Blogiarkisto

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

ÄÄNNÄHDYS......

Heips!

Eilen loppui mosaiikin hehkutus ja ahkerimmat valoivat kolmatta laattaa!Muut hinkkasivat valmiita ja kiillotivat pintoja.

Näyttely loistavista tuloksista ryhmällä on Loppiaisen aikoihin opiston AULAGALLERIASSA.


Mosaiikkiryhmän jälkeen alkavaa maalausryhmän asetelmaa tiesin jännittellä jo etukäteen:
Olin kuunnelut sattumalta perjantai-iltana RADION luonto-ohjelmaa kasveista ja ötököistä.......

Maanantai-illan maalausryhmää odotti tarvikevarastossa jännäriylläri eli
viime viikolla PURNUSTA vaivalla hankkimani MASAI-KEIHÄS ELI OSMANKÄÄMI oli pölmähtänyt aivan PelleHermannin kuontalon näkööseksi, ei mitään jäljellä komeasta , tummasta sikarimaisesta pötkylästä, jonka päässä piikki.

Maalasimme sitten surrealistista kortta , jonka suuret laskoksilla olevat lehdet tuntuivat olevan tuulessa
-laitoimme puolitoista metrisen korren katosta roikkumaan ja maahan sitten sen punertavan kermaisen hörhöisen kuontalon ......ja taustalle ruskeita ja kullankeltaisia virityksiä tunnelmoiden.

Satuin siis kuuntelemaan eliötutkijan eli täihin erikoistuneen henkilön haastattelua radiossa perjantai-iltana-
kuulemma on ollut hieno, kuiva , kuuma kesä kaikenlaisten täiden ja pieneliöiden näkökulmasta ja haastateltava käveleskeli rannalla ja siellä silmään sattui OSMANKÄÄMI

Ja siitä tutkija sanoi, että sen tumma tuppi on TÄYNNÄ TÄITÄ tänä kesänä!
AAARGH!AAAH! OLEN TUHOLAISTEN OMA!
Minä ajattelin , nyt KANSALAISOPISTON varastosta mönkii kuin tieteiselokuvassa olioita -satoja täitä ja ne valtaavat opiston loman aikana , tietokoneet , paperit , kankaat , savet , lukot , kirjaston kirjat!

AAAAARGHHH!!!
Ajattelin , että onneksi pidämme muutaman ryhmän korvaavat tunnit maanantaina ja ehdimme ennakkoon nähdä MASAI-KEIHÄÄN ELI OSMANKÄÄMIN seikkailut ja voimme ehkä tehdä a) mahdolliselle täieläintarhalle jotain b) sulkea kaikki ovet ja ikkunat ja paeta paikalta kauas viatonta teeskennnellen

Otan vastuun suuresta täikannasta opistolla loman jälkeen !
Pysykää loitomalla Osamankäämeistä!

Oli muuten vaikea koota pussiin Osmankäämistä pölmähtäneitä höyhenmäisiä hörhökkejä - ne lensivät kuin maitohorsman hahtuvat kaikkialle ja erityisesti tummiin samettihousuihini.


En voinut mitenkään tietää MASAI-KEIHÄSTÄ kuljettaessani , että tämä vuosi on täiden unelmavuosi , muuten niitä täitä on esim Osmankäämissä ehkä muutama normaalina vuosina.


Aamulla taloyhtiö tarkisti Palovaroittimet ja lisäsi sammuneisiin paristot ja kiinnitti olohuoneisiin eteisten lisäksi varoittimet.

Ettei käy niinkuin kirkoille; palavat varoittimien puutteessa- betonisetkin- paljon olen betonista lukenut ja jonkun verran betonimassojen sekoittanut ja intomielisenä betonin puolustajana asiaa muuten harrastanut - mutta en tiennyt , että esim Kaivokselan kirkko , jonka runko on teräspalkkia ja betonia , joudutaan ehkä purkamaan kokonaan, koska betoni ei kestä kuumentumista ja tulta vaan heikkenee ja murenee eikä ole turvallinen enää !
Siis puukirkko kestäisi tulta paremmin?


Tilaustyö eli Marmorointi WC-kohteessa alkoi parin viikon materiaalietsinnän ja kokeilun jälkeen- pesin muutaman neliön alan maalinpesuaineella sitten lakkabensiinilla lantrailin tartuntamaalia ja sain teippailtua
ei-maalattavat kohdat maalarinteipillä-hengityssuojaimesta huolimatta happi loppui ja suus
maistui raudalle!
Vääränlainen hengitys-suoja.
Orolla ei ollut muunalaisia.Oma syy, en jaksanut lähteä taas jonnekin ruuhkaan teollisuusalueella...

Valkoinen kertakäyttöhaalari päällä näytin ihan desifiointiukolta.
Aika urakka.Edessä.
Huonoa ei saa tehdä.
Saas nähdä.

Serotonia käytetään muuten mukailussa öljymaalin kuivumisen nopeuttamiseen.

Menin kauppaan ja kysyin SEROTONIINIA???

Huomenna jatkuu.

Maalaminen , vuorossa valkea helmiäispohjamaali.
Lantrinkina lakkabensiini 1050.

Joo. Olisi voinut tehdä vesiliukoisilla.
Enpä halunnut. Olen öljyihminen.
Pidän haasteista.
Voihan olla , että tästä saa oikesti lisää duunia. Josta saa palkkaa.
Ettei tarvi olla aina milloin missäkin epätoivojonossa.Jakamssa olematonta kakkua.
Taas on pari apurahaviemäriä auki ; Suomen
Kulttuurirahasto.
Josta viime vuonna ei tullut tänne kuvataiteelle mitään sekä Paulon Säätiö.
Ja Valtion kuvataidetoimikunnan julkaisuavustukset tunnetuille taiteilijoille erittäin hyvälaatuisiin kuviin ja teksteihin , käsikirjoitus täytyy olla valmis ja muu konsepti.

Lunta luvattiin perjantaina?
Sukset esiin !

Vipinää pohkeisiin.

Marja

Ei kommentteja: