Blogiarkisto

torstaina, tammikuuta 04, 2007

SITRAN OMALÄÄKINTÄPALVELUT AUKESIVAT!

Jessus sentään!


Ei ole pitkää aikaa kun Sitran johtaja kehotti kaikkia suomalaisia katsomaan peiliin ja etsimään sieltä aktiivisesti uutta NOKIAN kaltaista keksintöä.

Eli että jokainen kansalainen on oman onnensa seppä!
Eli työttömyys ja köyhyys on ikäänkuin itseaiheutettu tauti.
American Way of thinking! Mutta tää kyseinen herrahan taisi olla vuoden kutsuttuna Harwardin Yliopiston luennoitsijana?

Sitten innovaatiopuheenvuorot jatkuivat samalla vahvalla, terveellä pohjalla; jokainen ylipainoinen, tupakoiva, juoppo, laiska ,syöppö joutukoon kovennetuun maksuluokkaan terveydehuollossa
- sama filosofia eli ihminen on itse syyllinen paheisiinsa ja heikkouksiinsa- Arjalainen, tahkopihkaslainen puhdasotsaisuus siintää tämän ajattelun pohjalta.

Ei helkuta soikoon tämä ole SOOMI-pojan puhetta!

Eilen uutisoitiin SITRA:n uusin luovan luokan tuottama innovaatio eli jokaiselle avoin , ilmainen terveyskirjasto lääkärijärjestö DUODECIMIN tuottamana avattiin nettiin.DUODECIM sitoutuu päivittämään tietoja jatkuvasti.

Ylen uutisissa hyväntuulinen Sitran virkamies perusteli 300 000 Euron sijoitusta kansan terveyskirjastoon sillä että HALUTAAN LÄÄKÄRIN JA POTILAAN välistä kontaktia enemmän kansanomaiseksi - riisutaan TURHAA MYSTIFIOINTI LÄÄKÄRIN TYÖSTÄ POIS TÄLLÄ TAVOIN-

JES SÖÖÖR!

Uutsissa haastateltiin tervesykeskuslääkäriä, hän näki myös uhkia tällaisessa palveluntarjoamisessa, hän sanoi, että jo nyt on yhä kasvava määrä potilaita, jotka "tietävät " taudistaan paljon ja osaavat jopa " lääkkeetkin " määrätä,

Sitten on potilaita, jotka luulottelevat erilaisia sairauksia ja löytävät alan julkaisuista vahvistusta " taudeilleen".

Tautien määrittely ja hoito on aina yksilö-, ja tapauskohtaista ja taudin yksiselitteinen määrittäminen on ammattilaisillekin usein hankalaa.
Asiantuntija saa netistä hakemansa tiedon ja osaa tulkita ja käyttää sitä oikein , mutta maallikko voi luonnollisesti saada kokeiluilla ja omalääkityksellä aikaan huonovointisen ruumin.

Olen samaa mieltä.

Mielestäni lääkäri -potilasuhteeseen ei liity nykyään enää minkäänlaista mystiikkaa , muuta kuin se , että lääkäreitä ei tahdo terveyskeskuksiin saada töihin, eli jonot ovat mystisen pitkiä , vaikka siis Suomi on vauraampi kuin koskaan.

Mutta tärkeintähän on että hyvin toimeentulevan eliitin terveydenhoito toimii- köyhät voivat tavata hoito-ohjeet ilmaispäätteeltä vaikka työvoimatoimiston nettipalvelussa.

Miksihän SITRA on aktiivinen juuri terveydehuollon suhteen - luulisi että sitä huolettaisi maahanmuuttajien kehno sijoittuminen työelämään tai pakolaiskiintiöiden pieni määrä tai Suomen kehitysavun pienuus jne.

Miksi SITRA ei ala kehittää Suomen yhteiskuntamallista kauppatavaraa; hyvinvointia kaikille ilman sosialismia !
Esim mallikas vuosikymmeniä rakennettu kirjastolaitoksemme ja sen toiminta olisi hyvää immateriaalista kauppatavaraa. Tai hyvät PISA-tulokset saavuttanut PERUSKOULU!
Oikea kansallinen kruununjalokivi vientitavaraksi!

Miksi tyytyä nyhräämään innovaatioita kansallisesti kuin koko EU:n alue on markkinalueena oiva hyvinvointiyhteiskuntamallille.

Tosin USA.ssa on outo suomikuva vallalla, minulle vanhempi naishenkilö väitti Suomessa vallitsevan sosialismin.
Sanoi , että tehän huolehditte köyhistä ja työttömistä.
Ja kertoi USA:n sauurimman ongelman olevan laiskat ja paljon lapsia tekevät mustaihoiset( hän tosin käytti rasisitisempaa ilmaisua)
Mustat laiskottelijat vievät maan kuulemma perikatoon.
Tämä ihminen oli kaukana New Yorkista.

Eli SITRALLE olisi töitä ihan Suomikuvan korjaamiseksi rapakon tuolla puolen ja toimivan systeemin valtavat markkinat koko maapalolla.
Kasvatetaan koko maapallon kattava SOOMI-valtio.
Ollaan globaaleja ja lokaaleja.



Sitran esittely

* Perustettu vuonna 1967
* Eduskunnan alainen rahasto
* Puolueeton
* Tehtävät määritelty laissa
* Toiminta rahoitetaan peruspääoman ja yritysrahoituksen tuotoilla
* Noin 100 työntekijä
Tämä on Sitra
Rakennamme huomisen menestyvää Suomea
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, jota eduskunta valvoo. Toiminnallaan Sitra pyrkii edistämään Suomen taloudellista hyvinvointia ja rakentamaan huomisen menestyvää Suomea. Sitran tavoitteena on olla arvostettu kumppani osaavan ja innovatiivisen yhteiskunnan rakentamisessa.
Toiminta keskitetty ohjelmiksi
Sitran toiminnot on keskitetty kuudeksi ohjelmaksi, joista jokainen sisältää useita eri hankkeita ja toimenpiteitä. Ohjelma-alueet:

* Innovaatiot
* Terveydenhuolto
* Elintarvikkeet ja ravitsemus
* Ympäristö
* Venäjä
* Intia

Ohjelmien keinovalikoimaan kuuluvat mm. tutkimus ja koulutus, innovatiiviset kokeilut, uuden liiketoiminnan kehittäminen, pääomasijoittaminen ja muu yritysrahoitus. Käytettävät keinot vaihtelevat ohjelmakohtaisesti.
Tausta ja rahoitus
Sitra perustettiin Suomen Pankin yhteyteen vuonna 1967 Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Sitra siirtyi eduskunnan alaiseksi itsenäiseksi rahastoksi vuonna 1991.

Sitran toiminta rahoitetaan peruspääoman ja pääomasijoituksen tuotoilla.


Vaeltelin Jyväskylän Kirjaston musiikkiosastolla.En ole koskaan ehtinyt nauttimaan musiikkiosastosta, olen kipaissut kirjastolla muutaman kerran vuodessa . lähikirjastoissa useammin ja opettamassa olen käynyt samassa rakennuksessa ny siis vuoden.Mutta nyt siis pääsin ylimpään kerrokseen. Ja heti palkittiin.

Löysin Garbarekkiä, Missisippi Johnny Hurtia, Mingusia, Piirpaukea
Stockenhausia!
Kertakaikkisen jazzibluesitaivas!
Musiikiosaton johtaja on ilmeisen fuusiojzziblueskokeellinen musiikki orientoitunut.

VinyyLeissä löytyy esim John Coltranen BYE BYE BLACKBIRD!
SITÄPAITSI KUULOOKKEET JA SOITTOVEHKEET OLIVAT HYVÄT.

Hienoa istua ylhäällä keskellä urbaania vilinää ja kuunnella lempimusiikkia.Se on yhteisen kirjaston iloja: olla joukossa ja yksin. Ei tarvitse hilata kotiinsa kaikkea cD:tä, vinyylejä ,voi kuluttaa yhteisiä.


Kaivoin PUNAISEN BANDEROLLIN portretin taustalle , kotiin tultua luin puoluetoimiston kuvausohjeet : valkoinen heijastamaton tausta ......NONIIN.Mutta mulla on nyt punainen ja pysyy.
Tunnustan väriä.


Heips!

Marja

Ei kommentteja: