Leena Nylander, Marja Purto, Anu Torikka, Arja Valkonen-Goldblatt), Sarah Bodman, Koen Broucke, Inge Bruggeman, Linda J. Douglas, Taneli Eskola, Allan & Marryam & Tizzi Fib, Hiroko Fukumoto, Akseli Gallen-Kallela, Petra Giacomelli, Sabine Golde, Jordi Guaridor, Kaisaleena Halinen, Karen Hanmer, Marko Hellman, Kari Holopainen, Eeva-Liisa Isomaa, Juha Joro, Ismo Kajander, Olof Kangas, Martti (Kapa) Kapanen, Mikhail Karasik, Shoji Kato, Eija Keskinen, Vera Khlebnikova, Cia Kiiskinen, Kaija Kiuru & Juha Siro, Karen Kunc, Elina Merenmies & Markku Paasonen, Tuula Moilanen, Kirsi Neuvonen, Liisa Oksanen, Ch´i Pai-Shih, Jyrki Parantainen, Rachel Ramirez, Kati Rapia, Alexander Reichstein, Cia Rinne, Jenni Rope, Catarina Ryöppy, Riitta Rönkkö, Elina Saloranta, Pentti Sammallahti, Pirkko Siivonen, Eugene Strelkov, Irma Tonteri, Eija Tähkäpää, Marjukka Vainio, Ilona Valkonen, Sándor Vály, Senja Vellonen, Kristiina Wallin & Juha Valkeapää & Niina Hartikainen, Matthew Webb, Peter Wiklund, Emna Zghal, Wolfgang Zurban. Kustantamoista esittäytyvät mm. Edite Alain Buyse, Éditions Atelier Clot, Éditions Atelier Devreux-Gerbaud, F. Despalles éditions, Kharmsizdat, Musta Taide, NaumBookArt. Näyttelyssä on myös Visuaalisen runouden osuus.
Verkkosivustolla näyttelyn taiteilijoiden esittelyt ja mm. seuraavat artikkelit: Alan Prohm (visuaalinen runous), Emmi Martin ja Pirjo Lipasti (Rikhardinkadun kirjaston taiteilijakirjakokoelma), Tatjana Bergelt (taiteilijakirjan kansainvälinen historia ja luokittelut), Taneli Eskola (valokuvataide) ja Eija Keskinen (taiteilijakirja taiteilijan näkökulmasta). Verkkonäyttelyn on toteuttanut Maarten Patteeuw.
TAPAHTUMIA
RUNOILTA Eino Leinon päivänä 6.7.
Markku Paasonen, Juha Siro, Kristiina Wallin
lukevat runojaan ja kertovat Kirjahduksia -näyttelyssä olevista töistään.
23.7. Kamarimusiikkikonsertti
Soineli Suomela, oboe
Päivi Viitanen, harppu
Kati Kivimäki
p. 02-8387 4722
kati.kivimaki@lonnstromintaidemuseo.fi
Arja Roivainen
p. 02-8387 4721
arja.roivainen@lonnstromintaidemuseo.fi

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)