Mäntän Gösta Serlachius -museolla vierailin katsomassa Anselm Kieferin taiteen näyttelyn viime perjantaina.Monien muiden tavoin. Kannatti käydä kaukaakin.
Miksi?
Näyttely herätti innostuksen taiteen kokemiseen. Näyttely oli nautinto kokea.
Koska tämä oli niitä harvoja näyttelyitä, joka oli taidetta sen oikeassa merkityksessä. Näyttelyä ei oltu rakennettu pönkittämään jotain muuta kuin taidetta.Teokset käsittelivät suuria asioita kuvataiteen keinoin. Onnistuen.
Taiteen kokemisen puhdas nautinto.
Lisäksi erinomaisesti ripustettu.
Nykytaide , helppoheikkien markkinat, kikkailijoiden menomesta
Useita näyttelyitä tuntuu vaivaavan taiteen, henkisen sisällön puute, näyttelyesineiden onttous. Teokset ovat kivoja dekoraatioita
Näyttelyiden valjastus joko valtaisaan henkilöhegemoniaan - yksilötason nerouden ylistämiseen , taiteellisen tason kustannuksella.
Yksi syy on siinä, että medioissa on vain muutama johtava mieskriitikko ja taidemaailmaa johtaa muutama mieskuraattori /tutkija vaikuttamassa kuvataiteilijoiden esille nostoon.
Joillekin osuu täysipotti apurahaa, näkyvyyttä, ylistystä.
Sosieteen ulkopuolella oleville jää vain laarin pohjat ja maksumiehen osa.Osattomuus yleisöistä , osattomuus kritiikistä.
Näyttelyitä tuntuu vaivaavan taiteen osalta aneemisuus, mitään sanomattomuus, väljähtyneet ideat.
Aika on kovaa ja räjähtävää ymärillämme - onko tosiaan taiteilijoiden rooli olla viihteentekijä , somistaja, hotelli helpotus? Tai eskapismia luova keinosiementäjä?
Silmiin pistävää on myös kaikenlainen keekoilu ylellisillä, kalliilla materiaaleilla yhdistyneenä " loistavaan " , " näppärään " , " aikaa vievään " käsityötaitoon sekä " kantaa ottavaan " - mutta tarkemmin katsoessa takki onkin tyhjä- missä itse taide ?
Mitä haluttiin sanoa? Missä tunne ja kiihko, omintakeisuus?
Rahan vuoksiko taidetta tuotetaan ?
Jopa hukkuvat siirtolaiset, pakolaiset , asunnottomat, kurjat kelpaavat näyttelyluetteloiden tekstiin, rekvisiitaksi, mutta tuloutus kartuttaa ainoastaan taiteilijan pankkitiliä.
Tulemme hyvin toimeen ilman maksettuja, keskinkertaisia, itsessään loistavia kuvataiteilijoita - haluamme nähdä enemmän oikeaa taidetta.
Älkää ryhtykö taiteilijaksi Suomessa jos teillä on vakava halu ymmärtää, selittää maailmaa, oivaltaa ja luoda uutta ?Muuttakaa Ruotsiin.
Sataa räntää. Hyvä. Pöly ja paska sitoutuu maahan eikä pilaa ilmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti