Blogiarkisto

tiistaina, toukokuuta 03, 2005

Ulkoista ja Sisäistä Tulta!

Heips!


Niin. Vapun vietin Kallaveden rannalla tunkien klapuja tuvan hellauuniin ja saunan pesään vuorotellen. Ihailtiin Vappu -aamuna valkeaan vaippaan kääriytynytta maastoa;
Toivoteltiin Hyvää Joulua ....!
Vois vaihtaa Vapun ja Joulun paikkaa, nykyisin Jouluna maa on mustana ja Vappuna valkoisena!Maanantaina jo aurinko armas taas vilahti esiin ja nautimme myöhäisen Vappupäivällisen poikani kanssa Puijon uusitussa Tornissa, jossa palvelu ja nautittu kuha ja härkä saivat täydet pisteet!Ja maisemahan siellä pyörii koko ajan hitaasti panoraamana, tosi hienot näkymät autereisessa kevätsäässä, järvet osaksi jäänkannen alla.

Ja sitten tänne maanpäälle ja kulttuuripolitiikkaa käsittelemään, tuota aihetta , jota ilmeisesti vain seminaareissa käsitellään ja kirjallisuudessa.Missä arjen kulttuuripolitiikan vaikuttajat!

Kuinka kaikki kritiikki olemassaolevia oloja kohtaan koetaan vain valitukseksi!
Asiat eivät etene eivätkä edisty , jollei asioita nosteta esiin ja keskustelun ja tutkinnan aiheeksi.

Tyytyväisyydestä ei juuri sikiä uudistuksia eikä kehitystä.
Kuvataiteen osalta tyytymättömyys on yhtä kestoaihe kuin latomaalaus taidehistoriassa.

Koko valtakunnassa edistyminen on ollut kaksi askelta eteen, kaksi taakse; esim Kajaanin Taidemuseo on tänä vuonna usean kuukauden suljettu, Jyväskylän Taidemuseo pienenee Suojan verran- jääkö syntynyt vuokrasäästö taidemuseon käyttöön???-

Vantaa peruutti tosi rumasti jo sovitut taidehankinnat ja jäädytti taidehankinnat vuoteen 2008!

Pitäisikö Suomen luopua tittelistään" MAAILMAN TIHEIN MUSEOVERKKO"
Jos yhdistettäisiin aluetaidemuseot laajemmiksi kokonaisuudeksi tai esim Mäntän Kuvataideviikot ja Jyväskylän Taidemuseo löisivät hynttyitä yhteen tai Jyväskylän Taidemuseo muuttaisi Saarijärven kauniiseen,ehjään Taidemuseoon!
Tätäkö Ilkka Heiskanen tarkoitti?

Kulttuurin tuki on Karpelan ministeriaikana noussut 3 miljoonaa euroa! Enemmän kuin koskaan aiemmin uutisoitiin mm Keskisuomalaisessa! Silti kulttuuriväki "nurisee", toteaa tutkiva journalisti.

Mutta ruohonjuuritasolla puurtava taiteilija ei ole siitä hyötynyt.
Raha kun tahtoo mennä projekteihin, laitoksiin-organisaatioille- toki välillisesti hyödytään kuten Mäntän Kuvataideviikkojen ja Purnun ja esim Kulttuuriaitan kautta.
Tai Tanssin aluekeskuksest tuovat lisää työtää tanssitaiteilijoille!
Mikä on hieno juttu ja todellista kulttuuripolitiikkaa.

Taiteilijoiden osuus toimijoina kulttuuripolitiikassa on pieni. On Suomen Taiteilijaseura ja yksittäisiä taiteilijoita vaikuttamassa.

Itse viisi vuotta läänintaiteilijana ja sitten pj:nä Jyväskylän taiteilijaseurassa nostin esiin esim taidetoimikunnan kokouksissa yhä uudelleen taiteilijakohtaisia ongelmakohtia: työtilat , %-periaate, pitkät apurahat!Nyt jatkan kaupungin kulttuurilautakunnassa kuvataiteen edistämistä.( ? )

Alueellisessa Taidetoimikunnassa on jäseninä kulttuurialojen asiantuntijoita ja kulttuuripolitiikan vaikuttajia ,joten vaikuttamisen mahdollisuudet puheella ovat kohtalaiset.
Kuitenkin kaikesta työstä, puheesta ja vaikuttamisesta jää usein turhautunut olo.
Mutta uskon kuitenkin puheellakin vaikuttamiseen.

Täytyy iloita esim Gallerian ja lainaamon menestyksestä ,jonka tunnettavuutta kohensimme tehostuneella tiedottamisella mm uusitulla Gallerian esitteellä, Veikko Mäkeläisen maalauksesta lainatulla oranssilla maisemalla kannessa. Esitettä jaettiin ja jaetaan kaikkialle.

Nettisivusto on ajan tasalla, uusimmat ja gallerian näyttelyt esitellään siellä. Tiedotteita on myös jäsenistön uusimmista näyttelyistä


Jäsenten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi Jyväskylän Taiteilijaseura on tehnyt muutama vuosi sitten päätöksen, että tait.seuran jäsenen osallistuessa valtakunnallisten liittojen yleiskokouksiin,saa matka-ja päivärahan.
Näin jokainen tahollaan voi edistää kuvataiteen asemaa.

Liittojen kautta valitaan edustus kaikkiin merkittäviin apurahoja jakaviin säätiöihin, valtion toimikuntiin ja taidemuseoiden taidehankintatyöryhmiin!!!

On tärkeää , että paikallisella taiteilijaseuralla on linkkejä valtakunnan tasolla.
Näin toimimalla ja mainostamalla olemme saanet mielenkiintoisia nykytaiteilijoita esittelemään teoksiaan Beckerillä Jyväskylässä!

Näkymätöntä työtä tehdään kokoajan kuvataidepolitiikassa, se ei ehkä näy otsikoissa ja eetterissä, eikä välttämättä taiteilijan kukkarossakaan just tänään,mutta pyrkii varmistamaan , että olisi taiteen tekoon ja elämiseen riittäviä edellytyksiä, kuten kuvataiteilijoiden toimintaympäristöissä Becker ja Tourula-

Eivät ne, jotka pyrkivät vaikuttamaan luo pelkästään kuvaa nurisevasta , alati tyytymättömien joukosta.

Ja , miksi on tärkeää, että meillä on juuri kuvataiteen läänintaiteilija Keski-Suomessa jo pari vuosikymmnentä.

Kuvataiteella ( ei tosin tanssillakaan , vrt kirjallisuus, musiikki,arkkitehtuuri,näyttämötaide)ei valtion eikä kuntien organisaatioissa montakaan virkamiestä edistämässä kuvataiteen asemaa yhteisössä.

Alueelliset taidetoimikunnat ovat tärkeitä ja niissä työskentelevien toimijoiden asenne kuvataidetta kohtaan.

Vaikka kunnilla on kulttuurilautakunta ,ja kulttuuritoimet, se ei vääjämättä tarkoita
asiantuntijuutta-silloin tarvitaan vaikuttamaan toimivaa,aktiivista taiteilijaseuraa.
Ja ihmisiä , jotka saavat suunsa auki.

Koska kuvataiteen asema on heikentynyt Jyväskylässä koko ajan, vaikka taiteilijaseuran toiminta on laadukasta ja tuottaa kulttuuripalveluja kaupungille säännöllisesti, tuki ja toimenpiteet esim galleria tilojen uudelleen järjestelyssä ovat olleet ala-arvoisia.

Huolimatta siitä, että kaupukilaisilla ja valtakunnallisesti Jyväskylän taiteilijaseuran Gallerialla ja Taidelainaamolla on hyvä maine ja mielikuva toiminnasta myönteinen kaupungin kulttuuritoimen toimenpiteet kuvataidetta kohtaan ovat olleet ponnettomia ja aneemisia.Josko niitä on enää juuri lainkaan.

Johtuen siitä, että kuvataiteella ei ole sen puolesta puhuvia kaupungin hallinnossa
eikä korkea-arvoisia puolustajia,asiantuntijoita muutenkaan yhteisössä.

Keski-Suomessa vuosi sitten käynnistetty Luova Paja toimii kaikkien luovien alojen näkyvyyden ja toimintaedellytysten parantamisen puolesta.

Se on koonnut jo laajan oikeiden vaikuttajien joukon kehittämään luovien toimialojen
asemaa. Hanke on ainutlaatuinen Suomessa ja odotamme siltä pysyviä vaikutuksia työoloihimmme luovilla aloilla.

Ps.Päiville lohduksi; huumorintajuttomia ihmisiä ON!

Heips!

1 kommentti:

Päivi kirjoitti...

...Jos tuo viimeinen miulle oli suunnattu, niin herttaista. Vaikka ei huumorintajuttomuus sikäli kauhean suuri lohtu olekaan. *grin*