Blogiarkisto

perjantaina, huhtikuuta 28, 2006

SHIMASTA VHIELÄ!

Heips!

Vappuna täytty olla itse tehtyä simaa -ei laitettua eikä pantua, vaan tehtyä!

Niin laitoin vanhasta tottumuksesta 8litran ämbäriin simaa tulemaan: sitruunan kuoria ohuena siivuna ja sitruunan lihaa ja vettä kuumana ja fariinisokeria!

Mutta pullotuksen aika kun koetti -ei ollut pulloja -ei tyhjiä,ei täysiä-olen asunut niiin lyhyen ajan ja aika kuivaa aikaa on näköjään ollut!

Oli perjantaiaamupäivä -alhaalla pihalla naapurin pojat lastasivat autoa perjantaipulloa varten- riensin pihalle ja sain eurolla 6 litran leijonviinapulloa!
Poikia nauratti kun myivät tyhjiä viinapulloja Vapun alla Takakontista!

Että Klaaria Valburin päivää itsekullekin!

Heips!
Marja

torstaina, huhtikuuta 20, 2006

MADAME BUTTERFLYN KAMPAUS!

HEIPS!

Nyt se onkoettu ; tein elämäni ensimmäisen taidelainaamosopimuksen.Päässä heiluu ja jaloissa heikottaa. Nipsumainen olo.

Oli mahdotonta olla hankkimatta kuvanveistäjä
Eila Minkkisen teosta MADAME BUTTEFLYN KAMPAUS- siinä on pehmeää, japanilaista
, eroottista ja syvää mustaa.Kolme kertaa kävin tarkastamassa teoksen tenhoa!
Ja nyt oli päätöksen aika.Tosin koko ostohintaa ei ihan ollut näppiin latoa!

Kävin juuri taiteilijan kanssa sopimassa kauppaa hänen purkaessaan näyttelyä.
Puhumalla kauniisti sain sopimuksen aikaan.

Galleria Becker näyttelytilana osoitti taas kerran venyvyytensä nykytaiteen esittelytilana; Eila Minkkinen toi mukanaan omat veistosjalustat, jotka olivat korkeahkoja ja sijoitettu diagonaalisesti näyttelytilan.

Teoksia yhdistävä tekijä on Minkkisen kehittämä, omaperäinen ja ainutlaatuinen kuparintyöstötekniikka, lopuutuloksena teokset ovat lehteviä, pyöreitä ja suippuja ,ryppyisiä ja liplattavia - värien skaalautuessa noenmustasta purppuraan ja caputmortuumin värisävyihin, punaisia säestää kuparin patinoitunut vihreä eri tummuusasteina.

Välillä seinillä olevissa reliefeissä hohtaa keltainen kultaoranssi- syntyy illuusio kevyestä, sifonkimaisesta, läpinäkyvästä, hauraasta.
AAAAAhhhh!
Ei löydy enempää onomatopoeettisia sanoja.

Näyttelytila rakentui yksittäisisistä veistoksista , mutta materiaalien ollessa sama lehteväksi taipuva kupari ja kuparilanka , teokset muodostivat moniosaisen tilateoksen minun mielessäni , nyt minulla on osa tuota hienoa tilateosta seinälläni.

Nyt ymmärrän taiteen kerääjien huumaa ja intohimoa hiukan!
Siitä saa kiksejä ,jotka kestävät kauemmin kuin promillekiksit tai kulttuurilautakuntakiksit tai hiihtokiksit!

Kukahan antaisi minulle pari milliä , voisin koota kokoelman MIELIKUVIA oikeasti
kokosinhan kokoelman jo Mänttään Kuvataideviikoille 2000.

Revitellen kohti Perjantainta!

Ja tänään jännitävään Laukaaseen taas kokemaan josko seiniä kaatuu ja leikitään HarryPotteria ja huispausta ; miten mennään seinän läpi sisään !Tavataanko jästejä?

tai onko kattopalkit ehjiä ala-asteella , missä ollaan oltu tekstiililuokassa evakossa !

Mutta maalarit ovt tunnetusti joustavaa väkeä.
Ja mielikuvitusta riittää tilaratkaisuissa, mutta työsuojelulaki koskee meitäkin eli ihan kaikkeen ei pidä suostua.
Niin ja vessassa käyvät kuvataiteen harrastajatkin!

Tsau!

Marja

MERKITTÄVIÄ HUOMIOITA!

Satoi vettä.
Sataa vettä.
On yö.


Viime yönä olin ostamassa Kramsunkadun taloja- entisiä Jussilan leikkikalutehtailijan taloja; varsinkin punainen talo oli houkutteleva , mutta talo on lahotettu niin pystyyn , etten ymmärrä mitä museoviraston suojelulla¨onmerkitystä.
Unesta kehittyi varsinainen kauhuelokuva, johtuis järkytyksestä kun kaunis talo haisi sisältä homeelta ja mm keittiöön oli tehty "lelu" -remontti.Paneelit maalattu valkoiseksi ja keittiön kaapistot yms. meikkausta suoritettu,
yläkerrassa ei ollu niin voimakas homeenhaju kosteuden haju!
Makuuhuoneissa oli hienot , ruskeat paneeliovilla ja laatikostolla varustetut kaapit, ei erottunut muuten kuin saúmoista!
Eleetön ja hieno ratkaisu.

Siinä olisi ollut upea talo katettuine kuisteineen ja työskentelytilat .....mut nyt taitaa saada maatua tuohon!



Olin käymässätoisessa talossa työskentelevän Teija Isohaudan toimistossa ja samalla siis katsastin kaupungin myytävänä olevia kulttuurikoteja!


Öitä!

Marja

maanantaina, huhtikuuta 17, 2006

3 MOTTIA HALKOJA JA HANKIAISILLA VAUHTIA!

HAA!

Nyt nekin on testattu nimittäin Ruotsin armeijan umpihankisivakat-niitä myydään
maximakasiineissa ympäri maata 20 euroa pari-
No tänään oli siis Kuopiossa järvellä aamulla kovat hanget eli hankiaiset ja aurinko paistoi ja kiidimme pitkin valkeaa ihmettä klo 9.00!Päivällä vesi nousee jäälle ja aurinko pehmittää lystin !

Sen jälkeen pinottiin kolme mottia rannalta kaadetuista ja pilkotuista männyistä klapuja kuivumaan kaarevaan pinoon rannalle ......sitten maittoikin jo lepo pitkin pituutta hirvikeiton jälkeen Väinö-kissan vierellä!
Huomenna alkaa taas arkinen ähelllys....aamusta opiston näyttelyn ripustus Kirjastolla.

Kituutetaan taas seuraavaan juhlaan eli Valpurin päivään!

Marja

lauantaina, huhtikuuta 15, 2006

HAKU PÄÄLLÄ!

HEIPS!

Kulttuuri-,nuorisolautakunnan asialistoilla on ollut tänä vuonna kaksi tärkeää viran hakua käsiteltävänä; kaupungin museotoimenjohtajan virka sisäisenä hakuna( joka ei ole nykyaikaa-parempi olisi hakea valtakunnallisena hakuna)
ja kaupunginteatterin johtajan virka- nykyinen teatterinjohtaja Aila Lavaste luopuu viranhoidosta kesken kauden syystä että teatterin taiteellinen ja taloudellinen johtaminen on kuntien nykyisessä taloudellisessa tilanteessa käynyt hänelle pitkän kauden aikana ylivoimaiseksi!
Näyttää olevan talous olevan luovilla aloilla tiukilla pienistä suuriin tekijöihin!

Olen kultturi-,ja nuorisolautakunnan valitsemana molemmissa valintatyöryhmissä jäsenenä.Teatterin henkilökunnan esdustus on ollut työryhmässä.Lisäksi museoiden henkilökunnan kannanototovattulleet lautakunnan jäsenille tiedoksi.

Olemme kokoontuneet käsittelemään virkojen edellyttämiä pätevyysvaatimuksia ja hakuilmoituksia-käyneet läpi ehdokkaita, haastatelleet hakijoita ja päivitelleet samalla vaatimusten ja palkan suhdetta!

Kuka ottaa vastuun Taiteellisesta menestyksestä ja sovittaa isot laitokset kuntatalouden uusiin , koviin vaatimuksiin samalla säilyttäen teatterin ja museotoiminnan laatuvaatimukset , taiteellisen tason ja erityismuseoiden aseman maakunnassa?Uusia toiminamalleja ja yhteistyökuvioita on etsittävä ja käytettävä!

Museotoimen johtajan paikkaa haki 4 hakijaa ja haastattelujen jälkeen työryhmä päätyi yksimielisesti esittämään filosofian lisensiaattia ,vt taidemuseonjohtajaa Päivi-Marjut Raippalinnaa Museotoimenjohtajaksi.

11.4.2006 kokoontunut nuoriso-, ja kulttuurilautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä työryhmän esityksen.
Nyt kaupungin museotoimella on johtaja!Pitkän epätietoisuuden ja tilojen setvimisen jälkeen henkilökunta voi keskittyä lopultakin tärkeimpään työhön ,näyttelytoiminnan järjestämiseen ja tutkimus- , ja esittelytyöhön erityismuseoissa.

Kaupungin teatterin johtajan hakuaikaa päätettin jatkaa pätevien hakijoiden puuttuessa eka haulla!
Maassa on useita isoja teatteritaloja etsimässä samalla tavoin valovoimaista , pätevää, henkilöstön hallintoon kykenevää joukkueenjohtajaa!

Aikaa ei ole runsaasti , nykyinen johtaja poistuu pestistään elokuussa 2007.
Teatteri suurena laitoksena tarvitsee ohjelmiston suunnittelua jo vuosia eteenpäin ,joten uusi johtaja olisi löydyttävä piakkoin!

Kaupungille plussaa siitä, että saamme kulttuuri-,ja nuorisolautakunnassa ammattimaiseti etsiä ja valita hakijoista parhaat,ettei sotketa esim politiikkaa tai muuta kähmintää valintoihin!
Tämä on demokratiaa, että pientenkin puolueiden asiantuntijajäsenet saavat vaikuttaa !


Niin ja koska olemme myös nuorisolautakunta kokouksessa vierailivat 6 nuorta NUORTEN FOORUMISTA esittelemässä Nuorten Foorumin asioita ja toimintatapoja.

Nythän on vastikään laissa turvattu nuorten osallistumismahdollisuus kuntien ja kaupunkien päätöksenteossa eli kuhunkin lautakuntaan on nuorilla mahdollisuus saada puhe-, ja läsnäoikeus edustajalleen!

Mikä tarkoittaa että nuoret voivat suoraan vaikuttajille tuoda valmiiksi ajatellut epäkohdat ja suunnitelmat parannuksista esim nuorisotilojen ja koulutuksen suhteen.
systeemi toimii jo Kuopiossa, Tampereella ja Turussa.

Valtakunnallisia kokoontumisia on jo ollut!Ja Jyväskylässälilki 200 aikuista ja nuorta oli ensimmäisessä Foorumissa mukana.
Nyt kokouksen valitsemat toimijat esittäytyivät päämäärineen meille vaikuttajille.

Myönteistä , että vaikuttamisen mahdollisuus todella annettaan nuorille ja että näin saamme yhteiset asiat sekä kaupunki- , ja kuntapolitiikan kiinnostamaan seuraavia sukupolvia!
Ehkäpä kauan itketty äänestysvilkkauden aleneminen loppuu ja uurnille ryntäävät eri vaihtoehtoliikeiden ja yhden asian liikeiden edustajat ehdokkaineen ja ummehtunut puoluepolitiikka saa vastustusta ja joutuu uudistumaan elämälle läheisemmäksi !

Aurinko repäisi taas säteensä valaisemaan ja nyt pihalle!

Kärsikää Hyvät Ihmiset !
Se Kaunistaa !

Niinko Kylymä kahavikin!

Marja










Elämme jatkuvassa murroksessa ja rakennemuutoksessa ja kaikkien oleminen ja osaaminen kyseenalaistetaan koko ajan!Meillä on kuitenkin rauha maassa,välillä tuntuu pessimistisimpiä puheita seuratessa, että eletään kuin just sodan jäkeistä aikaa! Vaan maa on vauraampi ja vaakaampi kuin koskaan- taloudellisilla voitoilla ei kuitenkaan ole isänmaallisia tunteita ja omistajat sijoittavat rahat muualle kuin Suomeen.Ja siirtävät tuotantolaitokset paremmin voittoa tuottaviin maihin.

Toisaalta Suomi kouluttaa verovaroin huippuosaajia ja osallistuu esim Nokian tuotekehittelyyn miljoonilla euroilla-
Kaikkea tuotantoa ei voida siirtää Kiinaan - eikä ainakaan saastuttavaa teollisuutta tule siirtää sellaisiin maihin, joissa päästösopimuksia ei ole voimassa!

torstaina, huhtikuuta 13, 2006

KEVÄÄN MERKIT!

Varmat kevään merkit: TIINAN TUPA ON AVATTU JA ENSIMMÄISET HARRIKAT BONGATTU!

Käykääpä kirjoittamassa nimiä PRO LÄHIKIRJASTO adressiin Pääsiäisen piinaviikonlopun jälkeen!


HEIPS !

MARJA

tiistaina, huhtikuuta 11, 2006

LISÄVALOA EDELLISEEN KIRJOITUKSEEN!

HEIPS!

Kaupungin hallitus - aamulehden mukaan äänin 9-4 kumosi kulttuuri- ja nuorisolautakunnan päätöksen avustaa tiekonekokoelman varston vuokraa 16.000eurolla.
Kaupungin tiedotussivuilla eilen illalla asia ei ollut!

Kaupunginjohtaja esitti avustuksen myöntämistä mutta kh siis päätti käyttää otto-oikeutta ja kumosi lautakunnan päätöksen.
Nyt it-alan yritykset voivat alkaa sponsoroida tietokonekokoelmaa ja järjestää näyttelytilaa toimitiloistaan esineistölle.

Tietokonekokoelman varastovuokrista vapautuneet varat voidaan siirtää lähikirjastojen kuluihin.

Piinaviikkoon on kolme päivää!

terveisin Marja

¨JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ETENEE KULTTUuRIKAUPUNKINA RIVAKASTI!

Huomenta Jyväskylä!


Taas edettiin kohti kulttuuripääkaupungin titteliä ; Jyväskylän kaupungin hallitus
päätti maanantaina 10.4 lakkauttaa kaikki lähikirjastot ja kirjastojen aineisto ja henkilökunta on aikomus sijoittaa lähiöiden muiden palveluiden yhteyteen kuten kosteiden lukupisteiden pubien,ravintoloiden sekä muiden jakelupisteiden kuten huoltoasemien sekä kioskien yhteyteen.
Näin kaikilla on entistä esteettömämäpi pääsy kirjojen ja sivistyksen ääreen.

Nämä paikathan ovat auki melkein aina ja turvallisia käyttäjille ja asiantuntemustakin löytyy palveluissa ja näin toteutuu kauan haaveena ollut kulttuurin ja bisneksen laajamittainen yhdistäminen toteutuu kaikkia hyödyttävällä tavalla!

Ja mikä ajoitus kh:lta , juuri Pääsiäislomille saatiin tällainen kauan kaupungin kulttuurilautakunnan vetkuttelema päätös aikaiseksi !
Ei ole näin lomien alla kukaan sotkemassa viisivuotis-suunnitelmaa kulttuurikaupunkihankkeen eteenpäin viemiseksi!
Niin ja maailman mainioon yksityisen Tietokonekokoelman varaston vuokraan ( 32.000Eur
/vuodessa, 8.vuosi )kh ei tietenkään esittänyt minkäänlaisia muutoksia, sieltä sitten kulttuurilohtua ymmärtämättömät hakemaan! Koneita tuijottelemalla viisastuu tyhmemepikin ja koneita ei tarvi kotiin hilata niinkuin kirjoja!


PRO-LÄHIKIRJASTO LISTAT allekirjoitettavina heti Pääsiäisen jälkeen kirjastoissa ja muissa vielä jäljellä olevissa kulttuurilaitoksissa!

Tänään on kulttuurilautakunnan kokous! Mitähän kivaa sivistysemot ovat tänään asialistalle hilanneet,kahvit ainakin juodaan ja voileivät nautitaan ,ja paljon A4 :ia on jaossa ! Siinäpä se taitaa kiteytettynä olla kulttuurilautakunnan tehtävä nykymenossa!


Kärsimysviikko alkoi siis komeasti!

Lisää PIINAA tulossa ensi viikolla köyhille, liikuntarajoitteisille ja kaukana keskustasta asuville ja lapsille!


terveisin
Marja

maanantaina, huhtikuuta 10, 2006

SAMPPANJAA JA GLAMOURIA!

Heips!

Galleria AVAn ( pohjoinen rautatienkatu 17) avajaisiin perjantaina saapui juhlapuvuissa runsaat 50 henkilöa.
Galleristi tarjosi oikein kylmennettyä , hyvää samppanjaa , lisäksi paikalla oli oikea tummmapukuinen miestarjoilija mirri kaulassa.
Hän huolehti, että lasit loistivat kullankellertävää herkkua täysinä koko avajaisten ajan.
Avajaisissa ei ollut kulttuuurin kermaa jos piimäkään, enkä montaakaan ihmistä tuntenut , mutta kaupankäynti alkoi vilkkaana!Ja smooltookki!


Kerrankin vihreäs etukortti tarjosi lyömättämän majoitustarjouksen ; Radisson Sas PLAZA:SSA Kansallisteatterin takana - PLAZA sijaitsee SOK:n entisessä pääkonttorissa , hienosti remontoidussa rakennuksessa Mikonkatu 3:ssa.
Heti Aleksis Kiven selän takaa puikahdetaan sisälle!

Pikkolo hoiti auton maan alle- aamiainen oli suurennmoinen korkeassa valoisassa salissa- venäjän ja englannin kieli soljuivat lauantaiaamuna kahvikuppien kilinän kanssa kilpaa.

Huoneemme sijaitsi 7. kerroksessa , marmoria lattiassa , kylpyammeet ja ylellisiä tekstiilejä - ja ennen kaikkea raikas ilma kaikkialla!

Sääli, että lauantaina jo piti paluumatkalle ryhtyä!
Mutta auringon paisteessa , lauantain aamupäivän verkkaisessa liikenteessä Helsingin komeus kyllä pääsee oikeuksiinsa , uuusi ja vanha arkkitehtuuri vuorottelevat ja esim ympyrätalo ja makkaratalo saavat minut aina hämmennyksiin!oooooooooooooooooooo,,,
-taitaisin sittenkin haluta asua täällä!
Paitsi että lumi ja ladut ovat vähemmän käytössä .......
Menkääpä nauttimaan keväisestä pääkaupungistamme-

Heips

Marja

perjantaina, huhtikuuta 07, 2006

IHANA AAMU!

Huomenta!

Kello on 05.00.
Aamu on ihanan pimeä vielä.
Kaupunki nukkuu.

Suoritan aamuvoimistelun avoimen parvekkeen oven äärellä, pilateuksella vatsaa väännän ja sitten hartioihin työntäviä, hankaavia ja venyviä vetoja kepin kanssa.
Lopuksi nautin selällään rullauksesta ja lasillisesta raikasta vettä.

Aamupuuro porisee kattilalla ja kaikki on hyvin alkaa matka kohti Helsingin sykettä.
Auto on jo pakattu ja iltapuku tärkissä.

Rautatieasemalta noukin mukaan apukuskiksi nuoren miehen klo 6.28.

Hienoa , Upeaa Perjantaita Kaikille!

Marja

keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006

HIIHTÄEN HYVIN MENEE!

Täytyy kiireen keskellä ehtiä siunailemaan Suomen parasta antia; hiihtämistä vitivalkeilla hangilla!
Olen 16 vuotta hoitanut sisua ja mielenrauhaa hiihtäen.
Eka sukset ostin Kuopion torilta -markkinasukset, taisivat olla 10 markkaa!
Vuosi oli jotain 1990- sitten tulivat nevervaxit ja nyt minulla on jo kolmet sivakat - käytettyinä ostettuja kahdet ja sitten uudet formulasukset Peltosen tehtaalta.

Tämä talvi on ollut aivan huippu hiihtäjille- Kallaveden jäille, joilla viikonloppuisin sivakoin - on ajettu ristiin rastiin kilometreittäin latuverkkoa!

Ja jos 16 vuotta sitten sai yksikseen hiihdellä pilkkijöitten pilkuttamalla jäällä niin nyt on etenkin luisteluhiiohdosta tullut kaikkien huvi- niin vai lantiot letkeästi heilahtaa , hiihtokin on "mageen " näköistä menoa!

Laajavuori on kunnostautunut latuverkoston hoidossa ja koko laskettelurinteen siisteydessä ja palveluissa!
Viime aikoina on Laajavuoren laduilla hiihdellyt ala-ja yläasteikäisiä koululaisia kymmeniä laduilla erilaisia tyylejä toisilleen esitelleen;mennään matalana lutikkana tai lantio latinorytmeillä tai rennosti liukuen !
Eikä kellään ollut murheellista naamaa - lihavat ja laihat, kömpelöt ja sulavaliikkeiset lapset yhdessä.Vau! Tällaisesta joukkohysteriasta minä pidän!
Samalla hiihtäessä kokee metsän suuruuden, naavan ja sulavan lumen tuoksun!
Ja aamuisin lintujen lirkutus siivittää liikkumista-


Muuten Laajavuoren kovilla latupohjilla voi hiihtoaikaa jatkaa reippaasti pitkälle kevääseen, vaikka muualla jo liian sulaa olisi!

No niin siis plussaa kaupungin liikuntatoimelle ja kouluille !Että ovat ladut ja käyttäjät kohdanneet !

Nyt näyttelyteosten kimppuun ja pakkailemaan. Perjantaina pitäisi aamusta ajaa Helsinkiin , ripustaa näyttely , edustaa avajaisissa ja sitten ajella yötä myöten takaisin kotiin!
Pitää näyttää että 3-vuotinen apuraha-aika ei mennyt pelkästään hiihtäen .......
Jos saisi jatkoa joskus!

Tervetuloa GALLERIA AVAAN , Pohjoinen Rautatienkatu 17, Helsinki ja näyttely auki 30.4 asti!

tsau!
Marja