Blogiarkisto

tiistaina, marraskuuta 03, 2009

ESTEETTÖMYYDESTÄ KULKEMISESTA KOHTAAMISESTA

Esteettömyys on muotisana siinä missä voimaanuttaminen , kotouttaminen.
Sukulaissanoja äänettömyys,ulkoiluttaminen, jalkauttaminen, simputtaminen, humauttaminen.

Suomessa on totuttu luottamaan kanssaihmisiin; emme aitaa omakotitalojen pihoja, pankkiin voi mennä ilman turvatarkastusta samoin verovirastoon , Kansaneläkelaitokseen , Työvoimatoimistoon.
Työvoimatoimistossa on jonotusnumerot - virkailijoita saa tavoitella ovella , samoin on verotoimistossa.

Menin asioille kaupungin kulttuuritoimeen kesällä.
Ulko-ovesta pääsee kadulta aulaan.
Aulasta ei voi suoraan rientää ylempiin kerroksiin vaan on ilmoitauduttava aulavahdille, joka istuu sinisessä virkapuvussa lasikopissa.
Jos hän ei ole paikalla, on kopin luukulla lappu, jossa lukee palaan pian- odota.
Kopin edessä on mukavan näköisiä istuimia, pöytä, avara näköala kadulle.
Saapuessani aulavahti ei ollut läsnä.
Hetken kuluttua aulavahti palaa koppiin ja tiedustelee asiaani jatkaen kyselyä mihin virastoon ja kenen kanssa olen sopinut tapaamisen.
Hän kertoi, että ketään ei varmaan ole enää paikalla kun kesälomat alkoivat juuri ja viikonloppu - Vastasin , että olen soittanut ao virastoon ja siellä varrottaan minua ja kyllä olen tietoinen , että asiakirjoja allekirjoittava johtaja on lähdössä tai lähtenyt lomalle, mutta minua odotetaan yläkerrassa.
Aulavahti ei vakuutunut vaan ryhtyi soittamaan yläkertaan ja tavoitti virkailijan ,keskusteli hetken hänen kanssaan , sulki koppinsa ja lähti kanssani yläkertaan hissillä.
Saattoi minut oikeaan kerrokseen.
Kysyin, miten pääsen ulos talosta asiointini päätyttyä , kun on kesäaika- hän totesi ,että vain hissillä pääsee , portaikkoon voi jäädä suljettujen ovien väliin loukkuun.Joku oli jäänyt ja tunnin ajan yrittänyt soittaa avaajaa!Kunnes oli lopulta joku tullut ja päästänyt suljettujen ovien takaa vapauteen.

Ystäväni oli käynyt samassa virastossa asialla toimittamassa ihan talviaikaan ja virka-aikaan tarpeellisia lomakkeita varojen siirtoa varten. Hän oli yrittänyt puhelimella tavoittaa viraston henkilökuntaa , mutta ei ollut onnistunut.
Taas aulavahti oli tiedustellut perinpohjin ketä ja miksi oli ystäväni tullut ko virastoon.
Ja saattanut ystäväni hissillä yhdessä ylös ajaen viraston ovelle ja todennut hissillä poistuessaan ystävälleni, että alas voi tulla sitten itsekseen!
Nauroin koska tilanne vaikutti Gogolmaisen koomiselta.
Hienoa ajatteli ystäväni - tähän on tultu - kuinka onkaan kynnys madaltunut virastokäynnille -ELÄKÖÖN VAPAA JA ESTEETÖN KANSSAKÄYMINEN JA VUOROPUHELU

Toisen kerran menin hakemaan sovittua esineistöä kaupungin virastosta ja ovella soitan ulkona kelloa, jolloin ritilä summerin yläpuolella alkaa puhumaan ja tiedustelee koneäänellä : Kuka siellä , ketä tulet tapaamaan ?
Vastaan nimelläni ja ovisummeri pärähtää ja pääsen sisään metallisesta ovesta, josta puolet on vahvaa, lasia.
Astun aulaan ja taas ovi, tällä kertaa läpinäkymätön,metallikehyksinen lasiovi. Soitan ovikelloa ja ovi aukeaa suristen. Käytävällä tulee henkilöstöä vastaan kysyen onko sovittu tapaaminen ? Kenen kanssa?
Vastaan, että jumalan kanssa. Hatutti jo.

Enpä tiedä. Outo olo jää summereista, kyselyistä, etäänyttäminen on tehokasta vallankäytön osoitusta.
Nyt puhutaan paljon avoimuudesta.
Miten se ilmenee yhteisössä - kaikki läsyttävät suut silmät täyteen BB-talotyyppistä ihmissuhdepaskaa ja politiikassa on sumuttamisen ja muunnellun totuuden malli ollut käytössä jo pitkään.
Parasta lisätä itselle kunnon teflonnaamari ulkoilessa ja virastokäynneillä ettei tunnisteta ilman lupaa.
Maailmako muuttunut esteettömäksi.
Ei se hokemalla esteetön, esteetön, esteetön muutu
Täytyy jotain muutakin tehdä.



HUPAISAA vai HIRVEÄÄ?

Marja

Ei kommentteja: