Blogiarkisto

lauantaina, huhtikuuta 16, 2005

Lauantaiaamua!

Hei!

Jostakin syystä juhlat juuttui kurkkuun enkä saanut ilolla lähdetyksi Taiteilijaseuran 60-vuotisjuhlanäyttelyn avajaisiin. No onhan teokseni siellä esillä.
Katselin aamutuimaan taiteilijaseuran 60-Filesiä, jonka juhlavuoden kunniaksi on koonnut kuvataiteilija Matti Reivi.

60-Files löytyy taiteilijaseuran kotisivuilta.

Sivut toimivat hyvin, varsinkin historiaosuus valaisee ulkopuolisille seuran toiminnan kehitystä ja laajuutta samoin kävijämäärät ja muu yksityiskohtainen tieto seurasta. Ei ole liian pitkää jaaritusta, joka uuvuttaisi satunnaisen kävijän.Lisäksi Matti on oivaltanut laittaa mainoksen Marjo-Riitta Simpasen erinomaisesta taiteilijaseuran historiikistä- itse jaoin sitä kulttuurilautakunnalle ja sairaanhoitopiirin taidehankintatyöryhmälle!Kaikki antoivat innostunutta palautetta
lahjateoksesta.Siis sitä kannattaa jakaa ja lahjoittaa edelleen,vaikka historiikki päättyy vuoteen 1980.
Toisen osan aika olisi jo !1980-2000!

Tänään oli lehdessä uutinen:Lauantai 16. huhtikuuta 2005
Cygnaeus-lukio siirretään kokonaan Viitaniemeen

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan 620 oppilaan Cygnaeus-lukion peruskorjaus- ja laajennushanke aiotaan keskeyttää kaupungin heikon taloustilanteen takia. Lukio siirretään Viitaniemeen Wilhelm Schildtin kadulle koulukiinteistöön, joka vapautuu kesällä Jyväskylän aikuisopiston käytöstä. Kaupunki julkisti suunnitelman perjantaina, jolloin myös lukiolla pidettiin tiedotustilaisuus.Koulu puretaan!
Oppilaiden ilmeet kh:n tiedotustilaisuuden kuvassa olivat yhtä apeat kuin minulla tiistai-iltana kulttuurilautakunnan kokouksen jälkeen!

Varat siis hupenevat joka puolella!Siksi vieläkin omituisemmalta tuntuu ylimääräisen yksityisen konekokoelman sponsorointi kulttuuripuolella.Olisi ollut suotavaa,että raha olisi jaettu työskentelyapurahoina oman kaupungin taiteilijoille, eri taiteen aloille!Silloin olisin minäkin voinut oikeasti juhlia, nyt tuntuu että lautakuntatyöskentely on vesittynyt ja vaikuttaminen demokratian keinoin vaarantunut!Olemme siirtymässä harvain valtaa kohti!
Taustatukea olen saanut yksittäisiltä kansalaisilta,joka tietenkin on hiukan nostanut mielialaa ja jaksoa, mutta kuten kokouksessa todettiin minulle,että minulla on vain yksi ääni.Eikä merkittäviä suhteita eikä rahaa. Siis ei valtaa!

Muuten sen tietyn firman kykyjenmetsästystelevisiosarja on tuonut primetimemainosaikaa sille tietylle firmalle omaisuuden verran.....
Outi Nyytäjä tämän aamun kirjoituksessa HS:ssä kertoo kadehtien seuraavansa kuinka joku osaa treenata rahaa muka ohjelmalla!

Tässä varmaan ohjetta myös humanisteille!Ottakaa härskimmät aseet käyttöön!



Hauskaa Viikonloppua!


Marja

1 kommentti:

R.C.Snellman kirjoitti...

En tiedä onko tämä saivartelua mutta joka tapauksessa. 60-files toimii hyvin mutta...mutta niin kuin niin monasti...Skannatut diat olin monelta osin niin törkyisessä kunnossa, että...Ei ollut vaivautunut (kuka lie kuvankäsittelyn tehnyt) roskia ja läiskiä poistamaan. Varsinkin Anne Alhon monet teoskuvat ovat roskia täynnä jota on ikävä katsella.
Sitten vielä toinen asia. Miten on , teoskuvat on varmaan joku valokuvaaja kuvannut. Eipä näy missään mitään informaatiota tästä. Pitäisiköhän ne lisätä jonnekin??? Jos esim. Timo Sälekiven kotisivuja käytte vilkaisemassa niin jokaisen teoskuvan kohdalla mainitaan valokuvaajan nimi, eikä siinä kaikki, niissä mainitaan myös kuka on kuvankäsittelyn suorittanut...Joten jotakin korjaamisen varaa olisi tässä 60-files:ssa vaikka kuinka hyvin ja selkeästi toimivat!!!

Leppoisaa ja aurinkoista su. tv. Rune

P.S...taidan tänään mennä katsomaan vuosinäyttelyä kun pe. olin niin liikuttuneessa tilassa että meni katsominen vallan ohi!!!