Hei!
Te kaikki ,jotka olitte huolissanne hampaideni kohtalosta, voitte huoata helpotuksesta; hammaslääkäri totesi hampaan olevan aika tilkkutäkki.
Tökkäsi puuduttamatta poran sinne - WHI...HMMLKLOOOO...YMMM yritin ölistä, kun pora tavoitti hermoon- hyvä jos sattuu sanoi lääkäri- sitten on toivoa vielä.
Hampaasta kun ei ole mitään jäljellä,reunat vain.Lohduttavaa, ajattelin.
Kokeilin kielellä ja pelkkä monttuhan siellä oli vastassa.
Jaaha, totesin pettyneenä, siis vaikka on käynyt joka vuosi säännöllisesti hammaslääkärissä niin voi noin vaan hammas hajota mustaan aukkoon, ilman kipua , ilman varoitusta!
Ja vielä voi uhata JUURIHOITO totesi lääkäri tyynesti Kyllön päivystyksessä! JUURIHOITO, maailman pelottavin juttu- Kivaa-Jep siis kuulun niihin harvoihin , joilla ei ole ikinä hammassärkyä , mut niin vaan hammaspeikko on jyrsinyt tiensä leukaluuhun!
Hammaslääkäri tunki väliaikaisen täytteen koloon ja sanoi , että sillä pärjää seuraavaan kertaan.Joka on elokuussa.
Niinpä päivä oli pilalla. Ei se hyvin alkanutkaan edellisenä yönä ja päivänä helteen sekoittamat ihmiset joivat koko päivän auringossa ja sitten tietenkin siirtyivät sisälle ja samassa kuului tuttu poksahdusten sarja ; jonkun muovipussikaksytbägi levisi alaeteiseen. Kivat tuoksut levisi koko kerrostaloon.
Eikä niitä kukaan tietty siivonnut pois.
Bileet jatkuivat jossain huoneistossa tömisten läpi yön ja kalja lillui vielä aamulla portaikossa.
Ja sitten ajelin Postiin , joka oli muuttanut entisestäänkin sikaruuhkaiseen kauppiastalon kulmaan.
Siispä luovutin ja ajoin Pykälistöön tilaamaan metallikehyksiä Alosen Samulilta ja sieltä ennätin Vaajakosken Postiin , joka oli entisellä paikallaan.
Sitten painuin työhuoneelle ja sommittelin koboltin sinisiä ja helmiäisensinisiä ja vanhan taivaan sinisiä terälehtiä ja valoin kukat betoniin ikuiseen tuuleen.
Nyyh.
Satuin avaamaan tv:n ja sieltä tuli hienosti toteutettu dokumentti ensin Aki Sirkesalosta vuodelta 2002.
Seuraavaksi dokumentti elokuvaajasta vuodelta 1915 , hän oli kuvannut Itävallan ja Saksan sotia ihan rintamalla.
Järkyttävän suorasukaisen kaunista kuvausta- mielenkiintoista , koska silloin ei kameraan oltu totuttu ja kaikki asettuivat mielissään kameran eteen ja poseeraamaan, Monista sotapojista filminpätkä oli viimeinen , he kaatuivat.
Äideille jäi viimeiseksi kuvaksi hymyilevä sotaan astuva pojan kuva filmillä - niille , jotka ne sattuivat filmin näkemään. Kuvaus oli mustavalkoista mykkäkuvaa.
Dokumentti oli harvinaisen hieno ja kunnioitti haavoittuneita ja kuolleita ja tallensi säälimättä ja sensuroimatta sodan raadollisuuden ja kenraalien ja sodan johdon yritykset näyttää sotaa ikuisena tappiottomana triumfina.
Yhdessä pätkässä kuvattiin venäläisiä vankeja , joita oli 65000 , mahdoton yritys saada samalle nauhalle, harmaa,loputon kumara jono ihmismassa.
Kameran välitti myös kuvaajan järkytyksen hänen kuvatessaan nuoria, joilta ammukset olivat vieneet kokonaan leukaperät tai toinen silmä oli pudonnut puoliväliin poskea tai suuta tai korvaa ei ollut enää lainkaan !Kirurgi oli korjaillut surkeasti ammusten jälkiä !
Kaikki nämäkin nuoret miehet hymyilivät kameralle ja ikäänkuin ylpeinä esittelivät vammojaan. Tosiasia oli että heidän elämänsä ei koskaan voinut olla enää normaalia , eivätkä he hoitajien mukaan kestäneet katsoa itseään peilistä.
Mutta kameran edessä hymyilivät,kunniamerkit rinnassa, parikymppiset.
Tämän dokumentin jälkeen alkoi dokumentti sotakuvaaja Robert Capasta ja kuvia Kosovosta ja Ruandasta.
Hänkään ei ymmärtänyt kaikkea näkemäänsä kauheutta mitä ihminen voi toiselle tehdä.
Vaikka dokumentti oli hieno , niin liika on liikaa yhdelle illalle. Ainakin jo valmiiksi synkälle luonteelle.
Suljin näköradion.
Pakenin asettelemaan terälehtiä tuuleen , lohtumaailmaan.
Viimeistelin laattoja ja poistuin klo 24.00 ulkoilmaan.
Tosi kaunis ja tuoksuva ja melkein valoisa toukokuun yö.
Kauniita pilviä ja monenkirjava valonkajo.
Yössä oli kevään taikaa ja salaperäisyyttä.
Ensi viikolla olen Ruotsalaisten kiusana Tukholmassa ja Karlskronassa.
Tukholmassa on samaan aikaan suuri kansainvälinen lääkärikonfrenssi.
Kaikki kaupungin hotellit ovat täynnä lääkäreitä juuri samaan aikaan kuin minä olen siellä. Ei meinannut millään saada 2 yöksi huonetta.No, jos sattuu kadulla sairaskohtaus , niin luultavasti apu on hvyin lähellä.
Karlskronaan minut kutsui SAFE - näyttelyn avajaisiin Torun Ekstrand . Hän on kuratoinut näyttelyn.
Mukana on taiteilijoita ainakin Puolasta, Britanniasta, Ruotsista,
Irakista.
Kirjoitan syksyn TAIDE-lehteen jutun SAFESTA. Ainakin Torun on järjestänyt haastatteluhetken meille jutun juureksi.Ja yritän tietty saada näyttelyaikoja keskisuomalaisille taiteilijoille
Siis 2.6-5.6 ulkomailla.
Hyvää loppuyötä!
Marja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti