Hei!
Luonto kompensoi olotilaani; räkä nenässäni yhtä ehtymätön luonnonvara kuin kulttuurilautakunnassa käytetty retoriikka päätösten puolesta.
Nyt kyllästyin ja soitin Jyväskylän kaupungin parhaiten palvelevaan yksikköön eli Kyllön Terveysasemalle ja sain ajan klo 14.05. Silloin voi mennä Terveysasemalle ja lunastaa rullasta vuoronumeron.
No , sillä välin sain tiedon kulttuuritoimesta, että 15.3 kokouksen pöytäkirja on
valmis allekirjoitettavaksi.( Minut oli määrätty pöytäkirjan tarkastajaksi tällä kertaa) Siispä sinne, että pääsevät sitten asianosaiset nauttimaan työskentelyapurahoistaan mahdollisimman pian.
Eriävä mielipiteeni kokouspöytäkirjan yhteen avustuspykälän kohtaan tulee toimittaa samalla kirjallisena liitteeksi.Ajattelin , että käytän kulttuuritoimen tietokonetta kirjoittaakseni eriävän mielipiteen.Siellä todettiin,että ei ole varaa ylimääräisiin koneisiin!Ollaan niin varattomia.Siis kulttuuritoimessa.
Onneksi kansakoulussa opettettu kirjoitustaito ei ollut päässyt pahasti ruostumaan , joten eriävä mielipide kirjautui ihan kaunokirjoituksella.Eikä tarvinnut lähteä kotiin kirjoittelemaan asiakirjaa
Kulttuuritoimistossa totesin , että päätösasiakirjaan oli kirjattu virheellisesti yksi avustuspäätös. Kulttuuritoimessa oli vain kanslisti paikalla ja hän totesi,että kulttuuritoimen tietokoneohjelma antaa päätöksissä vain 2 vaihtoehtoa ja tämä kolmas vaihtoehto on koneelle tuntematon. Kulttuuritoimenjohtaja sattui olemaan palaverissa muualla ja minulla sitten odotti terveyskeskusaika klo 14.00 , joten jätin pöytäkirjan tarkastamisen kesken ja pyysin ottamaan yhteyttä kunhan asinomainen päätös on korjattu vastaamaan lautakunnan päätöstä.
Pöytäkirja tulee nettiin allekirjoitusten jälkeen!Linkki löytyy kaupungin etusivulta.
Antakaapa palautetta!
Kulttuuritoimelta porhalsin terveyskeskukseen mukana kilo luettavaa ja kahviraha taskussa.Nyt on influenssa-aalto ja jonossa on kymmeniä ajattelin,parasta varautua hyvin.Mukava svetari yllä ja kärsivällinen mieli alla.
Olinkin ihan suu pyöreenä kun jonossa ei ollut ketään ja ne muutamat ketä terveyskeskuksessa oli katsoivat kuin kotonaan rauhassa tv:tä kahvikuppi kädessä.
eikä ihmettely tähän loppunut: kun lähestyin jonotusnumerolaitetta, vastaanottokopista riensi valkoisessa takissa vastaanottovirkailija hymyillen, ehti ennen minua nykäisemään kaksi numerolappua, johon minä totesin, että pitääkö teidänkin napsia lappu , ennenkuin voitte mennä töihin !
Eeeeeehei ,hymyili vastaanottovirkailija ja ojensi minulle toisen lapuistaan sanoen, että ota sinä tuo minä otan tämän toisen ja meni sitten tiskin taakse.
No niin tulehan tänne ja nimi oli, sanoo hän edelleen hymyillen.
Eikö täällä pitänyt olla tuntien jono?
Eipä nyt ole, jono katosi jonnekin , varmaankin lepäilee ja odottaa viikonloppua jossain- jatkaa virkailija hymyillen.
Tuntui ihmeelliseltä ja oudon normaalilta. VAU
-Ei tämä ei ole unta-
Kymmenessä minuutissa olin lääkärin tutkittavana.
Lääkäri totesi , että elimistööni ei ole pesiytynyt räkäkaivoa ja että selviän ottamalla iisisti muutaman päivän-Saan tehdä kevyitä kotihommia ja suorittaa pientä aivotoimintaa.Eli viikon päästä pitäisi olla jo puhtia taas.Sain luvan levätä.Ihan paperilla.
Jos on epäonnea toisaalla on onnea kahtaalla, vai miten se meni?
Lisää epätodellista elämää tältä kaksiulotteiselta planeetalta. Jyväskylästä.
Räkäistä torstaita tasapuolisesti kaikille!
Marja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti