Blogiarkisto

torstaina, maaliskuuta 24, 2005

Vihreä mies kipuaa Harjulla!

Hei!


Aloitin aamun rivakasti klo 7.00. Pitkään olin suunnitellut käyntiä Mielipaikoillani.
Onhan se jopa teemana julkiselle taideprojektillemme tänä vuonna.

Kohti Harjua siis. Harjun portaat ovat siitä oudossa paikkaa että sinne ei noin vaan poiketa. Lisäksi Harjun editse kulkevalla Yliopistonkadulla liikennnemäärät ovat yhtä kunnioitettavia kuin Keskus-sairaalantiellä.

No aikaisin Kiirastorstaiaamuna on rauhallisempaa ja parkkipaikkoja runsaasti.
Harjun portaat kuuluvat talvikunnossapidon piiriin. Niinnpä portaat ovat jäättömät ja hiekoitetut.

Komeat graniittiportaat vievät kohti korkeuksia , Hongien latvojen liki-Harjun portaiden kiviseinämät ovat patinoidut sammalleella kauniisti ja näkymä alas Jyväs-järvelle on huikea- tulee mieleen Marko Tapion pieni kirja enkeli Lensi Ohi,jossa 60-luvun Jyväskylä ja Harju ovat romanttisten ja jännittävien tapahtumien paikkoja-

No pääsin ylös lähelle taivasta ja vesitornia!
Katsoin toiselle puolelle Harjua lopuksi ja siellä oli portaikko myös , muttei Talvikunnossapitoa- mikä iloisesti ilmoitetaan ALTEK:n punakelta-kyltillä.Skeittaajat olivat kyllä lasketelleet kaiteen kiiltäväksi ja mäen kaljamalle.

Puolivälissä rinnettä pieni vihreään ulkopukuun pukeutunut vanhus sauvojen kanssa yrittää ylös. Ukko on ihan mutkalla kaiteesta roikkuen alaviistoon. Jalat lipsahtelevat ja nousu näyttää extremeltä. Missä MTV:n Robinsonien kuvaajat nyt ovat!???
Suomalainen mies täällä uhmaa harjua ja fysiikan lakeja!
Mies pääsee ylös lopulta ja kehuu, että yksi päivä ote lipesi ja hän valui puolivälistä takaisin. Juttelemme tovin liikunnan vaarallisuudesta ja varusteista ja ihastelemme maisemaa ja laskeudun alas Yliopistonkadulle kohti seuraavaa mielipaikkaa.Postia.

Ajelen Postiin ja palautan kuvataiteilija Anni Rapinojalle Hailuotoon hänen juhlahuivinsa.Kultaa ja mustaa. Tuli lainattua juhlallisuuksiin Oulussa kun teokseni virallisesti julkistettiin ja samoin vihittiin Oulun uusi sairaala.
Huivi riitti koristeeksi - oli mulla tietty muutakin yllä , mutta ylellisyysosaston täydensi Annin huivi, jonka nyt palautan pestynä ja silitettynä.

Postissa on muuttunut niin tarkaksi systeemit ,että kirjeet pitää sentilleen mennä tietystä vormusta läpi , että on se ja se taksa. Huivi just ja just meni.
Huomenna Pitkänä Perjantaina jatkan mielipaikoita!

Pitäkää Huiveista kiinni ja vetäkää Mämmiä ei Mömmöä!

Marja

Ei kommentteja: